Sitkeästi olen nukuttanut Juuson omaan huoneeseen ja yöt ovat menneet vaihtelevasti, toisena yönä herätty viidesti parin tunnin välein ja toisena nukuttu taas eka pätkä puol kuuteen. Tänään Juuso jopa nukahti päiväunille itse omaan sänkyynsä.
Viime aikoina Juusolle on sattunut ei-niin-mieluisia makuja ruokailun suhteen. Kukkakaali-peruna saa edelleen aikaiseksi yökkäysreaktion (en ymmärrä, miusta se on hyvää!) eikä juuri suurempaa suosiota saanut kesäkurpitsa-porkkanakaan (no se ei kyllä ollut hyvää, myönnän.).
Lihoja pitäis alkaa lisäillä ruokiin, mutta se on niin hankalaa :D Pari kertaa oon keittänyt jauhelihaa ruokalusikallisen. Mutta se ei jauhaudu kovin hienoksi sauvasekoittimella. Ne mököt jää sitten pyörimään Juuson suuhun. Ideoita?
Joulun aikaa odotan innolla. Haluan koristella kodin jouluiseksi ja kuunnella joululauluja. Harmi vain, että miulla ei oo yhtään ylimääräistä rahaa koristuksiin, kun joululahjatkin pitäisi ostaa.
Jouluksi meille sitten pölähtääkin kunnon sakki, sillä J:n vanhempien lisäksi mukaan on ilmoittautunut J:n kolme veljeä, yhden veljen parempi puolisko, kaksi siskoa ja siskon tyttö. Ja varmaan lauma koiria :D Ei sitten tästä torpasta eloa puutu. Saa nähdä millainen jouluperinteiden sekamelska syntyy.
Mutta nyt isin hakuun!
Neuvolasta saadussa MLL:n ohjeessa neuvottiin käyttämään vauvan soseisiin ns. parempia lihoja, ovat pehmoisempia, esim. broilerin rintaa tai sisäfilettä. Uuniin tunniksi ja sitten jauhatus. En ole itse kokeillut, mutta näin tosiaan neuvotaan. Meillä on viimeaikoina menty purkkituotteilla kiireiden ja liikkuvan elämän vuoksi :) Tsempoiä öihin, kyllä ne siitä tasaantuu!
VastaaPoistaTerv. R
Aloin jo kahdesti vastailemaan, mutta taas puhelimella näppäillen tuli näppihäiriö ja poistuin sivulta ja sinne meni ne pitkät tekstit.
PoistaNyt on broileria jääkaapissa. Sitten kun sais sen vielä mössöks asti :D On muuten harvassa kokonaan maustamattomat tuotteet, monissa luki vähintäänkin "miedosti suolattu".
Minä olen antanut keitettyä broilerinfilettä. Se jauhautuu pieneksi. Meillä myös kukkakaaliperuna ei maistunut pelkästään, mutta bataattia joukkoon niin upposi :)
VastaaPoistaKiva lueskella blogiasi, koska mulla samaniäinen poika.
Edellisestä kommentista voit huomata että olin taas tekniikan ihmelapsi ja sitten paloi hermo, joten vastaaminen on sen takia kestänyt. :P
PoistaMiten kauan oot keittänyt niitä fileitä? Myö ostettiin myös.
Kiva kuulla, että lukijana on samanikäisten vauvojen äitejä :)
Mulla jäikin nimimerkki pois tuosta mun aiemmasta kommentista. Pistin fileen pienemmiksi paloiksi ja keittelin noin vartin. Kannattaa varmistaa sitten vielä, että on varmasti kypsää. Keittäessä tuli vähän vaahtoa ja kuorin sitä pois. Tehosekoittimeen pistin ja keitinvettä mukaan, niin tuli sopivan paksuista. Pakastin litteästi minigrip pussiin ja ajattelin, että siitä saa taitettua sopivan palan jäisenä. Laitoin vissiin liian paksuna kerroksena kuitenkin, joten veitselä leikkaan palan. Ajattelin, että kalaa vois jo maistella ja seiti voisi olla mieto aloitukseen. Aloittelin soseilun vauhdilla ja tissi meinasi jäädä vähille. Nyt sitten ajattelin imettää ennen ruokaa, jotta maitoa mahtuu masuun :) Miten päin sinä teet? Imeätkö ennen vai jälkeen soseen?
VastaaPoistaterv. Tatja+poju 6kk+13 päivää
Mie imetän aina jälkeen. Ja vettä Juuso saa hörppiä ruoan kanssa. Tosin imetän sitten aina soseen syönnistä vielä n. tunnin kuluttua, kun Juuso rupeaa päikkäreille, kun ei heti ruoan jälkeen paljoa maitoa mahdu.
Poista