tiistai 29. heinäkuuta 2014

Tuulahduksia Tykkimäeltä

Nyt on viikko hujahtanut ja hellettä riittänyt.
Mie sorruin näillä helteillä ostamaan
näille reisille noin lyhyet shortsit!
:-o
//H&M mama, ale 7e

 Yleensä en valita säistä, mutta nyt kaipaisin jo kolmen viikon jälkeen pientä sadekuuroa, koska nurmikkokin on niin käppyrä ja karrelle palanut, että jalkoihin pistelee kävellä paljain jaloin.

Aamupäivät kotona menee höntsäillessä ja puolen päivän tietämillä on niin kuuma, että ollaan vietetty siestaa ja oltu sisällä. Sitten Juusolla (ja usein minullakin) on päikkäriaika ja ulos ollaan menty vasta illalla. Uimassakin ollaan käyty muutamana iltana ja Juuso tykkää puljata vedessä.

Käytiin viime viikolla Pohjois-Karjalassa pankkineuvotteluissa ja sieltä näytettiin vihreää valoa. Kuntotarkastus halajaamme taloon ja jos sieltä ei löydy yllätyksiä, niin talosta tulee suurella todennäköisyydellä meidän koti. <3 Vähänkö en meinaa pysyä housuissani :D
Jos kaikki menee unelmasti, niin muutto on syksyllä, (uuden) perinteen mukaan suht viimeisillään raskaana ollessa. :D

Viikonloppuna tuli enoni perheineen kylään ja lauantai vietettiin Kouvolassa. Ensimmäisenä hurviteltiin tuntitolkulla Tykkimäellä, josta siirryttiin kauppakeskus Veturiin shoppailemaan ja sieltä meille. Kahvitauon jälkeen uimaan ja sitten alkoikin olla jo nukkuma-aika :D
Sunnuntaina kävi lisäksi äitini ja serkkuni meillä kahvitauolla, syötiin isosti ja käytiin satamatorilla jätskillä. Oli menevä viikonloppu, mutta tosi kiva! Kotona saa möllöttää ihan omiksi tarpeiksi.

Onnellinen Turtles-kuski Tykkimäellä. Iskällä oli vähän tiukkaa mahtua autoon :D

Sissejä! Karvaisia ja neljä jalkaa, se riittää
Sissin määritelmäksi.
Viikonloppuna J menee muuttamaan vanhaa koulukaveriaan, kun he tulevat näille huudeille pohjosesta. Täytyy itsekin kysellä, että voisinko auttaa tekemällä ruoan tai vaikka vahtimalla heidän lapsiaan kuorman purkamisen aikana, kun kantoavuksi en taida kuitenkaan lähteä.

Tykkimäen aurinko.
Mutta nyt nukkumaan! :)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

23. raskausviikko ja kuulumisia

Unohdin täysin muuten aiemmin  esitellä Kilpparin uusimmat potretit rakenneultrasta kertoillessani. Eli siellä se kuvissa köllii käsi otsalla ja toisessa kuvassa näkyy oikein kaikki sormetkin! :) Painoa oli silloin jo jotain yli 400g (typerää, kun kätilöt eivät kirjoita juuri mitään neuvolakorttiin, en mie voi muistaa).

Kilpparin rakenneultra
 Tänään alkoi jo 23. viikko eli 22+0. Nyt kun kerrankin olen kotona, Juuso päikkäreillä ja J töissä, niin päätin ottaa taas mahakuvaa. Tuollainen pötsi se on nyt (ja riipputissit! :D). Istukka on etuseinässä, joten Kilpparin liikkeet ovat tuntuneet melko vaimeina, mutta kuluneella viikolla olen tuntenut liikkeet jo paljon voimakkaampina ja pitkin päivää (ennen vain silloin, kun rauhoittui sohvalle tai nukutti Juusoa). Ihana mötkylä <3

Tänään sain myös vihdoin aikaiseksi lähteä Juusonkin kanssa pois kotipihasta leikkimään. Olen tuntenut itseni niin saamattomaksi, kun ollaan vaan kykitty kotona ja käytetty Sissi vaan vaunulenkillä/uimassa.

Tänään mentiin leikkipuistoon n. kilometrin päähän ja olihan se Juusosta taas kivaa, sillä meillä ei ole hiekkalaatikkoa eikä keinuja kotona. Tosin lapio oli unohtunut autoon, jolla J lähti tänään töihin. Mutta onneksi se ei (ainakaan vielä) ole mitenkään rajoittava tekijä leikkeihin.

Poikettiin kaupassa tulomatkalla ja saatiin reissuun kulumaan pari tuntia, jonka jälkeen uni tulikin hyvin. Olen huomannut, että jos päivään ei kuulu mitään "erilaista", Juuso ei väsy samalla tavalla, jolloin päikkäreille meno virahtaa, ne jää joko lyhyiksi tai sitten yöunille meno virahtaa, kun päikkärit on nukuttu myöhemmin.

Joten täytyy keksiä kaupassa käyntiä, leikkipuistoa, koiran uittamisreissua tms. päiviin. Yhtenä iltana oltiin koko perhe poimimassa metsämansikoita. Juusokin oppi sujuvasti poimimaan marjoja omaan suuhunsa suoraan varsista. Välillä pieni käsi koetti käydä äidin marjasankolla.

Itikoita oli kiusaksi asti, ja koska Offia tai vastaavia ei saa näin pienillä lapsilla käyttää, me ollaan käytetty tervavoidetta ja se toimii. Ollaan laitettu niskaan, korvien taakse, kaulalle, otsalle ja käsiin. Onhan se melko voimakkaan hajuista, mutta itikat pysyy poissa ja se on luonnontuote. Ihan pienelle vauvalle en kyllä laittaisi tätäkään, mutta tämän ikäinen taapero kun ei pysy enää rattaissa itikkasuojan alla ulkoillessa :D

Perjantaina on vihdoin neuvola. Viimeksi painoa, hemoglobiinia ja verenpainetta on mitattu kaksi kuukautta sitten, joten ihan kiva päästä katsomaan, mitä ne nyt näyttää. Onneksi vauvaa on kuunneltu ja nähty tässä välissä kuitenkin.

Ensi viikolla blogi taas hiljenee, kun käydään taas visahtamassa Pohjois-Karjalassa (toivon mukaan pankkilaina-asioissa!! ;D ) ja loppuviikosta tuleekin meille kummisetäni perheineen vierailulle! :) Johan mie tässä parin päivän ajan oonkin ajatuksiani oksentanut tänne :D

Nauttikaa helteistä, kyllä sitä sadetta piisaa taas syksyllä ja pakkasta talvella!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pesänrakennusvietti vol. 2 : Lastenhuoneen suunnittelua

Nyt se on taas pesänrakennusviettikin nostanut päätään ja haluaisin sisustaa Juuson huoneen lapsekkaammaksi ja viihtyisäksi leikkipaikaksi. Nyt Juuson huone on lähinnä vierashuone, jossa on Juuson sänky ja Juuso käy vain nukkumassa yöt siellä.

Teemaksi vähän haaveilen metsäneläimiä. Olemme kuitenkin erähenkisiä ja meillä myös metsästetään. Teeman saa toteutettua tekstiileillä ja tauluilla, mikä on ihan kätevää, jos me tästä päästäis muuttamaan niin huoneessa ois silti tutut jutut.
VANDRING SPÅR Matto, matala nukka IKEA Metsäisin aihein kuvioitu matto ruokkii lapsen mielikuvitusta.
Kuva Ikea
Ikeassa pyörähtäessäni Lapsimessujen aikaan rakastuin Vandring Spår-mattoon, mutta rahat oli silloin jo tuhlattu. Tämä olisi ihan must! Hinta 29,95,-

Photo
Kuva täältä

Verhoiksi haaveilin löytäväni Finlaysonin Tapiota (hirvikangas) vaikka kankaana, josta voisin itse ommella, mutta tuntuu että on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kai kaikki kangaskaupat etsiskellessä löydän jotain metsäneläin-teemaista kangasta? :D

Kuvat täältä

Pikaisella selailulla löysin nettikaupasta kivoja kankaita, joista saisi väriä huoneeseen. Verhoiksi, tyynynpäällisiksi, tauluiksi yms.

Vallilan Kotiinpäin

Tai jos haluaa pysyä aidommissa eläimissä, niin esim. Vallilan "Kotiinpäin"-kankaasta saa aivan ihanan sisustustaulun. Tehtiin työpaikalle sellainen kyseisestä, mutta oranssista kankaasta. Iso (n. 130x130cm) styrox-levy, johon kangas laitettiin ja nuppineuloilla takaa kiinni. Metrihinta vaan on aika suolainen, muistaakseni liki 30e/m.  Mutta onhan se suomalaista designiä hei ;)
KALLAX Hylly IKEA Voidaan kiinnittää seinään tai sijoittaa lattialle.
Ikean Kallax
Lelujen säilytykseen olisi hyvä olla joku avohylly, mihin saa koreja ja leluja. Suosittua Ikean Expeditiä vastaava on nykyään Kallax, joka olisi toimiva ratkaisu.

Qualy-naulakot Sisustus Carena
Naulakoiksi löysin hauskat Qualy-naulakot Sisustus Carenasta. Lintuja on vaikka missä väreissä, oravia oransseja ja mustia.

Ja lampuksi jokin tällainen?
Emmas&mamas -nettiliikkeessä on ihania juttuja. Olisi monia haluamani tuotekin tarjouksessa, mutta ei nekään sentään hyväntekeväisyyttä tee ja lahjoita nuita miulle :D


Emma's&mama's
Nyt kun vain löytyisi joku, joka rahoittaisi tämän kaiken suunnitellun :D

torstai 17. heinäkuuta 2014

Lista hankinnoista vauvalle

Nyt kun rakenneultra on takana ja olen havahtunut siihen, että puoliväli on jo ylitetty. Aika hurahtaa äkkiä ja kohta tosiaan ollaan synnyttämässä.

Hirveästi ei ole tullut mieleen hankintoja mitä tarvitsisimme, koska Juuson jäljiltä on kaikki tallessa.

Suurimpana hankintana on tietenkin tuplarattaat. Kriteereinä isot renkaat, joilla kulkee maastossakin. En halua linja-auto -mallia, koska en tykkää ideasta sulloa toinen lapsi tavarakorin paikalle nielemään katupölyt. Haluan että molemmilla lapsilla on hyvät näkymät. Selkänojat ja kuomut pitäisi olla erilliset. Seuraavat mallit ovat miun mieleen...:Indie Twin
Bumbleride (kuva)
*Bumbleride Indie Twin
Emmaljunga (kuva)

*Emmaljunga Double Viking
Olive Green
Easywalker (kuva)
*Easywalker Duo Plus
Mountain Buggy (kuva)

*Mountain Buggy Duo/Duet


Eniten ehkä lämpeän Emmaljungille, noille lastenrattaiden Ferrareille. Niistä tykkäsin liikkeessäkin pyöritellessäni. Niissä saisi halutessaan molemmat lapset "kuskiin" päin. Värivaihtoehdot olivat kyllä tylsät, mutta ehkä olen valmis niistä tinkimään muiden tärkeämpien kriteereiden tieltä ;) Hinnathan kaikissa pyörii pilvissä uutena, n. 800-1200e. Käytettynä katselin mm. torista, mutta siellä oli lähinnä pienirenkaisia ja samalla selkänojalla olevia.

Onko kenelläkään kokemuksia jostain mainitsemistani rattaista?


Muuta hankittavaa olisi pieni toppapuku. Varmaan koko 62 olisi hyvä, sillä pienokainenhan suorastaan hukkuu äitiyspakkauksen pukuun. Nyt olisi vielä jämä-alet, jos mistä vielä toppapukuja löytää. Myös vähän muita vaatteita voisi hankkia.


Toinen täkki. Joko Juusolle jo isompi juniori-koko tai toinen äitiyspakkaus-kokoa. Äitiyspakkausta emme näillä näkymin ota, koska emme tarvitse suurinta osaa tavaroista tuplana ja ne haalaritkin olisivat pienelle liian isoja.
Muumiystävät-peite
Kuva


Kaukalopussi olisi ilmeisesti myös talvivauvalla kätevä automatkoilla .(Näihin en ole vielä perehtynyt sen enempää kuin että teidän että ne on olemassa)
Kuva

Heinäkuun hellureit

Johan tässä on liki kuukausi vierähtänyt edellisten kuulumisten kertomisesta
Kesätukka

Joiku-koira sai innokkaan fanin. Kun Joiku haukkui ja volisi,
piti Juuson päästä heti katsomaan.


Tiistaina 15.7 (21+2) oli rakenneultra ja kaikki oli hyvin <3 Siellä pikkuinen meille kovasti vilkutteli. Vastasi viikkoja ja sukupuolikin saatiin tietää, mutta se nyt pidetään taas salaisuutena kuten Juusostakin. Saavatpahan muut jännittää! :D

Oltiin taas 10 päivän turneella Pohjois-Karjalassa. Oli rippijuhlaa, ystävälleni ideoimat baby showerit (iik, hänellä laskettuun aikaan enää n. 2 viikkoa!!), mökkeilyä ja lopuksi sitä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa Ilosaarirokissa. Sekä käytiin uudestaan katsomassa sitä yhtä taloa.

Joka muuten oli edelleen ihana, mieskin tykästyi siihen enemmän. Tosin toinen pariskunta on jo jättänyt siitä talosta tarjouksen ja meillä on pankki-asiat ihan levällään vielä. Ja molemmat saatiin sellainen allergia-kohtaus siellä ulkona, että ehkä se ei olekaan meidän paikka :'(

Iskän kanssa aamukahvilla mökin portailla


Mökillä aamiaisella
Onneks oltiin kerrankin varauduttu joka säähän
(paitsi kumpparit unohdin!)
Juuso kävelee nyt virallisesti :) Se on niin hauskan näköinen kun kävellä tepsuttaa (tai paljain jaloin läpsyttää) menemään. Kynnykset ylitetään huolella (onneksi meillä on niitä - monet tuttavalapset ovat menneet nokalleen meidän kynnyksissä, kun eivät ole tottuneet sellaisiin viritelmiin lattialla :D) ja mie pelkään sydän sykkyrällä, että milloin Juuso keksii yrittää kävellä portaat itsekseen.

Hetkeksikään ei voi enää tuota pikkuapinaa jättää silmistään. Silmänräpäyksessä ollaan jo eri puolella taloa, kiivetty pöydälle, sohvalle, keittiöjakkaralle tai minne vain, mikä on hiukankin mahdollista. Ruokailut ovat jo rauhoittuneet - ei mitään raivareita enää, mutta poika osaa selvästi osoittaa että mikä maistuu ja mikä ei. Ei-maistuvat nimittäin lentävät kaikista kielloista huolimatta lattialle. Mur.

Tänään miun ollessa suihkussa, J vahti lasta ja kävi nohevana miehenä vessassa ovi auki. Tottakai sinne löytyy heti vessakaveri ja pikkuauto sujahtelee roskikseen, vessapaperia riivitään ja lopuksi -taas silmänräpäyksessä!-  pikkuauto onkin jo vessanpöntössä. Ja tietenkin niin, ettei sitä ole ehditty vetää. *huoh*
Käytiin myös Taistelijan talolla ja taistelupaikalla Öykkäsenvaaralla
Monet naurut saa nauraa päivässä ja vastaavasti myös hermoja kiristellä. Mutta on se vaan niin rakas oma pieni <3 En vaihtaisi päivääkään pois.

Kyllä tällä äidillä teki tiukkaa Ilosaarirokin aikaan olla erossa KAKSI (!!) yötä omasta viidakkovekarastaan. Nyt ollaankin oltu niin mammanpoikaa, että. :)
21+0 Sunnuntaina, Ilosaarirokin jälkeen.
Kiva oli tiistaina mennä ultraan,
kun tekstit näkyivät vielä vaikka
kuinka hinkkasin :D