perjantai 25. tammikuuta 2013

Pom pom - Suomen terveydenhuolto rules


Eilen oli aikainen töihin meno (6:30 avaamaan päiväkoti) ja jo työmatkalla alkoi koskea alamahaan paljon. Töissä kävin vessassa ja mietin, että onko mahatautia, mutta ei oikein siltä vaikuttanut. Otin lapsia vastaan tekopirteästi hymyillen ja sitten lasten siirryttyä leikkeihin menin irvistelemään seinään päin, kun koski niin kovasti. Odottelin seuraavia työkavereita tuntisen verran ja sitten sanoin heille tilanteesta ja että lähden kotiin ja varmaan käyn työterveydessä.

Kotimatka tuntui sietämättömän pitkältä (11,5 km) ja kotona vaihdoin löysempää päälle, kun ajattelin jos vain vaatteet kiristi. Pötköttelin sängyssä ja missään asennossa ei ollut hyvä. Otin parasetamolia, mutta sekään ei helpottanut. Soitin neuvolaan ja sieltä käskettiin varaamaan lääkäriaika omalle terveysasemalle. No, aloin etsiä netistä numeroa ja siellä sitten luki, että jos olet mahdollisesti työterveyshuollon asiakas, niin ota yhteyttä ensisijaisesti sinne.

Soitin sitten työterveyshuollon ajanvaraukseen ja sieltä sanottiin että lääkärit ovat sillä päivää varattuja ja vapaita aikoja ei ole, mutta jos ehdin tulla ennen kymmentä (klo. oli 9:30), niin pääsen päivystävän sairaanhoitajan jonoon. Sinne siis!

Siellä sain odottaa ja odottaa, ja pelkäsin että tunnin parkkiaikani menee umpeen. Lopulta pääsin sairaanhoitajalle, joka sitten sanoi että miun pitää varata aika terveyskeskuksen lääkärille koska tosiaan heidän lääkäreillään ei ole vapaita aikoja.

Aloin sitten soittaa sinne terveyskeskukseen. Sieltä vastaa naishoitaja, jolle selitän tilanteen. Se kertoo työskennelleensä aikoinaan äitiysneuvolassa ja sanoi että kun oon jo niin pitkällä, niin äitiyspoliklinikalle vaan suoraan. Terveyskeskuksessa ei oo nyt kuin noro-potilaita ja se ei halua minnuu sinne niiden joukkoon saamaan vatsatautia. Sain sitten numeron mihin soittaa.

Soitin sitten äitipolille ja ensin vastasi opiskelija, jolle selitin taas tilanteen. Sitten kun sille alkoi tuntua liian vaikealta, se kutsui kätilön puhelimeen jolle taas selitin uuteen (vai kuuteen..?) kertaan. Loppujen lopuksi kutsuivat käymään. Juteltiin, mitattiin verenpaine ja pissasin kuppiin, josta lähti näytteet labraan ja pikatestissä näkyi ketoaineet olivat jonkun verran plussalla. Sitten ne päätti myös otattaa pari verikoetta.

Labrassa taas ihasteltiin, kuinka miulla on onnettomat suonet ja mistähän hiiskatista saisi verta. Kuulema yleensä ei oteta mustelman kohdalta (tiistaisen sokerirasituksen jälkeiset mustelmat), mutta nyt ei kuulema ollut vaihtoehtoja. Siinä vaiheessa ei enää pahasti koskenutkaan enää mahaan (johan kello oli yksi iltapäivällä.)

Lopuks takasin äitipolille oottamaan, mitä seuraavaksi. Sitten miut kutsuttiinkin ilmeisesti lääkärin pakeille. Se kyseli ja ultrasi vauvan. Sydän löi kuten pitikin ja vauva liikkui kovasti (oli liikkunut muutenkin koko päivän ennätyksellisen paljon) ja kaikki vaikutti ok:lta (laratuloksia ei ollut vielä tullut).

Tänään sitten olin töissä, ja ruokailuaikaan soittivat laratulokset. Mitään bakteeria ei ole, mutta miulla oli verta virtsassa - ja ihan runsaasti. Ihmekös että näyttikin oranssilta tuotos kupissa.. :P Ja itseasiassa aamulla ja tänäkin aamuna.

Sanoivat, että maanantaina yövirtsa labraan ja jos viikonloppuna ilmenee kipuja tai hirveästi verta, niin sitten päivystykseen. Että sellaista menoa! Pitihän se googlettaa. Vaihtoehtoina sieltä tuli virtsatieinfektio, sukupuolitauti tai vikaa munuaisissa (tai syöpä, kuten se on aina pahin jso googlettaa). Mutta jos nyt ymmärsin oikein soittajan puheista, niin vti se ei ole. Ja jos se on sukupuolitauti, niin sitten J:llä on miulle kerrottavaa! :P :D Ensi viikolla sitten viisaampi.

--

Tiistaina tosiaan kävin siellä sokerirasitustestissä. Tajusin edellisenä päivänä, että paaston pitää alkaa 19:15 viimeistään ja mie oon agilityhallilla 17:30-19:30 eli tulis pitempi paasto, mutta keksin ottaa sitten pari Alpenia, että syön ne heti treenin jälkeen etten ihan kuukahda paaston aikana. Söinkin ne sitten aika minuutilleen 12 tuntia ennen verikoetta. Virhe!

Tuloksista soitettuani kuulema yhden ja kahden tunnin arvot olivat ok, mutta paastoarvo oli 5.3 kun sen pitäisi olla ALLE 5.3! Koitin sanoa, että serkulla oli ollut sama homma ja hänet oli passitettu uuteen sokerirasitustestiin. Ei kuulema Lappeenrannassa tehdä niin, vaan sain ylimääräisen neuvolakäynnin ensi viikolle, jossa terkka sitten naputtaa miulle miun syömisistä ja joudun kuulema mittailemaan sokereita kotona.. Jee, voisin haljeta riemusta...

Se litku ei ollut niin tappavan pahaa kuten olin alunperin mielessäni kuvitellut, ei sitä nyt kuitenkaan huvikseen joisi. Suurinta tuskaa oli, kun odotusaulassa kahvio avautui kahdeksalta ja siellä tuoksui tuore pulla ja muut leivonnaiset. Onko se nyt reilua, häh? Onneksi otin hyvän kirjan mukaan (Himoshoppaajan vauva), niin aika kului ihan rattoisasti seuraavaa verikoetta odotellessa.
--
http://verkkokauppa.babystyle.fi/
products/view/5332/pl
Siinäpä kuulumiset tältä viikolta. Eli ei mitään hirveän hyviä uutisia.Muutenkin kiva, kun ei ikinä tiedä mitkä kivut kuuluu normaalisti raskauteen ja mitkä ei.

Lisäksi hirmuinen stressi ensi viikolla auton huollosta ja katsastuksesta ja neuvolakin on samana aamuna katsastuksen kanssa. Kaiken huipuksi on kyytiongelmia - miten ehdin hakea auton huollosta ennen viittä keskiviikkona, kun pääsen vasta puol viis töistä eri puolelta kaupunkia. J:kin on töissä. *huoh*

Tänään käydään agilityhallilla Sissin ja muutaman muun koiraihmisen kanssa vähän treenailemassa. Ajattelin, että hiotaan vähän keppejä (heh heh :D) ja kontakteja ja sitten ehkä jtn pientä radanpätkää vois tehä. Eli ei mitään rankkaa, kun lähinnä yksittäisten esteiden hinkkausta.

skip-hop-vaunulelu-hug-hide-koira
http://www.miniq.fi/p/skip-hop-vaunulelu-
hug-hide-koira.html
Pakko saada!
Sitten loppuun vähän hömppäilyä - eilen netti-ikkunashoppailin (eli en tilannut mitään, VIELÄ :D). Löyty pari hauskaaa nettiputiikkia, kun googletin lasinen tuttipullo. Mie siis aion hankkia vain lasisia tuttipulloja, kun muovisten "myrkyllisyys" on ollut pinnalla viime aikoina. Mikäs siinä, niitä löyty ihan mukavia. Ja muutakin suloista ja söpöä :D Laitan parit kuvat ja linkit.
Lifefactory lasinen tuttipullo 120ml
http://www.lastenturva.fi/tuote/lifefactory-lasinen-tuttipullo-120ml/856487598/

1 kommentti:

  1. Nuo himoshoppaajat on hyviä + kinsellan muutkin kirjat! Nimim. ostettu ja paaaaaljon!

    VastaaPoista