lauantai 22. maaliskuuta 2014

Muutosten tuulet

Huusin huuto.netistä ihan murto-osahinnalla
Jukka Askare -palikkalaatikon.
Juuso tykkää!
Olen aivan ahdistunut. Nyt tapahtuu niin paljon. Juuson iho-ongelmien kanssa sumpliminen, sen synttäreiden suunnittelut ja autokin (vaihteeks) on käyttökunnoton, ja ens viikonloppuna pitäis päästä Ilomantsiin oman mummini 7-kymppisille!

Käytiin neuvolassa torstaina. Siellä Juuso esitteli taitojaan - konttaamiset, seisomiset, nonparellien poimimiset ja höpöttelyt. Taidot kuulema hyvin halussa. Pientä huolta aiheuttaa vähäinen kasvu : liki kolmeen kuukauteen ei ollut tullut painoa kuin n. 300g! (Eli Juuso painaa n. 8,5kg) Eikä pituuttakaan liiemmin, mutta kirjoitti silti neuvolakorttiin seuraavaa:

"Mainio pikkumies. Kivasti pärjäilee jo itse. Konttaa, nousee istumaan, tukea vasten nousee seisomaan. Pinsettiote +/+. Tavuja juttelee, puhetta alkaa ymmärtää. Kasvu hyvä, hieman hoikistuu. Iho nyt kauttaaltaan punaisten, kuivien läiskien peitossa, kasvot pahimmat. Ikäisensä tavoin kehittyy."


Saatiin lähete lääkärille jo seuraavaksi aamuksi. Lääkäri katsoi pikaisesti, määräsi Abobase hydrokortisonia ja laittoi lähetteen lastenpolille. Käski jättämään kaikki viljat pois ja mielellään maidonkin. Oltiin tyytyväisiä, että hommaa selvitellään edelleen eikä hoideta vain oireita.

Me ei kyllä epäillä maitoa, koska mm. mitään mahavaivaa ei ole ja sehän se yleensä etenkin käy mahaan. Meillä on imetyksen lopetteluprosessi nyt meneillään, niin nämä Juuson dieettikokeilut eivät sitten vaikuttaisi minun syömisiini (kyllä vain, olen nyt itsekäs tässä asiassa).

Perjantain posket
Juuson iho on poskissa ollut parempi reilulla Aqualan-rasvaamisella, mutta käytämme nyt viikon kortisoni-kuurin, koska niitä muita läiskiä kutittaa niin paljon, että Juuso repii muuten ne vaatteidenkin läpi auki.

Tämä ruokavalio-stressi + synttärien valmistelustressi ovat saaneet taas vanhan vihamieheni, kolmoishermosäryn, heräilemään. Hermot kireällä vaikuttaa aivan oikeasti meikäläisellä hermoihin. Nyt vaan kun loppuisi, en kaipaisi sitä lääkitystä enää lisäksi tähän vaiheeseen.

Eniten stressailen Juuson synttäreissä porukan jakamista eri päiville/viikonlopuille. Synttärivieraita olisi tulossa mieletön määrä (varmaan yli 20) ja kaikki pitkästä matkasta. Ja kaikki varmaan olettaisivat, että voisivat olla meillä yötä. *huoh* Voi kun asuttaisiin jo Pohjois-Karjalassa, niin voisimme passittaa kaikki illalla koteihinsa :D

Tosin rakastan järjestää juhlia ja näihin pirskeisiin en päästä ketään muuta säätämään. Teen itse kaiken, kerrankin! Auttaa saa, mutta VAIN miun ohjeiden mukaisesti. Olin hieman ahdistunut, kun ristiäisissä oli niin monta kokkia samaa soppaa hämmentämässä. Silloin toki Juuso oli pikkuvauva ja vaati huomioni hereillä ollessaan 99%:sesti, joten silloin oli helpompi antaa muidenkin tehdä omien näkemyksiensä mukaan. Itsehän en juuri keittiöön ehtinyt.

Mutta aika näyttää kaiken suhteen, miten asiat etenee. Synttärikutsut pitäisi saada laitettua jo matkaan, mutta se aika on vähän auki. Huoh.

Ai mikä rento hoitovapaa?

6 kommenttia:

  1. No jopas teillä nyt tapahtuukin kaikenlaista! :D

    Tsempit ruokavalioasiaan. Toivottavasti syy löytyisi, niin saisitte tuon asian hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Unohdin mainita lisäksi päivärytmin muutokset, mutta ne on sentään parempaan suuntaan. :)

      Toivotaan tosiaan että syy löytyy..

      Poista
  2. Toivottavasti iho-ongelmien syyt selviävät tutkimuksissa, hyvä kun saitte lähetteen eteenpäin:)

    Ei kannata ressata, kyllä ne asiat järjestyy. Ja tulee varmasti hienot synttäripirskeet teillä:) Täälläkin 1-vuotis synttäreitä suunnitellaan, vieraita ei tule ihan noin montaa ja kaikki samana päivänä, matkaa suurimmalla osalla tänne noin tunti, eli tulevat juhlimaan ja häipyvät sitten koteihinsa:)

    Ihanaa kevättä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä ne asiat menee omalla painollaan. Ja onneks on ihana mies tukemassa kaikessa, saan sille nillittää ja pillittää tarvittaessa :)

      Mukavia synttärijuhlia teille! :)

      Poista
  3. Voii juuso<3 Toivottavasti rasvakuuri auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on jonkin verran auttanut, mutta suurempi merkitys on miun mielestä ruokavaliolla ollut. Aika hyvänä on jo :)

      Poista