tiistai 5. elokuuta 2014

Juuson kuulumisia

Illistys!
Oijoi, se on nyt elokuu ja miulle se on aina tarkoittanut, että kesä on lopuillaan ja ohitse. Tosin joku radiossa uhkasi, että lämpimät kelit jatkuvat syyskuulle asti (mikä minua ei haittaisi yhtään), mutta jotenkin on jo sellainen "sinne meni kesä"-fiilis.

Juusosta on tullut aivan superveijari, niin hyvässä kuin pahassakin. Ruokapöydässä väännellään naamalle hassuja ilmeitä sekä kieltoja ei uskota vaan katsotaan kieltäjää samalla silmiin, kun tehdään tuhmuuksia. Mutta pieni mies tekee paljon uusia oivalluksia, leikkii kurkistus-leikkiä ja  osoittaa hellyyttä. Sitä on vanhemmuus ja kasvattaminen <3

Juusoa on nyt viimeisen viikon aikana alkanut kiinnostaa kirjat todella paljon. Enää ei leikitä juuri millään leluilla, vaan kannetaan kirjoja luettavaksi ja ihmeteltäväksi. Ennen kirjojen "lukeminen" Juuson kanssa oli sitä, että herra käänteli sivut viuhakkaasti läpi ja that's it. Ehdin jo miettiä, ettei meidän pikku-ukosta taida lukutoukkaa tulla ja vähän harmittelin, sillä itse olen tykännyt lukea paljon.

Kummilta saatu Pieni ajoneuvokirja on yksi
suosikeista.

Nyt pienet tekstit jaksetaan kuunnella ja kuviakin katsella jonkin aikaa. Ja sama kirja pitää "lukea" monta kertaa peräkkäin. Välillä Juuso katselee itsekseenkin kirjoja ja jopa lukee ääneen omalla kielellään hennolla äänellä ("laadi laadi lii sssiiisssi" tai vastaavaa :D ). Aamulla heti ensimmäisten tehtävien joukossa, Sissin paikantamisen lisäksi, on tuoda kirjoja meidän sänkyyn ja lukea niitä. Voi muru <3  Toivottavasti mielenkiinto kirjoihin säilyisi aikuiseksi asti, niistä saa ammennettua niin paljon.

Lisäksi ymmärrys on laajentunut aivan mielettömästi. Juuso tajuaa jo kun sanoo "mennään suihkuun","syömään", "hampipesulle", "nukkumaan" tai "ulos", jolloin pikku-herra tepsuttelee jo oikealle ovelle. Tai kun pyydän istumaan tai seisomaan, niin oikein menee. "Missä potta, pallo, Sissi, tms.?", niin poika lähtee etsimään ja löytää oikean kohteen.

Juuso osaa myös näyttää joitain ruumiinosia. Ensimmäisenä varmaan opittiin nenä "tööt -nenä!"-leikkien seurauksena. Nyt Juuso osaa näyttää myös missä on napa, hampaat, varpaat, kädet ja korvat.
Iskälle ojennetaan samalla
ruohosilppua,
kun ihmettellään ekaa bändiä.

Ulkopuolisillehan sillä ei ole mitään merkitystä, "tottakai ne oppii jossain vaiheessa", mutta kyllä sitä on lapsen vanhempana ylpeä kun pieni oppii uusia taitoja. :)

Viikonloppuna tulivat mummi ja ukki käymään ja sunnuntaina käytiin Kouvo La Arctopolis -keskiaikatapahtumassa. Oltiin reissun päällä 10 tuntia ja illasta olikin väsynyt pieni mies. Kuunneltiin live-musiikkia ja koska tapahtumassa ei sunnuntaina paljon ollut väkeä, sai Juusokin välillä kulkea vapaasti, keräillä keppejä ja heitellä käpyjä.

Lasten kuulosuojaimet käytiin ostamassa juuri ennen tapahtumaa live-muusiikkiesityksiä ajatellen ja hyvin kappaleiden aikana Juuso antoi niiden olla päässä. Biisin loputtua raoteltiin kupuja tai otettiin suojaimet kokonaan pois.


Meidän aikuisten kuulumisista sen verran, että odotetaan edelleen jännityksellä raporttia kuntotarkastuksesta. Siitä riippuu paljon. Oon niin malttamaton!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti