lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pesänrakennusvietti vol. 2 : Lastenhuoneen suunnittelua

Nyt se on taas pesänrakennusviettikin nostanut päätään ja haluaisin sisustaa Juuson huoneen lapsekkaammaksi ja viihtyisäksi leikkipaikaksi. Nyt Juuson huone on lähinnä vierashuone, jossa on Juuson sänky ja Juuso käy vain nukkumassa yöt siellä.

Teemaksi vähän haaveilen metsäneläimiä. Olemme kuitenkin erähenkisiä ja meillä myös metsästetään. Teeman saa toteutettua tekstiileillä ja tauluilla, mikä on ihan kätevää, jos me tästä päästäis muuttamaan niin huoneessa ois silti tutut jutut.
VANDRING SPÅR Matto, matala nukka IKEA Metsäisin aihein kuvioitu matto ruokkii lapsen mielikuvitusta.
Kuva Ikea
Ikeassa pyörähtäessäni Lapsimessujen aikaan rakastuin Vandring Spår-mattoon, mutta rahat oli silloin jo tuhlattu. Tämä olisi ihan must! Hinta 29,95,-

Photo
Kuva täältä

Verhoiksi haaveilin löytäväni Finlaysonin Tapiota (hirvikangas) vaikka kankaana, josta voisin itse ommella, mutta tuntuu että on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kai kaikki kangaskaupat etsiskellessä löydän jotain metsäneläin-teemaista kangasta? :D

Kuvat täältä

Pikaisella selailulla löysin nettikaupasta kivoja kankaita, joista saisi väriä huoneeseen. Verhoiksi, tyynynpäällisiksi, tauluiksi yms.

Vallilan Kotiinpäin

Tai jos haluaa pysyä aidommissa eläimissä, niin esim. Vallilan "Kotiinpäin"-kankaasta saa aivan ihanan sisustustaulun. Tehtiin työpaikalle sellainen kyseisestä, mutta oranssista kankaasta. Iso (n. 130x130cm) styrox-levy, johon kangas laitettiin ja nuppineuloilla takaa kiinni. Metrihinta vaan on aika suolainen, muistaakseni liki 30e/m.  Mutta onhan se suomalaista designiä hei ;)
KALLAX Hylly IKEA Voidaan kiinnittää seinään tai sijoittaa lattialle.
Ikean Kallax
Lelujen säilytykseen olisi hyvä olla joku avohylly, mihin saa koreja ja leluja. Suosittua Ikean Expeditiä vastaava on nykyään Kallax, joka olisi toimiva ratkaisu.

Qualy-naulakot Sisustus Carena
Naulakoiksi löysin hauskat Qualy-naulakot Sisustus Carenasta. Lintuja on vaikka missä väreissä, oravia oransseja ja mustia.

Ja lampuksi jokin tällainen?
Emmas&mamas -nettiliikkeessä on ihania juttuja. Olisi monia haluamani tuotekin tarjouksessa, mutta ei nekään sentään hyväntekeväisyyttä tee ja lahjoita nuita miulle :D


Emma's&mama's
Nyt kun vain löytyisi joku, joka rahoittaisi tämän kaiken suunnitellun :D

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää suunnitelmat!

    Toteutat sillain pikkuhiljaa, niin ei tarvii heti miettiä mistä kaikki pennoset.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Mie vaan oon niin "kaikki mulle heti nyt"-ihminen. :D Nyt kun pääsis Ikeaan hakemaan tuon maton ja hyllyn, mutta matkaa on.

      Teillä on kyllä ihana Oliivin huone, kun se on oikeasti lapselle "tehty" :)

      Poista
  2. Meillä sisustettiin lastenhuone niin ikään työhuoneesta, jossa ensin oli vain lapsen sänky. Nyt se on työhuone ja lapsen oma huone, eli työpöytä säilyi siellä, mutta sisustus on lapsekkasmpi (värit) ja lapsen leluille on oma tila (juurikin tuo IKEAn kallax, koossa 2x4 hyllyä. On sillälailla lipastomaisesti kyljellään, ei kirjahyllymäisesti pystyssä. Siihen laitettiin kahteen aukkoon vetolaatikkosysteemit (2 pientä päällekkäistä vetolastikkoa/aukko) ja 4 värillistä kangaskoria (vaaleanvihreitä ja turkooseja). Hylly ja vetolaatikot ovat valkoiset. Yksi seinä maalattiin turkoosinvaaleansinisellä, ja Sotkasta löytyi 60% alesta samanvärinen kotimainen puuvillamatto lattialle. Verhokankaaksi valikoitui Marimekon Lappuliisa (lisäksi pimentävä rullaverho) ja sänkypeitoksi löytyi puoleen hintaan Finnlaysonin sininen elefantti, jonka sininen on tismalleen samaa sävyä kuin verhoissa oleva sininen sävy. Tuli niin pirteä ja iloinen huone:) Onnea ja iloa lastenhuoneen sisustussuunnitelmiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kun näkis kuvan, kuulostaa todella kivalta. Mie koitan vaan kuvitella mielessäni :D Tuo Marimekon Lapuliisa piti ihan googlettaa.

      Tuo rullaverho muuten on ihan ehdoton lapsen huoneessa, etenkin näin kesäisin! Meillä ei varmaan nukuttas muuten ollenkaan :P

      Poista
  3. Kännykässä on kuvia, varmaan onnistuis sähköpostilla tai whatsupilla laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jos viitit, niin laita taija.tykkylinen@gmail.com . On miulla Whatsappikin, mutta en oo perehtynyt että miten uusia tuttavuuksia sinne lisätään:)

      Poista