Kuulumisia

1,5 viikkoa muutosta ja silti pahvilaatikoita on vielä joka nurkassa. Me ollaan aina tosi huonoja saamaan tavarat paikoilleen muuton jälkeen (tämähän on meidän 6. yhteinen koti). Joka päivä on tullut jokunen laatikko purettua, mutta silti niitä löytyy. Nyt tosin alkaa J:nkin opiskelukiireet helpottamaan, kun oppari on melkein valmis ja hänkin voi autella minua arjen askareissa vapaapäivinään.

Tänään pääsin sentään pesemään pyykkiä, kun vihdoinkin pyykkikone on kylpyhuoneessa ja

Pikkuinen kanafarmari

toimintakunnossa. Arjen ihanuutta!

Sehän mokoma kun ei mahtunut nimittäin kylpyhuoneen ovesta sisälle, joten J:n veljet kävivät nostamassa sen ikkunasta (ja meidän talon kivijalka ei ole mikään matalin...) :D Kiva saada jopa valita, mitä päällensä laittaa eikä vain sillä perusteellä, että mikä on puhtaana ja mahtuu päälle. Ja lapsella etenkin alkoi olemaan puhtaat ja sopivat vaatteet lopussa, kun niiden sotkeutumisprosentti on aika paljon isompi kuin meillä aikuisilla. Kohta olisi pitänyt siirtyä käyttämään vaan farkkuja ja sammareita mukavien collegejen sijaan :D Olisi ollut fiini pikkumies kotona.

Eikä nämä lapsetkaan anna juurikaan keskittyä purkamaan laatikoita. Juuson kanssa pitää ulkoilla ja pitää päivärytmistä kiinni. Jos pitkäksi aikaa unohtuu tekemään jotain, niin Juuso kyllä osoittautuu sillä aikaa pikku termiitiksi. Se on muuten kumma, miten joka asiasta saa kieltää sata kertaa päivässä satana päivänä peräkkäin ja silti pitää kieltoja uhmata, esim. koiran vesikupissa ruokakupin uittaminen.

Toinen ipana taas rajoittaa rehkimästä liikaa. Tuntuu, että miusta on hetkessä tullut ihan raihnainen. Tänään käytiin kävellen postilaatikoilla ja tuota lähitietä kävelemässä, ja kylläpä kotiinpäin tullessa alaselkää särki. Eikä helpota yhtään, kun taaperoinen haluaa 50metrin välein vaihtaa itse kävelemään ja sitten taas rattaisiin ja nostelet sitä edestakaisin. Välillä myös säteilee pakaran yläosassa, ilmeisesti iskias. Häpyluukin taas naksahtaa kuuluvasti yöllä, jos erehtyy sängyssä kääntämään kylkeään varomattomasti. Ja tajusin, että nythän on menossa jo 33. raskausviikko - jestas! Ja tämä vauva se ei tunnu muuten nukkuvan koskaan, aina muljuamassa. Nyt ei ainakaan pääse unohtamaan, että on raskaana!

Viikonloppuna oli kummipoikamme ristiäiset. Ja mie sain olla sylikummi! Ja jottei kaikki menisi ihan putkeen, olimme myöhästyä ristiäisistä. Ajoimme höpelönä jotain sairaan mutkikkaita ja mäkisiä, pikkuisia sorateitä jotka oikaisivat 20km ja oltiin minuutilleen juhlapaikalla. Hävetti, mutta ei oltu myöhässä. Matkapahoinvointia potevana, varmaan kalpeana kuin lakana, vaihdoin bootsit korkkareihin, lapsi syliin ja toimitus alkoi. :D Vauva tuijotti ensin minua pitkän aikaa hiljaa, mutta sitten välillä piti huutaa papin kanssa kilpaa. Niin sai Juuson uusi leikkikaveri nimekseen Tuukka. Kuviahan me ei tietenkään tajuttu ottaa yhtään, vaikka kaikki oltiin kerrankin fiksun näköisinä. Juusollakin sammarit, kauluspaita ja henkselit, joita innokkaasti "paukutteli" :)

Sellaiset sekavat kuulumiset :) Jos jossain vaiheessa taas tulisi jonkinlainen roti näihin miunkin postauksiin eivätkä olisi tyyliin "kerran kuussa kilometrin mittainen sillisalaattipostaus".

Meidän torppa
(pihan romut oon sentään siistinyt kuvanoton jälkeen)

Ulkosauna ja palju, joka odottaa asennustaan.