maanantai 17. marraskuuta 2014

Tarkkailkaa päitä, meillä oli täitä!


Toivottavasti voin kirjoittaa menneessä aikamuodossa tästä asiasta jatkossakin.

Eli vietiin Juuso tädilleen hoitoon, kun olimme menossa sairaalaan masuvauvan liikehälytyksen vuoksi. Loppujen lopuksi emme siis menneetkään ja soitimme, että tullaan pizzojen kanssa hakemaan lapsi. Juuson täti sanoo, että käykääs apteekin kautta, Juusolla on täitä. Vähän aikaa epäiltiin, mutta koska miulla on kutkuttanut päänahkaa jo pidemmän aikaa, ei se tuntunut mahdottomalta ajatukselta.

Kuva:
http://www.licener.com/fi/paatait-ja-saivareet/
J jo joskus aiemmin tarkisti miulta päänahan, kun ihmettelin järkyttävää kutinaa, mutta ei se silloin mitään huomannut. Loppujen lopuksi on arvoitus mistä ja milloin ollaan mokomat syöpäläiset saatu, mutta kyllä niitä jonkin aikaa on ollut, sillä miun pehkossa oli kokonainen yhdyskunta!

Ja hyi helvetti suorastaan, kun niitä täikammalla kampaili ennen täipesua todetakseen tartunnan. Ällöttäviä ja miten saastaiseksi itsensä tunsikaan! Miten ei ole voinut itse huomata melkein puolen sentin ötököitä päässään? Ja todennäköisesti ne ovat olleet pitkään. :-o
Lyhyt hiusmalli

Kaikilta meiltä kolmelta niitä löytyi, miulta luonnollisesti eniten tästä tukkapäästä. Ajeltiin J:n hiukset ihan millisängeksi, Juuson hiukset olinkin viikko, pari aiemmin leikannutkin (miten en silloinkaan huomannut?! Tosin huone oli hämärä.) ja "shokissa" leikkasin itsekin itseltäni 15-20 cm tukkaa pois mentaliteetillä "mahdollisimman vähän elinolosuhteita". Siksipä miunkin hiusmalli onkin lyhyempi kuin ikinä (jos ei oteta huomioon 2.lk:n poikatukkaa). Hyvä etten miekin siiliksi melkein vetänyt pahimmassa paniikissa. Nyt kun pääsis tämän hieman tätimäisen lookin vielä kampaajalle muuttamaan.


Pojat pesi päänsä Bevitamedillä, mie taas Paranixillä, koska se ainakin oli tutkittu raskauden aikana sopivaksi, molempien piti  koteloida/tappaa myös munat. Miesväeltä ei ole sen jälkeen löytynyt mitään, mutta mie parin päivän päästä löysin päästäni elävän nymfi-vaiheisen täin ja paniikissa pesin toisen kerran pääni. Ja sama oli taas pari päivää edellisestä jolloin pesin sitten poikien täishampoon jämällä pääni, enkä sen jälkeen ole eläviä löytänyt. Ylireagointiako? Mutta ilmeisesti tepsi.

Google on ollut kovassa käytössä. Pesin kaiken, minkä vähänkin arvelin kestävän, 90 asteessa, vaikka 60 asteen pesun luvattiin riittävän. Sohvatyynyt ja riippukeinu ulkoilevat edelleen n.kahden viikon jälkeen, sohvan päälliset pesin, koira ei saanut tulla sohvalle (vaikka päätäi ei koirassa lisäännykään, mutta käsittääkseni ne siinä voivat elää n. viikon), lakanat vaihdoin jokaisen elävän löydöksen jälkeen ja tyynyliinat siitä huolimatta päivittäin. Pakastimet olivat täynnä takkeja, pipoja, hanskoja yms. Pehmolelut (niin lapsen kuin koirankin) ovat karanteenissa varastossa ja saavat miun puolesta ollakin vaikka kuukauden kaiken varalta.
Pitkäpiikkinen täikampa ja vanulappu ovat olleet ahkerassa
käytössä viime aikoina.

(Niillä lyhytpiikkisillä täikammoilla ei tee mitään,
varsinkaan pitkään tukkaan.)

Kammattu on päitä ahkerasti ja moneen päivään ei ole enää kuolleitakaan kampaan jäänyt. Aivan hullu pakastus- ja pyykkirumba ollut ja onneksi vauva ei sattunut tähän saumaan syntymään. Nyt toivon hartaasti, ettei oo mitään ninja-munia tässä taloudessa, jotka olisivat tästä kaikesta selviytyneet.



Toivon pyhästi että tämä olisi nyt ohi ja vastaavaa ei tulisi enää ikinä! Vastuullisina ihmisinä sitten ilmoitimme vielä kaikille läheisille, joiden kanssa olimme lähiaikoina olleet tekemisissä (eli mm. koko tupariporukalle), että meiltä on saattanut saada täitä, jotta osaavat varautua ja tekevät löydökset ajoissa jos sellaisia on, jolloin on helpompi sota noita sittisontiaisia vastaan.

Kai joku muukin uskaltaa tunnustaa, että joskus on täitä löytynyt?


Päätäi - Potilaan lääkärilehti (hyvä infopaketti kaikille!)
Terveyskirjasto - päätäit



2 kommenttia:

  1. Mä oon saanut päiväkodista täitä noin 7v sitten.. ei tosiaan ollu kiva rumba,ja hyi kun ne oli ällöttäviä.. kammalla putosi paperille semmosia juoksevia just puolen sentin mittaisia ötököitä.. yök :/ mä pesin kans sillon täishamppoolla ja perään heitin vielä hiusvärit että varmasti on myrkytetty.. onneks meilläkin oli silloin talvi et sai kaikki ulos pakkaseen..

    Eli uskallan myöntää ;) tosiaan onni ettei vauva ollut siellä vielä Rumban keskellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että joku muukin tietää tunteen (tai ihanaa ja ihanaa)! :D Mie nyt luotan että tartunta ois ollut siinä, ei oo nyt enää löytynyt. Just uskalsin sohvatyynytkin hakea kuistilta 3,5 viikon jälkeen :D

      Poista