
Oon myös jo innokkaana paketoinut melkein kaikki joululahjat, jotka ovat meille jo kotiin saapuneet. Tämän vuoden teema joululahjoissa on wanhan ajan näköiset paketit. Jostain pitäisi vielä etsiä juuttinarua lisää (edullisesti, vinkkejä saa antaa!), niin saisi narutkin paketteihin.
En muista kirjoitinko tänne aiemmin, että J heitti ehdotuksen että teemme tänä vuonna toisillemme joulukalenterit. Tai "täytämme". J:llä oli oma vanha lapsuudestaan tallessa, mutta mie sitten päädyin askartelupuuhiin (ja tätä teinkin pikkuhiljaa ja antaumuksella yli kuukauden ajan). Mie tänään sain paketoitua loppuun kalenteriyllätykset. Idean varastin & Something Daily-blogista :D Tuo levy on 120cm pitkä, eli ei ihan mihinkään pieneen tilaan mahtuva ole tuo kalenteri.
Tosin miun luukut on J:n entisessä kalenterissa ja J saa miun tekemän. Tosin mies lähti kolmeksi päiväksi töihin, joten mie joudun odottamaan että saan "luukut auki" eli pusseihin täytettä (ja mie täällä yksinäni kikatan kaksimielisyyksistä :'D ).

Iltaisin Juusolla on taas ollut kiukkua ja luulen että lisää hampaita on tuloillaan, vaikkei vielä tunnu. Kuolaa tulee taas enemmän ja yht'äkkisiä itku-kiukku-kohtauksia. Yhtenä iltana Juuso oli sitten niin kipeän oloinen että ajattelin antaa Panadolia. Mutta toimiva ja hellempi menetelmä oli antaa vain lääkeruisku ja pilttipurkin kansi ja ne veivät kiukut pois siksi aikaa, että tulikin jo nukkuma-aika.

Mutta nyt nukkumaan kerrankin "ajoissa" eli toisin sanoen ennen neljää. Miun unirytmi on ihan täydellisen päin puuta nyt. Oon mennyt "jo" kolmelta nukkumaan, mutta en ole saanut unta ennen puolta viittä. Tänään sitten heräsin 6:30, kun vietiin J töihin jotta pääsen maanantaina agilityyn pitkästä aikaa. Pikkuisen on ollut hölmö olo kahden tunnin yöunilla ja kolmen tunnin päikkäreillä. Jos nyt väsyneenä sais käännettyä vähän unirytmiä.
P.s. Kotihiiremme vihdoinkin jäi ansaan ja olemme saaneet nauttia hiljaisuudesta öisin. Jee.
Ihana tuo kalenteri!!! :))
VastaaPoistaKiitos! Ei se ihan yhtä siisti ole kuin se siun blogissa ollut, mutta ihan kiva kuitenkin :) Tuli vaan yllätyksenä että kuinka pitkä siitä tuli.
PoistaJa oletan että et tarkoita tuota "tonttu hirtettynä"-kalenteria ;)
Mahtavia kuvia oot saanut pikkukaverista! Mun joulukorttiotokset olivat vähän eriä luokkaa kun Nuutti ei meinannut pysyä aloillaan, mutta päädyin sitten laittamaan yhden tilannekuvan ja moni tykkäsikin siitä. :) Oli ihana pistää sille tonttuvaatteet päälle, pikkutontut on ylisöpöjä! Mutta on kyllä tämäkin kaveri ihan ylisöpö!:)
VastaaPoistaTilannekuvathan ne on parhaita! :) Ja mie otin parisataa kuvaa ja tuossa nuo onnistuneimmat :P Vaativaa tuo valokuvaus.
VastaaPoista