Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille ja ihanaa seuraavaa vuotta!

Miun on pitänyt tulla monesti kertomaan tänne kuulumisia, mutta päivät senkuin vilahtelee ja juuri kun kuvittelet istahtavasi koneelle, niin vauva pöräyttää kakat ja haluaa syödä.


Vauva on melko tyytyväinen ja rauhallinen tapaus ja kasvaa hurjaa vauhtia. Eilen 4 viikkois-neuvolassa oli painoa jo 4715g ja pituutta 55cm. Mutta nyt vielä viimeisten joulutouhujen pariin (Juuson joulukalenterin yllätys, viimeinen paketointi jne.) 

 

Nauttikaa jouluruoista, yhdessäolosta ja jouluperinteistä!

Synnytyskertomus pikkukakkosesta

Hups! Lipsahti taas pitemmän kaavan tarinoinnin puolelle, mutta hankala alkaa karsimaankaan. Menköön näin. :)
---------------
Laskettu aikahan oli 23.11 ja kirjoittelin sen aamupäivän tuntemuksia täällä. Tosin emme silloin illalla lähteneet enää sinne joulukauden avajaisiin, vaan mie otin Juuson kanssa päikkärit ja keräilin voimia, kun epäilimme että lähtö tulee yöllä.

Ihan illalla ei sitten enää supistuksia tullutkaan, mutta anoppi tuli kaiken varalta meille yöksi. Yöllä taas tuli jonkinmoisia supistuksia, otin 1g Panadoliakin, mutta ei se auttanut. Sain kuitenkin nukuttua yöllä (Juuso tosin heräsi kolmelta ja tuli meidän väliin), kunnes 4:45 heräsin  supistuksiin. Ei ne kuitenkaan hirmuisen kipeitä olleet, hengittelin niitä läpi (nenän kautta sisään, suun kautta ulos). Kävin lämmittämässä geelipussin ja se myös auttoi.Supistusten väli oli kolme minuuttia ja kestivät n.1,5 minuuttia.

Joskus klo. 6 menin suihkuun ja voi taivas, miten hyvältä lämmin suihku tuntui alamahalla supistuksen aikaan. Koko ajan takaraivossa kuitenkin oli, että kuinka paljon kuluu lämmintä vettä "turhaan" :D

Klo. 7 soittelin synnärille, kun ajattelin että sielläkin on nyt sopivasti vuoro vaihtunut. "Millon myö saahaan tulla, kun miulla on nyt klo. 4:45 asti ollut säännöllisiä supistuksia kolmen minuutin välein?" "Saattehan työ tulla silloin kun teistä siltä tuntuu."

Soitin J:lle yläkertaan ja sanoin, että aletaas tekemään lähtöä. J oli vähän sitä mieltä, että olisin voinut herättää aiemminkin. Supistukset alkoivat olemaan jo kovempia ja hengittelin niitä läpi sohvalla istuen, lämmin geelipussi mahalla. J ja Juuso tulivat alas ja anoppikin herätettiin. Juuso laittoi telkkarin päälle sieltä tulikin sopivasti aamupiirrettyjä.

J keräili kamoja kasaan miun käskyttämänä ja aloin tuntea huonovointisuutta. Pyysin muovipussin ja sitten jo oksensinkin messevästi. Jännäsin, että tulenko oksentamaan koko matkan ja varattiin roskasäkkirulla autoon mukaan ja lämmin (kuuma!) geelipussi mahalle.
Päästiin lähtemään kahdeksan jälkeen, koululaiset odottivat koulutaksia tien varressa.

Sairaalan pihassa oltiin n. puoli yhdeksältä. J jätti miut pääoven eteen, jossa vielä oksensin autossa. Pokkana vaan nousin oksennuspussin kanssa autosta, heitin sen roskiin ja sopivasti jäin vielä puuskuttelemaan supistusta roskistolppaan. J lähti viemään autoa ja mie käpsyttelin vessaan. Aula oli täynnä mummoja ja pappoja ja siellä mie niiden vieressä puuskuttelin J:tä odotellessa.

Sitten lähdettiin kohti synnytysosastoa. Hississä tuli supistus, enkä ehtinyt hissistä pois ovien avauduttua :D Soitettiin synnärin kelloa ja vastaan tuli kiltin näköinen, n. kolmekymppinen kätilö ensihoitaja-opiskelijan kanssa. Sama oli vastanut miun puheluunkin. Mentiin suoraan saliin, vaihdoin vaatteet ja miulta kysyttiin kivunlievitys-toiveista. Sanoin haluavani kokeilla TENSiä ja sekä epiduraalin. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin 5-6 cm auki n. klo. 9.

TENSiä en saanut kokeilla, koska koin supistukset alamahalla ja sitä ei suositella siihen laitettavaksi vauvan takia. Sain ilokaasun ja miulle alettiin hommaamaan epiduraalia heti, koska olin jo sen verran auki.

Samalla kätilö yritti löytää miun surkeista suonista suoniyhteyttä antibiootin takia (positiivinen streptokokki B). Myös gynepuolen lääkäri kävi tökkimässä reikiä miun käsiin ja lopulta anestesialääkäri sai tipan laitettua. Kello oli jo yli 10. Samalla alettiin valmistautua epiduraalin laittoon, kunnes sanoin että tuntuu kuin paskattaisi ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne - 8 cm auki. Kätilö ja anestesialääkäri päätyivätkin spinaalipuudutukseen.

Kahdesti tai kolmesti sitäkin yritettiin laittaa, ennenkuin onnistuivat. Mutta sitten taas aukeni taivas - ei mitään kipua. Ei kyllä muutenkaan mitään tuntoa, esim. sisätutkimusta tehdessä. Siinä mie, J ja ensihoitaja-opiskelija höpöteltiin vaan mukavia sekä päivittelin tilannetta puhelimella mm. ystävälle ja äidille. Eh-opiskelija oli ekaa päivää synnäriharjoittelussa ja meidän synnytys oli ensimmäinen hänen näkemänsä. Itseasiassa sekin oli samasta koulusta kuin J, muttei sentään luokkatoveri - yhteisiä tuttuja kuitenkin löytyi. Tyyppi vaan ihmetteli, että miten me voidaan olla niin rentoja.

Spinaalin vaikutuksen alaisena
(ihanat kuvakulmat :D)

Kätilö tarkisti tilanteen ja olin täysin auki, mutta kalvot vielä ehjät. Kalvot puhkaistiin ja lapsivesi oli vihreää. Aloin tuntemaan supistusten huippuja ja klo. 12 jälkeen alettiin ponnistushommiin. Olisin halunnut ponnistaa nelinkontin, mutta kätilö sanoi ettei miun jalat kantaisi. Niinpä homma taas tapahtui jenkkileffatyyliin puoli-istuvassa asennossa. J tuki minua hartioista, pyyhki otsaa ja juotti vettä. Välillä säädettiin sänkyä pystymmäksi ja pystymmäksi. Ponnistin ja ponnistin ja ajattelin, että missä se toissynnyttäjän vartin ponnistusvaihe on?

Kauan ähistyäni kätilö keksi tarkistaa tarjonnan, pyysi vielä toisen kätilön mielipidettä ja lopulta pyysivät vielä lääkärin katsomaan ja ultraamaan. Avotarjonta, eli kasvot miun vatsan puolelta sieltä sitten oltiinkin tulossa ja se oli syy junnaamiseen. Onneksi ei kasvot edellä, vaan tukka oli silti se mikä näkyi ekana. Ponnistettiin taas pitkään ja kätilö jo ehti tilata lääkärin imukupilla auttamaan. Se tuntui miusta silloin ihan helvetin hyvältä idealta, sillä vauva ei tuntunut tulevan ulos millään, mutta loppujen lopuksi sain voimaa superponnistuksiin ja niin sitten syntyi pää ja seuraavalla hengenvedolla loppuvartalo klo. 13:37. Ponnistusvaihe kesti 1t 22 min. Synnytys kaiken kaikkiaan tasan 9 tuntia. Istukka tuli täydellisenä ja kätilö näytti, että vuotamaan jäävä kohta on aika pieni.

Vauvalta ei imetty hengitysteitä, vaikka vesi oli vihreää. Kuulema joku uusi käytäntö. Vauva oli myös aika sottainen ja verinen ja sai komean mustelman päähän.

Sain jokusen pinnallisen, 1.asteen repeämän, jotka tikattiin. Jalat olivat ihan maitohapoilla ja hartiat ja selkä jumissa. Muuten olin todella hyvävointinen. Kätilö ja opiskelija lähtivät paperihommille, mie jäin imettämään (yrittämään imettää).

Toisen kätilön tultua kävin itse suihkussa, sain puhtaat vaatteet ja sillä aikaa kätilö ja J putsailivat ja mittailivat pojan. Paino 3320g, pituus 49,5cm ja pään ympärys 34,5cm. Saatiin Pommacia, kahvia ja kaakaota, voileivät ja keksit salissa ja sen jälkeen siirryttiin synnytysvuodeosastolle.---------
"Jouduin" neljän hengen huoneeseen, mutta siellä ei ollut ketään muita. Samana iltana tuli toinen äiti vauvan kanssa samaan huoneeseen ja sillä porukalla meni vuodeosastoaika. Toinen äiti ei ollut kovin puhelias ja hänellä oli puoliso aamusta iltaan seuranaan. Onneksi yhteisissä tiloissa oli äitejä, joiden kanssa tuli juteltua.

Meillä J sai vihdoinkin pitää oikeat varpajaiset ja siihen ei seuraavana päivänä saanutkaan yhteyttä ennen yhtä iltapäivällä. J ja Juuso tulivat seuraavana iltana katsomaan vauvaa ja Juuso oli aika innoissaan. Hetken. Sitten miun päivälliseltä jäänyt leipä vei voiton. :D

Vauvalta seurattiin lämpöjä vihreän veden ja sen streptokokin vuoksi (eihän se antibiootti ehtinyt edes vaikuttaa ihan sitä vaadittua neljää tuntia) sekä verensokeriseuranta miun raskausdiabeteksen vuoksi. Kaikki oli oikein hyvin. Itse jännäsin, että nouseeko bilirubiiniarvot ja tuleeko keltaisuutta, mutta ei sitäkään onneksi.

Imettäminen oli hankalaa, vauva ei oikein hoksinut imemistä ekana iltana. Lypsin käsin maitoa, jota kuitenkin tuli hyvin, ja kätilö hörpyytti ja myöhemmin annettiin sitä ruiskulla. Yritin kuitenkin imettää ja 40 minuutin telkkuamisen jälkeen sain vihdoinkin tissin suuhun hyvällä otteella. Siitä se lähtikin sujumaan - ja ilman rintakumia! Samalla meiningillä mennään edelleen :)

Jälkisupistukset olivat muuten sairaalassa ihan järkyttäviä. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis, jos en ollut muistanut olla koko ajan lääkkeiden vaikutuksen alaisena (eli Burana + Panadol) kun aloin imettää. Miulla piti myös olla lämmin geelipussi mahalla, ja silti iski imettäessä kylmänväreet ja etova olo. Melkein oksensin silloinkin.

Oltiin yhteensä kolme päivää sairaalassa ja sitten päästiinkin kotiin opettelemaan uutta elämää nelihenkisenä perheenä.

Tässä hän on!

Sotkuinen pikkuinen

Kotiinlähtöä tekemässä

Veljekset

Ikää 1 viikko

Poika on syntynyt maailmaan

Poika näki päivänvalon 24.11 klo.13:37.
Pituutta on 49,5cm, painoa 3320g ja pään ympärys 34,5cm.
Synnytys lähti käyntiin 24.11 klo. 4:45 säännöllisillä supistuksilla (3min välein). Soittelin klo. 7 sairaalaan ja oltiin siellä n. yhdeksältä. Olin silloin 5-6 cm auki. Sain ilokaasua ja alettiin puuhaamaan epiduraalia. Sitä ennen sanoin, että on tunne perseessä ja olinkin jo kahdeksan senttiä auki. Sainkin lopulta spinaaalin (kolmannella yrityksellä, tippareikiä on kuus yritystä). Se oli ihan loistava - autto heti ja en tuntenut mitään. Juteltiin vain mukavia J:n ja (taas) ensihoitajaopiskelijan kanssa. Supistukset alkoivat tuntua n.1,5 tunnin päästä, jolloin myös puhkaistiin kalvot ja olin täysin auki. Lapsivesi oli vähän vihreää ja alettiin ponnistamaan. Ponnistin, ponnistin ja ponnistin ja huomattiin että poika on avotarjonnassa eli syntymässä kasvot ylöspäin, minkä takia vaihe ei tuntunut etenevän. Lääkärikin kävi sen toteamassa. Aikani ponnistettua kätilö kutsui jo lääkärin laittamaan imukuppia, mutta sain pojan ponnistettua ennen lääkärin tuloa. Ponnistusvaihe kesti 1t 22min.


Nyt on kaikki hyvin. Iskää ja Juusoa odotellaan saapuvaksi. Kuvaa en saa puhelimella tähän laitetuksi :/

Laskettu aika

Tänään on laskettu aika eli 40+0. Lisäksi on miun ja J:n 8.vuosipäivä eli kiva päivämäärä silläkin saralla.

Tänään on tuntunut mahassa ja alapäässä vihlontaa, juilintaa ja painetta ja mahakin toiminut pitkästä aikaa kunnolla. Kaipa näitä supistuksiksi voisi sanoa, ainakin tekisi mieli sellaista lämmintä kaurapussia mahalle (mutta yhyy, meillä ei ole sellaista!). Ja ne tulee ja menee. Ihan uusi tunne tämä, kun Juusosta meni silloin vedet ja kun supistukset alkoivat, ne alkoivat aika kovina ja säännöllisesti heti tunnin kuluttua vesien menosta.

Tämän päivän ohjelmassa olisi käydä suihkussa (kunhan J tulee Venäjältä tankkaamasta) ja lähteä Joensuuhun joulukauden avajaisiin, mikäli tämä tulokas päättääkin olla tulematta. Käytiin perjantaina katsomassa Tohmajärven joulukauden avajaiset ja ilotulitus oli ainakin hieno!

Ehkä kaiken varalta nappaan sairaalakassinkin autoon mukaan, jos jäädään sille tielleen. Nyt nimittäin tätäkin kirjoittaessa alkaa siltä tuntua, että parempi kaivella esiin kamat. Kyllä nämä ovat supistuksia.

Taidankin lopetella, täytyy taas kiirehtiä vessaan! :D

Taaperoisen elämää

"auva"

Kertoillaanhan välillä Juuson kuulumisia puhelimesta löytyvien kuvien kera.

Juuso on alkanut vihdoin tapailemaan enemmän sanoja, muutamien tuttujen ja turvallisten sanojen lisäksi. Kirjoja katsellessa ja lukiessa täytyy nimetä kaikki Juuson osoittelemat kohdat (ja ne samat toistuu ja toistuu). Muutenkin kaiken nimeäminen on tämän hetken in - luonnollisesti, niiinhän sitä oppii :).

Uusi, usein tuleva sana on vauva, joka usein kuulostaa "auva". Juuso myös bongaa lehdistä ja telkkarista kaikki vauvojen kuvat ja hoksaa myös, kun ollaan esim. sanottu sitteristä että se on vauvalle, mutta ei osaa kuitenkaan yhdistää asiaa mitenkään miun mahaan.

Juusosta on tullut myös loukkaantuja ja esi-uhmis. Tavarat lentelee ja kokee kovia, jos joku ei mene mieltä myöten, ruoka on "väärää", ei saakaan juoda pelkkää piimää ruoan sijasta, kielletään jostain (ja sitähän meillä tapahtuu), vaihdetaan vaippaa väärään aikaan tms. Myös satuttamistarkoitus on keksitty; äitiä ja iskää saatetaan raapia, lyödä tai purra (miullakin navan vieressä mustelma, kun hammastahnatuubista oli luovuttava nukkumaan mentäessä). Ennen luulin että nekin tavat malliopitaan jostain, mutta ilmeisesti ne on meihin ihmisiin sisäänasennettu ominaisuus (kuten voin nuoleminenkin leivältä).

Isänpäiväkortteja maalailemassa

Mutta on Juuso oikeasti aika kultapoika. Hymyilee, hassuttelee ja on mukana arjen askareissa innokkaasti (välillä vähän liiankin... :D). Juuso saa viedä esim.tiskikonetta tyhjentäessä pakasterasiat, niiden kannet, kattilat ja niiden kannet kaappeihin paikoilleen tai pöytää kattaessa viedä astioita pöydälle, ja voi sitä ylpeyttä pienen pojan olemuksessa <3


Juuso syö ruokansa itse joko teelusikalla tai nyt parina kertana on onnistunut jopa pienellä haarukalla ja juo omista mukeistaan, ilman nokkaa. Tarvittaessa myös onnistuu Kartio-lasista juominen, mutta pelkään niiden särkyvän siinä tohinassa :D

Pottailut jäivät jotenkin muuton jälkeen vähälle ja nyt ollaan koitettu vähän tsemppailla. Tosin tässä on alkanut iskemään myös uhma mukaan kuvioihin. Päiväunien jälkeen heti saadaan yleensä pissa pottaan, mutta muulloin saatetaan istua 10 minuuttiakin ja kun luovutetaan ja laitetaan vaippa, niin muutama minuutti - ja pissa tai kakka on vaipassa. Vaikka kuinka aina pidetään riemubileet pottapissien jälkeen. Mutta kyllä se siitä sitten, omalla painollaan.

1,5v-neuvolassa ei olla käyty, kun se olisi sattunut samalle päivälle vauvan kokoarvion kanssa ja peruin sen. Ja koska neuvolan puhelinaika on typerä 8-10, niin muistan asian aina aikaisintaan klo.10:10, joten en ole saanut sitä aikaiseksi varata. Mutta viimeistään sitten, kun vauvan kanssa siirrytään lastenneuvolan puolelle, varataan joku tupla-aika. Juuso kuitenkin kehittyy normaalisti ja meillä ei ole huolta mistään.

Hampaita on nyt putkahtelemassa useampi kerrallaan, ainakin kulmahampaat. Läpi taitaa olla 11 hammasta ja kolme tuloillaan.

Ja pian rakkaasta esikoisestamme tulee isoveli! <3

Askartelin kortteja yöllä ja tajusin liiman olevan alakerrassa, enkä halunnut
vahingossakaan herättää ketään, joten nohevana tyttönä ompelin kortit kasaan.

Lumen syöminen on myös oivallettu -
mikä tärkeä selviytymistaito!

Tarkkailkaa päitä, meillä oli täitä!

Toivottavasti voin kirjoittaa menneessä aikamuodossa tästä asiasta jatkossakin.

Eli vietiin Juuso tädilleen hoitoon, kun olimme menossa sairaalaan masuvauvan liikehälytyksen vuoksi. Loppujen lopuksi emme siis menneetkään ja soitimme, että tullaan pizzojen kanssa hakemaan lapsi. Juuson täti sanoo, että käykääs apteekin kautta, Juusolla on täitä. Vähän aikaa epäiltiin, mutta koska miulla on kutkuttanut päänahkaa jo pidemmän aikaa, ei se tuntunut mahdottomalta ajatukselta.

Kuva:
http://www.licener.com/fi/paatait-ja-saivareet/

J jo joskus aiemmin tarkisti miulta päänahan, kun ihmettelin järkyttävää kutinaa, mutta ei se silloin mitään huomannut. Loppujen lopuksi on arvoitus mistä ja milloin ollaan mokomat syöpäläiset saatu, mutta kyllä niitä jonkin aikaa on ollut, sillä miun pehkossa oli kokonainen yhdyskunta!

Ja hyi helvetti suorastaan, kun niitä täikammalla kampaili ennen täipesua todetakseen tartunnan. Ällöttäviä ja miten saastaiseksi itsensä tunsikaan! Miten ei ole voinut itse huomata melkein puolen sentin ötököitä päässään? Ja todennäköisesti ne ovat olleet pitkään. :-o

Lyhyt hiusmalli

Kaikilta meiltä kolmelta niitä löytyi, miulta luonnollisesti eniten tästä tukkapäästä. Ajeltiin J:n hiukset ihan millisängeksi, Juuson hiukset olinkin viikko, pari aiemmin leikannutkin (miten en silloinkaan huomannut?! Tosin huone oli hämärä.) ja "shokissa" leikkasin itsekin itseltäni 15-20 cm tukkaa pois mentaliteetillä "mahdollisimman vähän elinolosuhteita". Siksipä miunkin hiusmalli onkin lyhyempi kuin ikinä (jos ei oteta huomioon 2.lk:n poikatukkaa). Hyvä etten miekin siiliksi melkein vetänyt pahimmassa paniikissa. Nyt kun pääsis tämän hieman tätimäisen lookin vielä kampaajalle muuttamaan.


Pojat pesi päänsä Bevitamedillä, mie taas Paranixillä, koska se ainakin oli tutkittu raskauden aikana sopivaksi, molempien piti  koteloida/tappaa myös munat. Miesväeltä ei ole sen jälkeen löytynyt mitään, mutta mie parin päivän päästä löysin päästäni elävän nymfi-vaiheisen täin ja paniikissa pesin toisen kerran pääni. Ja sama oli taas pari päivää edellisestä jolloin pesin sitten poikien täishampoon jämällä pääni, enkä sen jälkeen ole eläviä löytänyt. Ylireagointiako? Mutta ilmeisesti tepsi.

Google on ollut kovassa käytössä. Pesin kaiken, minkä vähänkin arvelin kestävän, 90 asteessa, vaikka 60 asteen pesun luvattiin riittävän. Sohvatyynyt ja riippukeinu ulkoilevat edelleen n.kahden viikon jälkeen, sohvan päälliset pesin, koira ei saanut tulla sohvalle (vaikka päätäi ei koirassa lisäännykään, mutta käsittääkseni ne siinä voivat elää n. viikon), lakanat vaihdoin jokaisen elävän löydöksen jälkeen ja tyynyliinat siitä huolimatta päivittäin. Pakastimet olivat täynnä takkeja, pipoja, hanskoja yms. Pehmolelut (niin lapsen kuin koirankin) ovat karanteenissa varastossa ja saavat miun puolesta ollakin vaikka kuukauden kaiken varalta.

Pitkäpiikkinen täikampa ja vanulappu ovat olleet ahkerassa
käytössä viime aikoina.

(Niillä lyhytpiikkisillä täikammoilla ei tee mitään,
varsinkaan pitkään tukkaan.)

Kammattu on päitä ahkerasti ja moneen päivään ei ole enää kuolleitakaan kampaan jäänyt. Aivan hullu pakastus- ja pyykkirumba ollut ja onneksi vauva ei sattunut tähän saumaan syntymään. Nyt toivon hartaasti, ettei oo mitään ninja-munia tässä taloudessa, jotka olisivat tästä kaikesta selviytyneet.



Toivon pyhästi että tämä olisi nyt ohi ja vastaavaa ei tulisi enää ikinä! Vastuullisina ihmisinä sitten ilmoitimme vielä kaikille läheisille, joiden kanssa olimme lähiaikoina olleet tekemisissä (eli mm. koko tupariporukalle), että meiltä on saattanut saada täitä, jotta osaavat varautua ja tekevät löydökset ajoissa jos sellaisia on, jolloin on helpompi sota noita sittisontiaisia vastaan.

Kai joku muukin uskaltaa tunnustaa, että joskus on täitä löytynyt?

Päätäi - Potilaan lääkärilehti (hyvä infopaketti kaikille!)
Terveyskirjasto - päätäit

Synnyttämään valmistautumista

Sepä se, viimeisiä raskausviikkoja viedään. Tällä hetkellä mennään jo 39+0 (HUI!) ja lähtö voi tulla milloin tahansa tai sitten vasta liki kuukauden päästä.

Pakkasin jo pari päivää sitten sairaalakassinkin, pesin vauvan kaukalon päälliset ja valittiin J:n kanssa kotiutumisvaatteet vauvalle.

Sairaalakassiin päätyi:
* omia sukkia! (Sairaalan ovat ihan kauheita)
* vaatekerta kotiinlähtöä varten mm. imetyspaita
* pehmeät imetysliivit
* liivinsuojia (kertakäyttöisiä ja kestoja)
* rintakumit (todennäköisesti tulee niille tälläkin kertaa käyttöä)
* deodorantti (voi sitä hormonihikoilun määrää)
* hammasharja ja -tahna
* shampoo (pieni ja kätevä HeadShoulders Pampers-laatikosta)
* puoli kiloa irtokarkkeja :D

Vielä pitäisi kameran kuvat tyhjentää ja ladata akku, ostaa ehkä joku lehti tai ottaa joku kirja mukaan, koska vuodeosastolla J tuskin hengailee niin paljoa miun seurana kun on tuo pikkumies kotona, joka kaipaa varmasti iskää tai äitiä pidemmän päälle.

Täytyisi myös tehdä Juuson päivärytmistä lappunen, ruokaa pakkaseen Juusolle ja lapsenvahdille/iskälle ja varmaan kanojenkin hoito-ohje, jos me ollaankin synnyttämässä vaikka monta päivää.

Raskasta Joulua-konserttiin lähdössä.
Ei sekään käynnistänyt synnytystä :D

4.11 säikähdin, kun vauva ei juurikaan liikkunut illalla. Söin jäätelöä, join mehua ja herättelin ja liikelaskennassa sain hieman vajaat 10 liikettä. Tietenkin J sattui olemaan töissä ja Juuso nukkumassa, joten ei siinä oikein mikään auttanut. Kuitenkin vauva liikkui liki vaaditun täyteen, joten uskalsin rueta nukkumaan.

Seuraavanakaan aamuna ei vauva liikkunut kuin 5 liikettä 1,5 tunnissa ja J:n palatessa töistä, lähdettiin ajamaan kaupunkiin sairaalaan käyrille. Jätettiin Juuso hoitoon tädilleen ja heti sen jälkeen alkoi hirmuiset monotukset ja mylläämiset. Soitimme melkein sairaalan ovelta, että tartteeko meidän tulla, ja seuraavana päivänä olisi vielä kokoarviokin ja saimme luvan olla tulematta. Käskivät kuitenkin olemaan nyt erityisen herkillä liikkeiden suhteen.

6.11 oli siis kokoarvio. Ensimmäisenä miut otettiin käyrille ja liikelaskentaan edellispäiväisen liikehälytyksen takia ja kaikki oli sillä saralla mainiosti. Sen jälkeen pääsin lääkärille. Kohdunkaulaa oli jäljellä 2,5cm eli vielä aika reilusti ja vissiin sormelle, kahdelle auki. Ultratessa kokoarvioksi sai ensimmäinen lääkäri 2800g ja koska hän ei luottanut omaan arvioonsa, niin kutsui toisen lääkärin joka sai 3040g eli ei mikään jättiläinen joka tapauksessa. Hikkakin pienellä oli ultran aikaan, eli senkin vuoksi mitat vaihtelivat.

Kolmoishermosärystäkin puhuttiin, mutta ei kyllä kovin hääppöistä vastausta saatu mahdollisiin kivunlievitysmahdollisuuksiin. Lääkäri ja kätilöt eivät selvästikään olleet perillä koko sairaudesta. Lupasivat kuitenkin kirjata asian sinne, että osaisivat synnytyksen aikaan ottaa asian huomioon, esim. anestesialääkäri.

Neuvolatäti on sitä mieltä, ettei vauva ole vielä kolmikiloinenkaan.

Sf-mitta oli (38+3) noussut 34cm:iin, vaikka kuulema oli hankala mitata, kun häpyluun korkeinta kohtaa ei meinannut löytyä kun lantio on jo niin löystynyt että puoliskot ovat erillään. En yhtään ihmettele, sen verran se naksuu ja on kipeä, esim. kylkeä kääntäessä.

Hemoglobiini oli vähän taas laskenut 109:ään ja nyt pitäisi syödä taas rautaa, että jaksaa sitten synnytyksen ja sen jälkitilan.
Streptokokki b oli taas positiivinen, eli sairaalaan menoa ei pidä hirmuisen kauan odotella. Kun vain synnytys lähtisi käyntiin taas vesien menolla, niin tietäisi varmasti milloin lähteä.

Nyt vaan odotellaan, että milloin aika tulee lähteä hakemaan pikkuista mahan ulkopuolelle. :)

Neuvola ja ajatuksia synnyttämisestä

Kävin taas neuvolassa eilen (36+4).

Painoa oli tullut taas +800g/vko eli vähän turhan reilusti. Mie vähän luulen, että syön liian isoja annoksia, koska oon herkutellut vähemmän kuin ennen (ja myö tehdään niin hyvää ruokaa :D). Lukuunottamatta tietenkin viikonlopun tupareita, jolloin piti syödä niin että on koko ajan ähkyssä.

Sf-mitta oli pysynyt samassa 32 sentissä eli ihan keskikäyrällä. Neuvolatäti otti streptokokki-näytteen ja kysyi, että tekeekö samalla sisätutkimuksen. Sanoin, että tehköön vaan vaikka miulla onkin ens viikolla se äitipolin lääkäri ja kokoarvio. Hirveen tarkkaan se ei ronkkinut (kovakouraisesti kyllä), mutta kohdunkaulaa oli vielä jäljellä vissiin aika reilusti, kylläkin pehmeä. Eli ei varmaan ihan hetkeen oo syntymässä.

Vauva oli vissiin (ainakin silloin) laskeutunut vielä alaspäin, kun sanoi että aika syvällä kuopassaan on. Mutta tänään taas on maha tuntunut ahtaalta ja pylly aivan tuossa kylkiluiden alla, ettei aina pysty edes suorassa istumaan. Se yksi neuvolasijainen Taipalsaarella sanoikin miulle, ettei välttämättä uudelleensynnyttäjillä vauva edes kiinnity ennenkuin synnytyksessä.

Kävin myös synnytysvalmennuksessa keskiviikkona. J:n piti tulla mukaan, mutta sille oli ilmoitettu että sinä päivänä oleva työpaikkakokous on pakollinen. Ja J meni suoraan omasta työvuorostaan (Lappeenrantaan), joten miun piti säätää täällä päässä lastenhoitajien ja kulkemismahdollisuuksien kanssa, sillä päiväsaikaan ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja. Ukki tuli kuitenkin hoitamaan Juusoa ja hyvinhän nuilla oli mennyt.

Kuva: yle.fi

Synnytysvalmennus on näemmä lähinnä ensisynnyttäjille, sillä siinäkin ryhmässä kaikki muut odottivat esikoistaan. Pohjois-Karjalan keskussairaalan synnytyssali oli todella sairaalamainen - ei sen sairaalamaisempi voisi ollakaan. Vihreä laatoitettu huone, missä ihan keskellä huonetta on ufomainen pöytä ja leikkaussalivalo. Ei pienintäkään kodinomaisuutta. Mutta kyllähän se varmasti asiansa ajaa.

Etelä-Karjalassa oli synnytyssänkynä sellainen katkaistava sairaalasänky, minkä ympärillä kyllä mahtui hoitajat sun muut työskentelemään, mutta ei se kuitenkaan töröttänyt keskellä huonetta. Siellä oli valkeat, kuitutapetoidut seinät ja jotenkin "pehmoisempaa".

Synnytysvuodeosastolla ei myöskään houkuttele yhtään se sellainen neljän hengen huone, etenkin jos se on silloin täynnä. Se huone on vieläpä tosi pieni. Se perhehuone vaikutti kyllä vastaavasti aivan huipulta. Etelä-Karjalassahan oli vain pelkkiä kahden hengen huoneita.

Mutta jotenkin kuitenkin on hyvä fiilis synnyttämään menemisestä. Toivon kovasti, että pystysin ite olemaan aktiivisempi kuin Juusoa synnyttäessä, jolloin olin aivan totaalisen poikki. Haluaisin nyt ketkua jumppapallolla, kokeilla TENS-laitetta, ammetta jos se on mahdollista ja kenties aqua-rakkuloitakin. Luultavasti myös epiduraali tulee olemaan toivelistalla ennemmin tai myöhemmin, mutta toivon mukaan alkuun jos pärjäis ilman.

Mutta sen näkee vasta sitten - saattaahan se olla taas ramppaan vessan ja sängyn väliä joka supistusten välillä oksennuspussi kädessä.

TENS-laite

Samalla Joensuun reissulla kävin myös maksamassa osan niistä tuplarattaista ja ne pistettiin tilaukseen. Eli tosiaan ne Emmaljungan Double Vikingit, dark greyt! :) Ihanaa saada sellaiset ketterät menopelit, jotka kulkevat suoraan eivätkä väännä itsestään toiseen laitaan. Nyt vielä on tullut uutena runkona ilmakumipyörälliset, jotka maksavat saman verran kuin tämän vuoden malli.

Nyt alkaa olemaan jo sellaista vauvan odotusta sen sijaan, että "ei, älä tule vielä! Täällä ei oo mikään valmista, miekään en oo valmis!" <3

Neuvola 35+2

Kävin neuvolassa viime  viikolla (35+2) ja ahdisti jo vähän valmiiksi se asenne sitä influenssarokotusta kohtaan. No, eihän se nyt siitä marissutkaan, sanoi vain että "Selvä. Jos ens kerralla kysyn, niin sano että tää on jo sovittu." Voi johtua kenties opiskelijastakin, joka hänellä oli, tai ehkä viimeksi oli huono päivä (tai sitten se lukee miun blogia :'D ..tuskin.) Joka tapauksessa tästä neuvolakäynnistä jäi hyvä fiilis!

Painoa oli tullut nyt sitten viime kerrankin edestä eli pari kiloa! :-o Mutta sokerit ovat olleet hyvät, kaikenkaikkiaan painoa on tullut n.10 kiloa ja neuvolatätikin sanoi vauvaa kokeillessaan että on sirohko vauva eli suurinpiirtein samaa luokkaa kuin Juuso. Pää oli vielä vähän "irrallaan". Sf-mittakin oli tänään 32cm, kun viimeksi se sai 34cm! Lapsivettä kuulema sopivasti.

Laitettiin kuitenkin se lähete äitipolille sinne lääkärintarkastukseen ja kokoarvioon. Ihan kiva saada ultralla tehty kokoarvio ja ensinnäkin päästä juttelemaan kolmoishermosärystä synnytyksessä. Nimittäin se pirulainen on tullut takaisin ja pelkään oikeasti, että se "räjähtää käsiin" synnytyksen aikaan. Laitoin esitietolomakkeeseenkin, mikä menee synnärille, että se on nyt vaivannut ja pelkään että se tosiaan äityy todella pahaksi synnytyksessä. Silloin toivon että hoitohenkilökunta ottaa miut tosissaan ja lääkitsee sellaisilla aineilla, että kipu häviää tai olen valmis siinä tapauksessa myös jopa sektioon. En aio samaan aikaan kärvistellä järkyttävistä supistuksista ja järkyttävän saatanallisista hermosäryistä. Oli vain vaikea muotoilla asia niin, etten kuulosta huumehörhöltä: "antakaa miulle semmosia huumeita, että en oo tässä maailmassa" :D

Pissatestissä oli muuten verta ja  täytyi seuraavana aamuna taas pissiä purkkiin pitempään hautunut pissa. Juuson aikaan miulla jossain vaiheessa oli myös aika mojovasti verta pissassa ja silloin oli myös oudot kivut, joiden takia olinkin silloin käymässä äitipolilla. Luultavasti ei ole tulehdusta, periaatteessa voisi olla virtsakiviä, mutta kun ei oo kipuja sielläpäin. Kai. Ota näistä nyt selvää, kun koskee milloin mihin kohtaan navasta alaspäin :P


Kerroin myös ristiselän kivuista, jos vähänkin jotain touhua tai vaikka vain seison, ja toivoin tukivyötä lainaan. Niinpä kesken neuvolakäynnin kävin vielä tukivyön hakemassa kuntouksen puolelta. Toivottavasti auttaa, ihan täysin se ei ollut sopiva sen apuväline-kuntoutusihmisen mielestä.

Tällä viikolla jo taas neuvola torstaina, 30.10. Sitä ennen pitäs käydä labrassa luovuttamassa verta jotain vasta-ainetestiä (SPR II) tms. varten. Jotenkin se liitty siihen, että Juusolla oli ne kohonneet bilirubiinit ja se oli sinivalohoidossa. No, onneks viisaammat tietää!

Talvihaalarin ensitesti

Tällä viikolla saapui se Ozbabyn paketti ja Reimatecin haalari vaikutti hyvältä. On sopivan väljä, että pystyy leikkimään ja Juuson on varaa kasvaa muutama sentti. Turha edes olettaa, että sama talvihaalari menisi ensi talvena, joten turhaa ottaa myös liian isoa. Miusta tosiaan näyttää aika sopivalta. Eikös? :)
Juuso ihan onnessaan keikaroi haalarissa ja ihasteli peilistä, mutta pakko oli riisua, kun on tuo Reimatecci vähän liian lämmin +20 asteeseen :)

Tänään päästiin testaamaan pukua ulkoilmaankin (ja otin jopa pitkästä aikaa kamerankin kaapista), kun oli pakkasta. Sisälle tullessa jätkä oli aika kuuma, muttei kuitenkaan hikinen. Alla oli ihan vain sisävaatteet.

Alkuviikosta oli J:n kummityttö syyslomailemassa meillä ja Juusolle oli koko ajan leikittäjä ;) Itseasiassa pistin J:n aika paljolti touhuamaan lasten kanssa ja ite makasin sohvalla, kun kerrankin oli mahdollista. Ja olinkin huomattavasti vähemmän kipeä niinä päivinä. (Paitsi kun erehdyin ottamaan pari juoksuaskelta). Tehtiin kuitenkin porukassa ruokaa ja vähän myös herkkuja (vaniljakiisseliä ja kauraomenapaistosta).

Juuso pumppaa kanoille vettä

Keskiviikkona käytiin muutamien FB:n Marrasmasujen kanssa syömässä Amarillossa. Meitä oli neljä naista ja yllättävän hyvin juttu lensi, vaikkei kukaan tuntenut toisiaan entuudestaan. Monella oli jo laskettu aika ihan parin viikon päästä! Mie oon tämmönen matti myöhänen.

Tosin meillä on tuparitkin 1,5 viikon päästä, niin enhän mie tässä jouda synnyttämään! Päiväsaikaan tulee sukulaisia ja lapsiperheitä ja illalla sitten Juusokin lähtee mummin ja ukin mukaan ja alkaa "nuorison kotibileet". Tosin valtaosa tästä nuorisosta lähentelee jo kolmea kymppiä ;) Hirveesti ois kyllä vielä siivottavaa ja järjesteltävää ja oikeastaan maalitelaan ja -siveltimeenkin pitäisi vielä tarttua.

Kunpa olisin tajunnut ottaa mahakuvan
lähtiessäni Marrasmasujen tapaamiseen,
eikä tämän päivän kotilookissa :D

Nyt oon jotenkin alkanut vihdoin orientoitua vauvan tuloon. Olen pessyt kaikki pikkuiset vaatteet, varannut alustavasti vaunut ja ajatellut elämäämme, kun pikkuinen tänne putkahtaa. Synnytysvalmennus on 29.10, jolloin päästään katsomaan paikkoja. Ja varmaan se synnytystapa-arviokin kohta. Se vähän jännittää, miusta tuntuu että tää tapaus on vähän isompi kuin Juuso.

Puutarhakiikussa Sissin kanssa

Ridge ja random-kana

Äidin kengät testauksessa

Taaperon talvikamppeet

Täällä Pohjois-Karjalassa alkaa vähitellen olla niin kylmä, että pelkään ettei välikausivaatteet väliasuineen pidä taaperoa lämpimänä. Niinpä oli aika perehtyä mm. talvihaalareiden ihmeelliseen maailmaan!
Joensuussa ei tullut mieleen kovinkaan montaa liikettä, mistä talvihaalareita katsella, joten päädyin jokaisen tuppukylässä asuvan pelastukseen - nettikauppoihin. Ja tietenkin yön pikkutunteina.

Pähkäilin Ozbabyn sivuilla Legotecin, Reiman, Minymon ja Ticketin välillä, kurkaten myös valmistajien sivuja. Ticketin pudotin korkeimman hintansa vuoksi ekana listoilta. Sitten Minymon, koska sen tuotetiedoissa kulutuksenkestävyys oli murto-osan Reiman kulutuksenkestävyydestä. Legotecistä olen saanut sellaisen huippulaadukkaan käsityksen ja ne olivat -20%, mutta koska en löytänyt mistään mitään mittoja haalareista, niin päädyin Reimaan.

Reiman haalareista löytyi mittataulukot ja vertailin niitä tällä hetkellä juuri napisti istuvaan välikausihaalariin. Päädyin tilaamaan Juusolle haalarin kokoa 86, vaikka perusvaatteissa Juusolla se koko onkin nyt käytössä. Olen myös saanut sen käsityksen, että Reiman haalarit ovat hieman reiluja

Reima Chara

mitoitukseltaan, olenko ihan väärässä?

Itseasiassa meiltä löytyy kaapista yksi vähän vanhempi Reimatecin haalari kokoa 92, jonka Juuson täti oli ostanut kirpparilta.  Yhtenä kylmänä päivänä kokeilin sitä Juusolle ja siinä tuntui olevan vielä 20cm ylimääräistä sekä lahkeissa että hihoissa, joten sekin tuki päätöstä koo'osta. Ehkä se menee sitten lopputalvesta, jos vaikka uusi haalari jääkin silloin naftiksi.

Sitten muut ominaisuudet ja kuosit! Ajattelin, että meille riittää ihan perus-Reima vielä tänä talvena
ja Ozbabyn sivuilla olinkin laittamassa ostoskoriin jo Reiman Charaa (79,95e) oranssina, kunnes huomasin ettei kokoja ollut. Sitten vielä parikymmentä minuuttia lisää pähkäilyä ja päädyin sitten kalliimpaan Reimaan, Reimatec Avioriin harmaa-oranssina. Hinta

Reimatec Avior

109,95e.

Samaan syssyyn tuli tilattua myös Reiman oranssit topparukkaset, pipo ja kypärämyssy vauvalle, imetysliivit itselle ja vauvalle vielä jtn pientä; alennussukkia yms. Ozbabyllä oli kampanja, että tilaa nyt - maksa joulukuussa, joten tartuin tilaisuuteen. Saan nimittäin vasta marraskuun lopussa ekat äitiyspäivärahat sekä joulukuussa veronpalautuksia, mutta eipähän tarvitse lapsen värjötellä pelkässä välikausihaalarissa ilmojen vielä kylmetessä.

Muutenkin olen aina ollut tyytyväinen Ozbabyn nopeaan toimitukseen ja sujuvaan palveluun. Tämä ei ole maksettu mainos, nyt vain kirjoittaa tyytyväinen asiakas.

Talvipukeutumisen olennainen osa on myös kengät. Pääasiallisesti Juuso on nyt talsinut kumppareissa villasukan kanssa, mutta kuivina (pakkas)päivinä olisi kiva laittaa jotkut kevyemmät kengät jalkaan. Tennareihin ei mahdu villasukka, joten oli myös suunnattava kenkäostoksille.

Aiemmin Prismassa jo katselin tarjontaa ja tein silloin jo päätökseni -  joka lapsen peruskengät, eli Kuomat, kotiutuivat meille. Pukuunhan olisi sopinut perusmustat, mutta koska tykkään väreistä (ja niitä olen tuijotellut jo monta talvea töissä!) ja lapsen pukeutumisessa ei miun mielestä värien mätsäävyydellä ole niin väliä, otin pojalle iloisen neonvihreät Kuomat kokoa 23. (Nyt käytössä sopiva kengän koko on 21). Hinta 38,95e ja lisäksi niistä sai S-bonusta.

Jemmassa on myös Juuson serkun entiset nahkaiset talvikengät kokoa 24 ja huopikkaat kokoa 25, eli emme ole sitten talvella ihan liemessä, jos Juuson jalka hirmuisesti kasvaakin talven mittaan.

Katsotaan myöhemmin, että kuinka pieleen meni kokoarviot tämän talven talvivarusteista :D
 
*** Mihin teidän lapset pukeutuvat tänä talvena? * **

P.s. Ite rakastuin Kuomien Runo-huopakenkiin. Kerroin Prismassa joulupukille toiveen kyseisistä kengistä kokoa 38, mutta joulupukki ei tainnut kuunnella.

Tosin jotkin kosteutta paremmin pitävät "rönttäkengät" saattaisivat olla käytännöllisempi valinta tälle äidille. Mutta kun nuo on niin iiihanat!

Uudessa neuvolassa

Tänään kävin ekaa kertaa täällä uuden paikkakunnan neuvolassa, kun viikkoja on kasassa 33+1.

Äitiysneuvolan puolella on vanhempi täti, joka on tehnyt ikuisuuden kyseistä työtä.
Tultiin ihan hyvin juttuun siihen asti, kun tuli puhe että otanko influenssarokotuksen. Sanoin, etten Juusonkaan aikaan ottanut enkä nytkään varmaan, niin siitähän se riemastu. Se ei kuulema sisällä narkolepsiaa aiheuttavaa ainesosaa ja blaa blaa. En tiedä, että millähän perustelisin sen, jos edelleen päätän olla ottamatta. Kun me halutaan sitten BCG-rokote synnärillä vauvalle J:n työn vuoksi (ambulanssissa), niin siitä se motkotti kun kyllähän influenssa tuommosessa työssä on todennäköisempi. Ehkäpä, mutta ensinnäkin hoitohenkilökunnalla on suht hyvä hygienia ja että perusterveillä ihmisillä influenssa ei ole vaarallinen.

Ei siitä noin isoa haloota entisissäkään neuvoloissa nostettu. EI itseasiassa minkäänlaista. "Otatko influenssarokotteen?" "En." "Selvä."

Iltayöstä otettu laatukuva <3

Tosin eihän miun sitä tätiä tarttee kovin montaa kertaa tavata, kun lastenneuvolan puolella on eri täti. Kun tuntui siltä, että suhtautuminen minuun muuttu, jos en sitä ota.

Painoa miulta oli lähtenyt kilo kolmessa viikossa. On tullut toki vähemmän herkuteltua, kun kaupassa käydään 1-2 krt/viikossa eikä tuu ostettua kun korkeintaan yksi suklaalevy tms. Ja loppujen lopuksi ei myöskään ole tehnyt mieli sekä täällä asuessa on jotenkin aktiivisempi elämä.

Sf-mitan kylläkin tämä täti sai mitattua niin, että se hyppäsi kauniilta keskikäyrältä yläkäyrän yläpuolelle. Eli se oli 34cm ja kolme viikkoa sitten 27cm.

Hemoglobiini oli jatkanut nousuaan ja oli nyt 120 ja todellakaan en ole yhtään rautakapselia muistanut ottaa.

Sykkeen kohdalle se on merkinnyt vain + ja liikkeisiin +. Liikkeistä ei edes kysynyt mitään, vaikka miun mielestä tää tyyppi ois pitkän plussarivin arvoinen.

Tutkimuksen tekijäksi oli laittanut lyhenteen KLÖ PK eli siis viitannee kätilöön? No, ehkä se on.

Sain myös Libero-kassin ja Pampers-laatikon, vaikka luulin että ne sais vasta synnärillä. Tai kuulema sieltä saattaa saada myös. No onpahan sitten vaippoja ja muuta sälää. Lisäksi nappasin neuvolan pöydältä "saa ottaa"-lapun alta Vauva-lehden, jossa oli pari pientä Muumi-vaippa -näytettä. Vauva-lehti miulle kyllä tulee, mutta ei miulle tullut vaippoja.

Seuraavan kerran se lähettää miut sairaalalle lääkärin tutkimukseen (ja varmaankin ultraan) ja pitäis myös varata aikaa synnytysvalmennukseen, että pääsis tutustumaan synnytysosastolle (synnytys muuten on vielä suht hyvässä muistissa).

Sellaisia kuulumisia pallerolle :)

Valmistautumista pikku-kakkosta varten

Nyt pitäis varmaan viimeistään alkaa miettimään, miten täytyy materialistisesti valmistautua tätä uutta tulokasta varten.

Edelleen on hommaamatta tuplarattaat. Kallein yksittäinen ostos, mutta onneksi ei juurikaan muita hankintoja ole, joten voi suht hyvällä omalla tunnolla laittaa rahaa tähän hankintaan. Olen aika vakuuttunut, että haluan ne aiemmin miettimäni Emmaljunga Double Vikingit.

Täytyy vielä käydä koeajamassa ne paikallisessa Lastentarvikeliikkeessä (toivottavasti ovat siellä esillä). Väriksi valitsisin huonoista värivaihtoehdoista Dark Greyn.

http://www.taidejaantiikki.fi/huonekalut/h00951.jpg

Ja koska vauva saa suvun vanhan pinnasängyn, (jossa Juuso edelleen nukkuu,) täytyy Juusolle hommata "isojen poikien sänky". Haaveissa talonpoikaistyylinen, jatkettava lastensänky. Tosin vauva varmaan nukkuu paljolti perhepedissä, mutta haluan varata silti pinniksen tarvitaessa vauvan käyttöön ja Juuson siirtää tavalliseen sänkyyn ennen vauvan tuloa, ettei tulisi mustasukkaisuuksia siitäkin.

Täytyy myös ostaa Juusolle isompi peitto ja siihen pussilakanoita, niin vauva perii äitiyspakkauksesta 2013 saadun vauvapeiton.

Pikkuisia vaippoja voisi jo ostaa odottamaan tulokasta. Me luotetaan Pamperseihin, kuten Juusonkin kohdalla, jos ruumiinrakenne on samaa luokkaa.

Vaatteita ja toppapuku jo löytyy. Sitä kaukalopussia olen miettinyt, mutta sitä ei tarvitse hommata heti, jos ollenkaan. Katsellaan, että millainen talvi on tulossa.




 

Mitä muuta voisin tarvita, kun ikäeroa on 1v 7kk ja ekalta on "kaikki" tallessa?
Auttakkee - nyt on aivot olleet ihan jumissa tämän asian kanssa!

Kuulumisia

1,5 viikkoa muutosta ja silti pahvilaatikoita on vielä joka nurkassa. Me ollaan aina tosi huonoja saamaan tavarat paikoilleen muuton jälkeen (tämähän on meidän 6. yhteinen koti). Joka päivä on tullut jokunen laatikko purettua, mutta silti niitä löytyy. Nyt tosin alkaa J:nkin opiskelukiireet helpottamaan, kun oppari on melkein valmis ja hänkin voi autella minua arjen askareissa vapaapäivinään.

Tänään pääsin sentään pesemään pyykkiä, kun vihdoinkin pyykkikone on kylpyhuoneessa ja

Pikkuinen kanafarmari

toimintakunnossa. Arjen ihanuutta!

Sehän mokoma kun ei mahtunut nimittäin kylpyhuoneen ovesta sisälle, joten J:n veljet kävivät nostamassa sen ikkunasta (ja meidän talon kivijalka ei ole mikään matalin...) :D Kiva saada jopa valita, mitä päällensä laittaa eikä vain sillä perusteellä, että mikä on puhtaana ja mahtuu päälle. Ja lapsella etenkin alkoi olemaan puhtaat ja sopivat vaatteet lopussa, kun niiden sotkeutumisprosentti on aika paljon isompi kuin meillä aikuisilla. Kohta olisi pitänyt siirtyä käyttämään vaan farkkuja ja sammareita mukavien collegejen sijaan :D Olisi ollut fiini pikkumies kotona.

Eikä nämä lapsetkaan anna juurikaan keskittyä purkamaan laatikoita. Juuson kanssa pitää ulkoilla ja pitää päivärytmistä kiinni. Jos pitkäksi aikaa unohtuu tekemään jotain, niin Juuso kyllä osoittautuu sillä aikaa pikku termiitiksi. Se on muuten kumma, miten joka asiasta saa kieltää sata kertaa päivässä satana päivänä peräkkäin ja silti pitää kieltoja uhmata, esim. koiran vesikupissa ruokakupin uittaminen.

Toinen ipana taas rajoittaa rehkimästä liikaa. Tuntuu, että miusta on hetkessä tullut ihan raihnainen. Tänään käytiin kävellen postilaatikoilla ja tuota lähitietä kävelemässä, ja kylläpä kotiinpäin tullessa alaselkää särki. Eikä helpota yhtään, kun taaperoinen haluaa 50metrin välein vaihtaa itse kävelemään ja sitten taas rattaisiin ja nostelet sitä edestakaisin. Välillä myös säteilee pakaran yläosassa, ilmeisesti iskias. Häpyluukin taas naksahtaa kuuluvasti yöllä, jos erehtyy sängyssä kääntämään kylkeään varomattomasti. Ja tajusin, että nythän on menossa jo 33. raskausviikko - jestas! Ja tämä vauva se ei tunnu muuten nukkuvan koskaan, aina muljuamassa. Nyt ei ainakaan pääse unohtamaan, että on raskaana!

Viikonloppuna oli kummipoikamme ristiäiset. Ja mie sain olla sylikummi! Ja jottei kaikki menisi ihan putkeen, olimme myöhästyä ristiäisistä. Ajoimme höpelönä jotain sairaan mutkikkaita ja mäkisiä, pikkuisia sorateitä jotka oikaisivat 20km ja oltiin minuutilleen juhlapaikalla. Hävetti, mutta ei oltu myöhässä. Matkapahoinvointia potevana, varmaan kalpeana kuin lakana, vaihdoin bootsit korkkareihin, lapsi syliin ja toimitus alkoi. :D Vauva tuijotti ensin minua pitkän aikaa hiljaa, mutta sitten välillä piti huutaa papin kanssa kilpaa. Niin sai Juuson uusi leikkikaveri nimekseen Tuukka. Kuviahan me ei tietenkään tajuttu ottaa yhtään, vaikka kaikki oltiin kerrankin fiksun näköisinä. Juusollakin sammarit, kauluspaita ja henkselit, joita innokkaasti "paukutteli" :)

Sellaiset sekavat kuulumiset :) Jos jossain vaiheessa taas tulisi jonkinlainen roti näihin miunkin postauksiin eivätkä olisi tyyliin "kerran kuussa kilometrin mittainen sillisalaattipostaus".

Meidän torppa
(pihan romut oon sentään siistinyt kuvanoton jälkeen)

Ulkosauna ja palju, joka odottaa asennustaan.

Uudessa kodissa

Muuttajan  hätävaraeväs

Nyt sitä on muutettu ja Etelä-Karjala vaihtui takaisin Pohjois-Karjalaan. Tai oikeastaan Keski-Karjalaan, kun sellaisenkin ovat keksineet. Mutta virallisesti siis Pohjois-Karjalassa asutaan.

Meillä on kyllä aivan mahtavia ihmisiä lähipiirissä, jotka auttoivat muutossa vilpittömästi auttamisen halusta! Etenkin vanhempani olivat suureksi avuksi - tulivat jo pari päivää ennen muuttopäivää pakkailemaan, tekivät uuden kodin portaikkoon lapsiportit ja tihensivät kaidevälit, tekivät itse muuttoa ja äidin (ja Juuson) kanssa vielä vanhan kämpän loppusiivous. Mutta paljon oli kavereita myös kantamassa.

Alussa jäi vähän paskan maku suuhun, kun entinen omistaja olikin lipsunut osittain suullisista sopimuksista irtaimistoon liittyen. Tavaroita, joita piti jättää mm. autotalliin, niin oli vienyt ja jäljelle jäänyt suurinpiirtein pelkkiä pölykapseleita ja jäteöljyä. Ja vielä on jotain niiden sukulaisia tulossa hakemaan jotain tavaroita, vaikka heillä oli vielä kauppapäivänkin jälkeen kaksi viikkoa aikaa heivata kamansa täältä. Ja aiemmin väitti, ettei ollut huomannut kylpyhuoneen laattojen saumojen halkeilua, mutta niitä paikatessamme huomasimme että niitä oli aiemminkin paikkailtu. Prkl.

Mutta nyt kun on kotia vähitellen saanut oman näköiseksi, on päällimmäisenä tunteena ilo. Nyt on omassa leivinuunissa tehty jo eka makaronilaatikko, ulkosaunassa saunottu, kanat on navetassa ja ekat lumityöt tehty. Tästä se lähtee.
Paitsi iso häsis on siitä, kun pyykkikone ei mahtunut kylppärin ovesta sisälle ja se pitäisi jotenkin taikoa  ikkunasta sisään. Alkaa lapsella kohta puhtaat vaatteet loppua kesken. Tai sitten alan kunnon emäntänä nyrkkipyykkäämään...

On täällä vieläkin sekamelska, mutta kyllä se siitä vähitellen häviää, kun saa tavarat omille paikoilleen. Parempia kuvia tulossa, kunhan alkaa aurinko paistaa (ja muistan ottaa päiväsaikaan) ja tavarat ois kutakuinkin kohdillaan. Nyt saatte tyytyä näihin maanmainiohin puhelinkuviin.

Vauva alkaa tuntua jo aika jytkyltä kaverilta, kun se nyrkittää, potkii ja vaihtelee asentoa. Tänäänkin saanut mahan ihan kuralle koko päiväksi. Muutto meni raskauden kannalta ihan hyvin, mitä nyt liitoskipuja jonkin verran pahensi.

Huomenna sitten kaupunkiin ostamaan kaikennäköistä pientä ja isompaa kotia varten sekä pitäisi löytää siistit housut tai hame lauantaisiin ristiäsiin, jossa meillä J:n kanssa on kunnia olla kummeina (ja toki siitä eteenpäinkin) :)

Vanha kämppä tyhjänä

Uusi kämppä täytenä

Tupaa/keittiötä

Siellä se siintää pellon takana - meidän koti

Postin hakumatkalla

Lehtolan tilan uusimmat asukkaat