tiistai 30. lokakuuta 2012

Lääkärineuvola

Tänään (14+1) oli ensimmäinen lääkärin tarkastus. Ennen lääkäriä kävin omalla terkalla, jossa katottiin että painoa on vielä pudonnut 1,3 kg viidessä viikossa. Seulontatuloksissa normaali riski, mutta sitten selvisi etten ole sairastanut parvorokkoa, joten pitää olla tarkkana jos sitä työpaikalla ilmenee. Hemoglobiini oli edelleen sen 114, terkka ajatteli seurailla, lääkäri sanoi että voisin alkaa lisärautaa syömään.
Lääkärille puhuin iltaisesta päänsärystä ja todennäköisesti johtuu pienestä kireydestä hartioissa. Miehelle vapaapäiviksi hommia, voin vedota terveydellisiin syihin, että hierontaa on saatava.
15. raskausviikko
Vau.fi:n mukaan 15. raskausviikko
Kolmoishermosärky is back, joten sen tiimoilta kuulema miun pitäis ottaa yhteyttä neurologiini. Ei onneks tässä vaiheessa ole kuin niitä säväyksiä, mutta pelkään että pahenee. Ja stressata ei saisi, kun siitä se särky senkuin äityy, mutta kun on vaan niin miljoona asiaa stressattavaa - lähinnä töissä. Että pitääkin luvata ihtesä joka paikkaan..

Pikku-tyypin sydänäänet kuulin, syke 160. Välillä se vain karkas sieltä "kuulolaitteen" alta ja sitten se olikin aivan toisessa kohtaa mahaa. Harmi ettei mies päässyt tällä kertaa mukaan, mutta kai se on mahdollista joka neuvolakäynti-kerrallakin kuunnella? Sukupuoliasiaa ei ole tullut juurikaan ajateltua, mutta kuulema vanhan kätilöiden uskomuksen mukaan nopeampi syke olisi tytön. Mutta jotenkin en usko koko syke-hommaan ja katsellaan sitten ultrassa, jos se suostuisi vilauttamaan ;)


Vitsi, pitäs varailla se aika sinne rakenneultraankin. Miten tuntuu että tekemättömien asioiden listä on metrin mittainen..

P.s. Ensimmäinen merkki kasvavasta vatsasta, vaikkei sitä juuri huomaa - ei meinannut mennä enää musta-sininen Haltin takki kiinni. Toinkin kotiin sen "säkkimallin" töistä :D

maanantai 22. lokakuuta 2012

Välillä kuvia

Syysmuotia, ihan edelleen normivaatteissa.
(12+4)
Pienen aamupalan jälkeen, enkä ees pömpistä. ;)

Tänään 13+0..? Oon ihan huono, kun en muista. Menee sekaisin, kun on periaatteessa 14.viikko, mutta sitten sitä jää miettimään että onko se nyt 13 vai 14 +0 :D

Viikon päästä sitten lääkärineuvola. Varmaan kuuluu ne sydänäänetkin! :)

Lisäks oon ollut ihan huono, kun en oo saanut aikaseks viiä mokomaa pissanäytettä saikulle, kun periaatteessa se ois pitänyt sillon ultrapäivänä antaa. Mutta kun ei oo mahkuja ravata siellä aamupäivisin, ehkä huomenna ennen töihin menoa.

Pahoinvoinnit on alkaneet (IHANAA!) jäädä taaksepäin, enää on vain hieman ellottava olo aamuisin, mutta en oo käynyt "huastamassa pöntölle".








Miehen  "uutistamiskakku" töihin. Läppäoven takana Lölliäisen kuva ja
ambuloanssikoodilla synnytys ja ~ päivämäärä :D Mie sain kunnian askarrella.


maanantai 15. lokakuuta 2012

"Taija tarjoaa kakkua"

Lopuille työkavereille ilmoitin tänään vauvauutisesta kuvassa olevalla kakulla. Haikaran pussissa oli pari pientä kopiota ultra-kuvista ja lappu "Pikku Lölliäinen, LA 29.4.2013". Osa työkavereista liikuttui melkein kyyneliin, hupsut :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kommentointi

Mie nyt muutin kommentointi-asetuksia, että anonyymitkin voivat kommentoida..

Kiva kuitenkin olisi saada kommentteja, kun eilenkin on 20 kertaa sivua katsottu, niin kiva olisi tietää ketkä lueskelee :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ensimmäinen ultra


Eli tänään käytiin ekassa ultrassa ja mittailtiin niskaturvotus. Tuollainen lölliäinenhän sieltä löytyi! <3 Kovasti se vaan halusi pyllyä näyttää eikä meinannut sivuprofiilia ollenkaan esitellä, vaikka kuinka häiriköitiin. Selvästi miehen sukuun tulossa: "älkää häiritkö, mie nukun enkä nouse vielä!" Saatiin kuitenkin niskaturvotus mittailtua ja ihan hyvältä näytti. Hyvää sivuprofiilikuvaa nyt ei sitten kotiin saatu, mutta jospa sitten joulukuussa sais kivemman kuvan :)

Ekassa kuvassa tyyppi esittelee melkein sivuprofiilia ja toisessa esittelee selkäpuolta  (ja selkärangan ja kylkiluutkin tarkkasilmäinen havaitsee).

Pää-perämitta 48mm ja vastasi viikkoja 11+4 eli päivälleen sama kuin alkuperäinenkin aika. Kaksi kättä ja kaksi jalkaa löytyi ja sydänkin siellä tykytteli :)

Nyt aletaan muutenkin olemaan pahin keskenmenoriski ohitettu ja kohtikään vaihdetaan toiselle raskauskolmannekselle (ja monessa paikassa luvataan, että olo senkun kohenee! TOIVOTTAVASTI! Alkaa nää päivittäiset pahoinvointihetket tympiä - voi kuinka kauheaa olisi kokea jatkuvaa pahaa oloa, kuten joillakin on).

Hauska oli odotella synnytyspoliklinikalla, kun siinä meni mm. tyhjän turvakaukalon kanssa oletettavasti hakemaan pientä perheenlisää ja äitiä kotiin :)

Kävin myös labrassa antamassa verta viiteen putkeen, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tulin sitten reikäjuustona kotiin. Miulla on niin pienet ja karkailevat suonet, että eka hoitaja heitti kahden turhan piston jälkeen hanskat tiskiin ja siirti miut kollegalleen. Sekin rei'itti kahdesti, mutta ekasta kohtaa se sai yhden putkellisen ja toisesta sitten loput neljä putkea. Nyt oon ihan mustelmilla, kun ne niillä neuloilla tönki oikein urakalla. 45 minuuttia siellä olin ja mies-parka odotti odotusaulassa, ihmetteli kuinka kauan kesti :D Olisi kuulema saanut itse varmaan paremmin (jos on tuntemattomia lukijoita, niin tiedoksi sen verran että on kuitenkin hoitoalan ihminen) :D

Mutta sellaista tällä kertaa!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Hektinen elämä

Elämä on ollut niin hektistä, että blogeihinkin kirjoittaminen on jäänyt.. Koirajuttuja, työjuttuja, juttu-juttuja.. Väsymystä. Oon  kuin vanha mummo, kymmeneltä viimestään pitäs päästä nukkumaan. Ja viikonloppuinakin on herättävä ennen kymmentä  (ja ne jotka miut tuntee kunnolla, niin tietää että tää on todellakin EPÄTAVALLISTA!).

Ekassa neuvolassa on käyty ja vihdoinkin lähipiirit tietää. Työkavereille kun keksisi jonkun kivan tavan kertoa. Yks työkaveri ehdotti kakkua, missä olis laskettu aika ja haikara - se olis aika hauska idea ja sen toteutan, mikäli ei tule parempaa mieleen.

Mutta ensimmäiseen neuvolakäyntiin... Se oli PITKÄ! 1,5 tuntia siellä istuttiin. Juteltiin paljon elämäntilanteesta, elämäntavoista, saatiin lippusia ja lappusia sekä käytiin läpi neuvolakäyntejä, ultria, lääkäriaikoja. Otettiin myös verenpaine (114/70) ja hemoglobiini (114). Koitettiin myös kuunnella sydänääniä, mutta eipä tyyppi meille esittäytynyt. Terkkatäti sanoikin, että se on siinä ja siinä kuuluuko (9+0) ja ei kuulunut. Kovasti se varoitteli, että jos ei kuulu niin ei pidä hätääntyä että kaikki ei ole kunnossa, mutta ei vielä neuvolatäti tiennyt ettei me sellaisesta oteta pulttia.

Ja ihan varmasti siellä kyllä vielä eletään ja minua kiusataan, kun on nyt pahaa oloa ollut enemmän ja parina aamuna ja joinakin iltoina olen käynyt vessanpöntölle juttelemassa (ja toisinaan lavuaarille, kun ei ole ehtinyt vessaan). Viimeksi tänä aamuna (10+2).. Viehkoa!

Neuvolasta vielä sen verran, että ei ole suurta riskiä raskausdiabetekselle, kun siitä olin huolissani näemmä edellisessä kirjoituksessani. Vielä olisi ollut mahdollista olla lihavampi, että oisin joutunut aktiiviseen seurantaan. Sovittiin, että katellaan sokrut virtsasta sitten joskus puolessa välin raskautta. Sanoihan se neuvolatäti kuitenkni, että onhan tuo painoindeksi "hieman korkea", mutta eihän sille ole mitään tehtävissä nyt. Ja mie nyt oon tyytyväinen, että niitä kiloja on huvennut herkuttelemattomuudella. Tuntuu, että paino putoaa, mutta maha pysyy samana/kasvaa :D

Tosiaan, molemmat isovanhemmat on nyt informoitu perheenlisästä ja iloisia ollaan kummallakin suunnalla :) Kyllä tulokkaalle rakkautta riittää! <3 Fammu vaan on päättänyt, että "kasvain" ei ole sopiva lempinimi, joten hän on keksinyt tilalle Ulpukan. Ei taida vakiintua meidän suuhun :D

12.10 perjantaina on sitten ensimmäinen ultra ja riskiseulonta (niskaturvotus, labrat) keskussairaalalla. Sitten nähdään pikkutyyppi!


P.s. Vitsi, taidettiin sattua samaan aikaan hirmuiseen vauvabuumiin tämän kanssa, kun tuntuu että niin moni on raskaana (lähde: Facebook).