maanantai 28. huhtikuuta 2014

Synttäreitä ja salaisuuksia

Huh huh, nyt on synttärit ohi!

Vieraita oli yhdeksän ja oli tiiviit, pienemmän porukan bileet. Juuso oli vähän hämillään lahjoista ja onnittelulauluista, mutta sujuvasti kuitenkin leikki ja touhusi menemään. Onneksi malttoi nukkua myös päikkäritkin, sillä juhlathan jatkuivat iltaan ja seuraavaan päivään, kun valtaosa vieraista oli meillä yötä.

Pikku-apulainen auttelemassa // Juuso sai edellisenä päivänä jo yhden paketin, jotta ei iske lahjaähky
Kokoa-itse-salaattisi oli mainio keksintö, sillä makumieltymykset vaihtelee. Oli siis ihan salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, fetaa, oliiveja, marinoituja valkosipulinkynsiä, kanaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja (ja varmasti unohdin jonkin). Lisäksi leivottiin Tanja-kummin kanssa edellisenä iltana sämpylöitä ja kakut.

Nam nam.     


Kaupassa tuli käytyä edellisenä päivänä viisi kertaa, kun milloin mikäkin unohtui. Leivinpaperi, sokeri, keksit, tomusokeri, tuorejuusto, kuohukerma (ja tästäkin listasta unohdin varmasti puolet). Eli miun vinkki on, että tarkista oikeasti ne raaka-aineet, että ne löytyy kaapista ja niitä on tarpeeksi. Esimerkiksi ½dl sokeria ei riitä isoon juustokakkuun, vegaani-suklaakakkuun ja sämpylöihin.

Syömisen lisäksi puhalleltiin saippuakuplia ulkona, heiteltiin vesi-ilmapalloja (kastuin J:n toimesta), ja pelattiin yksi Hirsipuu.

Hirsipuun viesti



Muutama kuva Juusosta vuoden varrelta.
Harmi ettei ollut joka kuukaudelta.

Lahjaksi Juuso sai ilmapallon, college-haalarin, pehmeät Muumi-keilat ja pallot, shampoon, 4v. serkkutytön tekemän kirjan, (talvihaalarin, jonka täti oli bongannut kirppikseltä), soivan kirjan ja 86 bodyjä (taidan ommella niistä paidat, kun koitan päästä bodyistä eroon).

Seuraavana päivänä, kun vieraat oli saateltu matkaan ja isi oli töissä, niin me sankarin kanssa nukuttiin liki kolmen tunnin päikkärit. Rankkaa tämä juhlinta!

Lahjojen kimpussa

 

15 kommenttia:

  1. Ihana tuo hirsipuun viesti ;) <3 yllättyivätkö yhtään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät ihan hirveästi, vähän tuli ihmettelyä että tuleepas pieni ikäero. Vaikka ei se miusta ihan hirveen pieni ole :D

      Poista
  2. Ja kivanoloiset juhlat muutenkin, onnea vielä Juuso <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, onnea! Siis sekä päivänsankarille, että koko perheelle:) Vähän jo aavistelin, kun väsymystä niin valittelit... Ja tämän jutun otsikosta olin jo varma, että mikä salaisuus sieltä paljastuu. Ihana tapa kertoa!

    Paljon tsemppiä ja jaksamista odotukseen, ja onnea vielä kerran!

    T: R ja P, myöskin jo 1 vee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ei mennyt kevätväsymys läpi? :D

      Kiitos ja onnea teidänkin 1 veelle! :)

      Poista
  4. Aivan loistava idea toi hirsipuu! Täytyypä pitää mielessä vastaisuuden varalta. :)

    Onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan kiva kun oli porukkaa paikalla :)

      Kiitos!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan toimiva ilmoitusmuoto näin juhlissa vähän isommalle porukalle :)

      Poista
  6. hurraa ja onnea molemmista juhlallisista asioista, vauva jee!

    VastaaPoista
  7. Onnea oikein paljon Juusolle ja perheenlisäyksen johdosta! :)

    VastaaPoista
  8. Kyllähän mä nyt tällä isolla näytöllä tän salaisuuden huomaan ;D Onnea vielä! :))

    VastaaPoista