Automatkan viihdykettä |
Käytiin kuun alussa 5kk neuvolassa. 7420g oli Juusolla elopainoa, pituutta tasan 66cm ja pään ympärys 43,2cm. Pituutta oli tullut 2,8cm kuukauden aikana, painoa himppua vaille 500g. :) Kyllä se on jo iso jätkä <3 Rokotuksetkin Juuso sai - huuto ei ollut aivan yhtä paha kuin viimeisimmällä kerralla ja rauhoittui suht nopeasti iskän sylissä. Neuvolatädille oli hieman loukkaantunut.
"Hurmaava vauva. Ihanasti ottaa kontaktia, seurustelee ja hymyilee. Tavaroihin tarttuu ja vie suuhun, varpaat "löytyneet". Kääntyy, lähes suorin käsivarsin masultaan kohottautuu. Iho kaunis. Kasvu hyvä rintamaidolla. Rokotettu."
"VAU, miulla on tuommoset ja pystyn heiluttelemaan niitä!" |
Juuri neuvolaa edeltävänä yönä herättiin varmaan kymmenen kertaa, Juuso nyhti tissiä ja sattui. Mietin jo että eikö sitä maitoa enää riitä ja loppuuko juuri ennen maaliviivaa meidän 6kk:n täysimetys,mutta se olikin maidon tilausta, kun taas seuraavana päivänä tuli tukkeutuneita maitotiehyeitä ja Juuso meinasi aina tukehtua syödessään (vissiin tuli taas melkoisella paineella :'D ).
Muutaman viikon päästä mekin aloitetaan sitten soseet! Apuuva, se on ihan uusi maailma meille :) Lapsen ruokkiminen on ollut niin helppoa, kun se vaan on ollut se maito. Ja tietää, että siinä on kaikki ravintoaineet mitä lapsi tarvitsee. Jänskättää, että saahan lapsi sitten tarpeeksi nestettä ettei tule ummetusta eikä myöskään vatsavaivoja. Mutta toisaalta, kuusi kuukautisen vauvan suolisto on kuitenkin paljon kehittyneempi vastaanottamaan "vieraita" aineita kuin esim. 3-4 kuisen. Olen hieman hämmentynyt, miten kaikilla tuntuu olevan niin hirmuinen kiire kiinteiden aloittamisen kanssa. Mutta kukin tyylillään.
Viime torstaina meinasi taas pientä lentsua pukata Juusolle, isimies sai megaluokan kurkkukivun ja yskän. Juuso onneksi välttyi suuremmilta.
Lauantaina sitten lähdettiin Pohjois-Karjalaan. La- iltana Juuso meni fammulle hoitoon muutamaksi tunniksi ja me päästiin viettämään hieman lapsi-vapaata aikaa. Käytiin ystäväpariskunnan kanssa keilaamassa (Juuson kummisedän ja hänen tuoreen vaimonsa) ja sitten Torrerossa syömässä (olipa hidas palvelu, J jopa rohkaistui valittamaan :D Saatiin korvaukseksi alkupalat ja jälkiruoat ilmaiseksi).
Tauolla Juuso pääsi isin kanssa ratin taakse |
Paljon olisi taas ollut ihmisiä, joita olisi kiva ollut nähdä, mutta yksinkertaisesti ei voi mahduttaa samalle reissulle montaa kohdetta.
Keskiviikkona käytiin katsomassa yhtä myynnissä olevaa omakotitaloa Kontiolahdella. Paikka oli kiva ja me molemmat olisimme voineet kuvitella asuvamme sellaisella paikalla (pieni hevostalli, tilaa moottorivehkeille, koivikkoa, tarpeeksi kaukana, kuitenkin ajomatkan päässä kaupungista), mutta kumpikaan ei ihastunut taloon. Talo oli 70-luvun tiilitalo alkuperäisillä pinnoilla. Lisäksi yhdessä nurkassa kosteusvaurio. Remontoimalla talon olisi saanut ihan kivaksi, mutta ei silti sykähdyttänyt - taidetaan olla molemmat muutenkin puutalo/hirsitalo-ihmisiä.
Aloimme katselemaan omaa kotia tässä sivusilmällä. Meillä vaihtuu tässä nykyisessä asunnossa vuokranantaja ja uuteen tyyppiin ei ole hirmuinen luotto, vaikka meille luvattiin että mikään ei muutu. J:lläkin alkaa olla koulu kohta paketissa, joten voimme.alkaa hivuttautumaan kotiseudulle päin. :)
Siinäpä taisi olla tämänhetkiset kuulumiset. Muokkailen taas fiksumman näköiseksi tämänkin postauksen, kun saan aikaiseksi (ja aikaa) käynnistää tietokoneen ;)
Ihanaa ja värikylläistä syksyä kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti