Nyt kun itse pääsee tutkimaan maailmaa, niin kaikkea on räpellettävä |
Juuso on alkanut liikkumaan takaperin ja sivuttain. Se työntää käsillään itseään taaksepäin monta metriä, kunnes on jossain "jumissa", kääntyy tutkimaan jotain ja peruuttaa sitten toiseen suuntaan. :) Juuso ei kuitenkaan ole hoksannut vielä pyrkiä tarkoituksella haluamaansa suuntaan, eli vielä liikkuu vähän "vahingossa".
...myös ei-niin-turvallisia juttuja. Tästä saikin inspiraation alkaa muokkaamaan kotia vauva-ystävällisemmäksi |
Ja mekin nyt otettiin kuitenkin pieni varaslähtö kiinteisiin. Aloin perjantaina tekemään soseita pakkaseen, niin ajateltiinkin J:n kanssa sitten antaa ekat maistiaiset tuoreena samasta satsista. Eli herra sai tutustua peruna-porkkana-soseeseen ja on nyt sitten maistiaisia saanut joka päivä. Hieman ihmetytti uusi maku, silmät kiinni ja naama rutussa sosetta pyöriteltiin suussa. Tänään Juuso jo keksi pykläillä sitä ulos suusta :D Pakkasessa on myös odottamassa bataatti-porkkana, mikä on huomattavasti makeampaa ja voimakkaampaa maultaan. Ja erilaisia valmis-hedelmäsoseita kaapissa.
Perheen yhteiset ruokahetket ovat mukavia. Kun me J:n kanssa syödään, saa Juuso istua omassa syöttötuolissaan pöydän päässä ja syödä omaa ruokaansa. Sitten se leikkii leluilla sen aikaa, että me saadaan syötyä loppuun. Syöttötuolin istuinosa ollaan pienennetty isoilla pyyhkeillä, niin Juuson on siinä tukeva istua. Saman pöydän ääressä ja samassa syöttötuolissa mie oon Juuson ikäisenä opetellut syömään.
Hrr - aikamoista! |
Hmm... |
Sissi oli mielenkiintoisempi kuin ruoan maistelut |
Lauantai-iltana mie lähdin työkaverin tupareihin ja isimies jäi pojan kanssa kotiin. Lähdin jopa käymään baarissa ja J sai laittaa Juuson aivan yöunille asti. Hyvin oli pojilla mennyt, itehän koko ajan vilkuilin puhelinta jos olisi tullut viestiä "en saa nukkumaan" :D Mutta parempi niin ettei minua kaivattu ja seuraavalla kerralla osaankin varmaan rentoutua klo.23 jälkeenkin :D Kerran vain laitoin viestiä "miten menee?" :D En siis kuitenkaan juonut mitään alkomahoolia, koska a. imetän, b. olin autolla ja c. olen likipitäen absolutisti (suurinpiirtein kerran vuodessa juon siiderin).
Oltais voitu myös viikonlopuksi lähteä taas P-Karjalaan, mutta loppujen lopuksi ne reissut ovat aika rankkoja (myös kukkarolle) ja vasta käytiin :) Hyvä olla myös välillä kotona.
Oltais voitu myös viikonlopuksi lähteä taas P-Karjalaan, mutta loppujen lopuksi ne reissut ovat aika rankkoja (myös kukkarolle) ja vasta käytiin :) Hyvä olla myös välillä kotona.
Iskän pipo päässä voi soluttautua Robin Hoodin iloisiin veikkoihin |
Vauva & Hauva |
Ja mie hihkuin hampaat nähdessäni, taputin ja pompin tasajalkaa kuin mikäkin ääliö. Kuten aina, kun Juuso oppii jotain uutta. Ovatko muut tällaisia? :)
Hirveetä vauhtii kasvaa noi pienet!
VastaaPoistaOnnea uusista taidoista :)
Täällä odotellaan kovasti hampaita :))
Niinpä, alan jo tottumaan ajatukseen että Juuso kasvaa isoksi ja riemusta kiljuen vain seuraan kehitystä. :)
PoistaJokos teillä alkaa olemaan hampaan pukkaus-oireita?
No sellaista kiukkuisuutta ja kuolan hirveää valumista :D pikkuisen pullottaa tuo ikenet :)
PoistaToivottavasti puksahtaa pian ettei tarvitse kiukutella kuukausitolkulla :)
PoistaSiitä se liikkuminen lähtee. Meilläkin ensin peruuteltiin ja nyt mennään jo kovaa vauhtia lelujen perässä eteenpäin.. Saa olla tarkkana nykyään, ettei lattialla ole mitään ylimääräistä, mikä joutaisi tuon meidän herran suuhun :D Mäkin huomasin tänään Oliivilla puhjenneen hampaan läpi. Tosin onhan niitä tehtykin 3kk lähtien :P Onpa Juuso suloinen syöttötuolissaan! :)
VastaaPoistaTeillähän on kauan hammasta tehnyt.
PoistaMiekin oon miettinyt että pitää alkaa pitämään koti huomattavasti siistimpänä kuin nykyään, etenkin koiran karvaa on kaikkialla!
Oiiii, kohta päättää lähteekin eteen päin!;) <3
VastaaPoistaSitä odotellessa! Sitten vasta tavarat saavatkin kyytiä :-o :D
PoistaMeillä vielä odotellaan hampaita, Pihlalla ei ole ollut edes kummempia kiukkuja, paitsi joskus väsyneenä saa ns. "tissiraivareita", eli imee hetken tyytyväisenä, ja sitten yhtäkkiä ihan hirmunen huuto. Kuolaa kyllä tulee ja kaikki pureskellaan hartaasti, mutta ei vielä ole hampeja näkynyt.
VastaaPoistaPihla on liikkunut takaperin (kuin rapu ikään!) jo noin kuukauden ajan, mutta siis aika tahattomasti. Nyt on viimeisen viikon aikana alkanut löytymään myös kunnon yritystä eteenpäin ryömimiseen, ja jalat nousee sinne vartalon sivuille, mutta vielä ei ole tajunnut sitä, miten niillä jaloilla ponkaistaan sitä vauhtia :)
Isoja on jo nää meidän pojat ja tyttäret, aika menee niin nopeasti ja kohta ovat jo pieniä tarhalaisia/koululaisia jne. Apua!
No joskohan ne hampit teillekin kohta putkahtaisi. En miekään nyt sitten osannut noita hampaita odottaa, aattelin että tulee joskus 7kk --> :P
PoistaJa hirmu vauhtia nämä kyllä kasvaa. Vaikka ihan kiva, sitten voi istuskella hiekkalaatikolla yhdessä ja tutkia maailman ihmeitä. Mutta eikun sitten pikkusisarusta kehiin, kun alkaa ekat lapset olla jo isoja ;)
Meidänkin poika liikuskeli ensin takaperin ja aika kauan.. loppu vaiheessa ainakin näytti että tarkotuksella...sitten se nousikin tukee vasten seisomaan ja sen jälkeen vasta oppi konttimaan :D (ajauduin tänne lueskelemaan tuolta kaverin blogin kautta kun olit sinne kommannu) :D
VastaaPoistaAika jännä - ei ne ipanat aina toimi kuin oppikirjoissa :D Eikö sitten teidän poju ryöminyt eteenpäin ollenkaan?
PoistaKiva että löysit miun blogiin myös ;)