Lupailin tällaista "meidän päivä"-postausta ja heti perjantaina tartuinkin toimeen. Aika peruspäivä meille, jotain saatoin unohtaa mainita, kun sain tämän nyt valmiiksi vasta pari päivää myöhemmin.
Kuvat on otettu sekä puhelimella että kameralla. Hyviä leikkimiskuvia en onnistunut saamaan. Ja mitenniin ollaan illanvirkkuja, aamuntorkkuja? :D
Perjantai 10.1.2013
00:15 Juuso itkee sängyssään ja J menee nukuttamaan. Katson telkkarista Sydänmailla, josta tuli heti uusi lempiohjelmani.
02:15 Juuso taas herää itkemään, menen antamaan tissiä ja sen jälkeen Juuso nukahtaa heti. Käyn hammaspesulla ja menen itsekin nukkumaan.
7:30 J lähtee töihin eikä Juuson huoneesta kuulu inahdustakaan.
9:45 Juuso tinisee sängyssään. Käyn vessassa ja olen matkalla Juuson huoneeseen, kunnes tajuan että siellä on nukahdettu uudestaan. Kömmin takaisin omaan sänkyyni.
10:45 Juuso on herännyt ja antaa sen kuulua. Käyn hakemassa pojan meidän sänkyyn, imetän ja sitten lötkötellään, pötkötellään ja hupsuillaan. Juuso raapii miun naamaa ja kaivaa nenää.
11:30 Noustaan ylös. Vaihdetaan vaippa ja vaatteet, istahdetaan potalle mutta sinne ei tule mitään. Käyn vaa'alla ja huomaan pudonneeni uudelle kymmenluvulle. Leijun. Jätän Juuson leikkimatolle puuhaamaan lempilelujensa kanssa, lähden kipaisemaan nopeasti postin ja Sissi käy aamutarpeillaan pihan perän pusikossa.
|
Juuson aamiainen.
Purkkiruokina käytetään Semperiä tai Hippiä. |
12:00 Alamme syödä aamiaista. Juuso saa marja-jogurtti -sosetta ja ruisnapin ja mie syön ruisleipää. Sissi vahtii pöydän alla, milloin Juusolta putoaa (lue: Juuso pudottaa) ruisnappi.
|
Juuso aamiaisen alussa .... ja lopussa |
12:30 Aamiaisen jälkeen käydään potalla ja sinne tuleekin pisut. Juuso pääsee leikkimään ja mie alan siivoilla.
13:30 Juuso alkaa näyttämään väsymisen merkkejä. Puetaan valtaosa ulkovaatteista, koska imetyksen aikana Juuso usein nukahtaa rinnalle. Tällä kertaa poika ei hörppäise kuin muutaman kerran. Vauva vaunuihin ulko-eteiseen, itse nykäisen jalkaani kumisaappaat ja säänkestävän tuulitakin. On taas +3C ja sataa vettä. Juuson rattaat peittelenkin sadesuojalla.
|
"Eihän täältä näe kunnolla!" |
|
Zzzzz... |
Lähdetään Tasausaltaalle päin (joku kakka-allas lähellä), koska siellä pääsee hyvin vaunuilla ja on niin vähän liikennettä että koiran voi laskea irti hörsyilemään. Juuso nukahtaa.
Tullaan kotiin, jätän Juuson makkarin ikkunan alle ja menen hakemaan katoksesta puita. Olen laittamassa itkuhälytintä rattaisiin, kunnes naapurihallissa aletaan rälläköimään ja Juuso herää. Ajellaan rattailla ympäri pihaa, mutta pikku-herralla ei ole merkkejäkään uudelleen nukahtamisesta. Nukkuihan se melkein 20 minuuttia.
14:30 Koetan saada Juuson nukkumaan sisälle. Mennään meidän sänkyyn ja imetän molemmista tisseistä. Loppujen lopuksi onnistun ja alan sytytellä uunia. Napostelen taco-lastuja. Alan tekemään Juusolle sosetta peruna-porkkana -sosetta ja jatkan siivoilua. Välillä lueskelen puhelimesta blogeja, sähköposteja ja FB:tä. Oli tullut sähköposti siitä kivanoloisesta vuokrakämpästä, jota loppujen lopuksi kyselin. Lemmikki ei ollut ongelma, lapsi oli! Vuokranantajat etsivät siihen lapsetonta pariskuntaa. Teki mieli laittaa vastausvieti välittäjälle, että kertoo terveiset: "Haistakoon paskat!"
15:45 Juuso nukkui yllättävän pitkät päikkärit. Soseutan haarukalla perunat ja porkkanat sekö lisään pakkasesta broileria ja äidinmaitoa ruokaan. Ruoka uppoaa hyvin Juusolle ja Sissi tietää parhaat paikat. Tosin oikeinpäin istuminen on melko mahdoton tehtävä tuolle 8-kuiselle.
Tassun ja nassun pesun jälkeen Juuso pääsee taas leikkimään ja tihnehtimään. Taas ollaan koiran lelulaatikolla ottamassa koiran luita ja vedetään taas herneet nenään, kun sillä ei saakaan leikkiä. Mie soseuttelen loput perunat ja porkkanat pakkaseen annospaloiksi. Juuso keksii, että keittiön vetolaatikkoa on kiva avata ja sulkea.
|
Nam? |
16:50 J tulee töistä. Ollaan koko perhe yhdessä, hengaillaan, lorutellaan, leikitään.
18:00 Miesten päikkäriaika. Imetän Juuson ja se nukahtaa 18:30 ja herää jo puolen tunnin päästä. Herätellään iskä - täytyisi lähteä kauppaan.
18:30 Pottaillaan (pissat, jee!), puetaan ja kokeillaan Juusoa uuteen turvaistuimeensa ulkovaatteissa. Ulkovaatteissa penkki onkin sopivan kokoinen, mutta meillä on pulma kuinka "henkselit" saa löysytettyä vaikka painetaan nappia. Temputaan penkin kanssa hyytävässä viimassa puoli tuntia. Saadaan Juuso jotenkin pujotettua vöihin ja vyöt kireälle.
Kaupan pihassa saadaan Juuso pujotettua valjaista ja ukkeli pääsee istumaan ostoskärryyn kuin isompikin poika. Ostetaan ihan perusruoka-tarvikkeita ja vähän herkkuja - olihan joulusuklaat -30%! Juuso saa rapistella kärrissä juustoraaste-pussia. Yhdet itkut saadaan aikaiseksi, kun pikku-ukko pomppii kärrin istuimella ja lyö yläleukansa kärrin kahvaan :/
Tungetaan lapsi istuimeen, ostokset etupenkille kun peräkontit on jäässä ja ajellaan kotiin. J ja Juuso menevät sisälle ja minä jään irrottelemaan istuinta näpit jäässä, jotta voidaan tutkia että mikä ihme sen penkin säädöissä on.
20:30 J:n kanssa valmistetaan lasagnea ja Juuso saa sormiruokailla banaania, kurkkua ja ruisnappia. Kauppareissu sotki vähän ruokarytmiä, mutta Juuso ei ole moksiskaan. Sissi vahtii taas uskollisesti vieressä.
Juuso pääsee touhuamaan lattialle.
22:20 Juuso saa iltapuuron ja me vanhemmat syödään lasagnea. Puuro meneekin Juusolla kaikista parhaiten alas ja kuuluu vain tyytyväistä öninää. Pottailu, yöksi kertis-vaippa, yökkäri ja hampaiden pesu. Vähän aikaa sylissä pyörimistä ja sitten omaan huoneeseen hörppimään maitoa. Kun olo on täysi, siirrän Juuson omaan pinikseen, jossa Juuso kuuntelee soittorasiaa, kääntyilee, harjoittelee konttausasentoa, potkii itsensä pää sängyn päätyyn niin että sattuu ja lopulta önisee uni-öninäänsä ennen nukahtamista.
23:45 Kuuluu tininää Juuson huoneesta ja J menee nukuttamaan kun tulee taas Sydänmailla. Menen tunnin päästä katsomaan, että vieläkö siellä nukutellaan. Ehei, mies nukkuu sohvalla käsi Juuson pinnasängyssä ja Juuso tyytyväisenä käsi isin kädessä.
<3