tiistai 18. joulukuuta 2012

Rakenneultra

Siinä se maha-asukki löllii. Kuvia saatiin viis kipaletta, vaikka neljä onkin hyvin samantyyppisiä.

Meillä oli todella mukava kätilö ultraamassa. Se selitti koko ajan kivasti, mitä se katsoo ja mitä kuvassa näkyy. Me miehen kanssa oltiin hiljaa ja tuijotettiin ihmeissämme näytölle (vaikka yleensä kyllä osataan höpistä jonniiinjoutavia). Tällä kertaa tyypin pään koko oli sama kuin koko tyyppi itse ekasssa ultrassa, hassua. Painoa oli jotain 370-380g (sitäkään en muista tarkalleen, kun kätilö ei kirjannut sitä mihinkään ylös). Pää oli matalalla piilossa ja melkein hankala sitä saada näkyviin. Istukka on kuulema takaseinässä, riittävän korkealla.

Kätilö mittaili ja tarkasteli lapselta vaikka mitä; sääriluun pituuden, kyynärluut, sydämen rakenteet, pään, aivot jne. jne. En edes muista mitä kaikkea! Lopuksi vielä kätilö kysyi meiltä, että onko kysyttävää. No, mie siihen että "joo, mitä sieltä jalkojen välistä löytyy?" Olihan se kätilö sen siinä vaiheessa jo tiennytkin, mutta sitten se ohjaili laitteen tyypin haaroväliin ja kertoi. Toistaiseksi se pysyköön salaisuutena, kunnes toisin päätetään.

Näimme myös paljon liikahduksia ja oli hauska nähdä ja tuntea ne samaan aikaan. Siellä se myös maiskutteli lapsivettä ja raaputteli otsaa.
Raaps raaps.Tuo käsi on vähän pelottava, kun tulee tuollalailla pimeydestä. :D

Profiili ja lähestyvä käsi (tai perhonen, kuten mieheke keksi)



Tästä nyt en itekkään ota oikein selvää, mutta selkäranka on erotettavissa ja
pää menee tuohon oikealle alas mustaan aukkoon :D

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lommoo ootellessa..

Uusinta uutta: alaselkä-/lonkkakipu!
Kävelen kuin mummo ja välillä on vaikea nousta pötköltään päivällä. Toisaalta oon nyt perjantaina ja lauantaina kököttänyt pirtinpöydän penkillä tonttupajailemassa (paketoimassa ja askartelemassa joulujuttuja) n.3-4 tuntia per päivä eli ilman minkäänlaista selkänojaa.
Täytyy katella miten ensi viikon töissä pärjää, että pitääkö alkaa sitä sellaista tukivyötä hommailemaan. Onko kellään kokemuksia?

Mutta sitten torstaina klo. 16:30 lähtien oon virallisesti lomalla!! Ja töihin palaan vasta tammikuun puolivälissä. Eli semmonen kiva, reilu kolmen viikon loma. :) Tulee aivan tarpeeseen.
Tässä onkin suunnitelmissa joulun ja uuden vuoden välipäivinä Flamingo-kylpyläreissu kaveriporukalla, vuoden vaihtamista toisten kavereiden kanssa ja sitten oleilua porukoilla ja Pohjois-Karjalassa (tuo auton rotiskokin pitäs saada katsastettua ja sitä ennen katsastuskuntoon).

Huomenna (21+0) on vihdoin rakenneultra! \o/ Wipii! Näkee pikkuisen pyöriäisen (ja mies varsinkin on innoissaan, koska sillä edellisestä näkemisestä on aikaa eikä se vielä tunne liikkeitäkään, vaikka kuinka se säntää mahan ääreen kun sanon että nyt se myllää). Tietysti jännittää hirveästi, että onko kaikki kohdallaan ja kunnossa, mutta meitä myös uteluttaa tietää sukupuoli (jos se sen suostuu näyttämään).

Maha tuntuu taas kasvaneen ja nukkuessa välillä tuleekin kasattua tukea masun alle peitosta. Mutta eipä se ulkopuolisille vielä selvä ole, että raskaana ollaan. Viime viikonloppunakin kun olin miehen työporukan illanvietossa, ihmiset tarjoili alkoholia ja kyseli miksen juo. Vastasin että oon raskaana tai paksuna, sitten ne rupes kattoo mahaa ja totes tyyliin "kappas, niinpäs oot!" :D Vaikka onhan miulla tietty tuota pyöreyttä omastakin takaa, niin ei voi ihmisiä sokeiks syyttää. Töissä ootan mielenkiinnolla sellaisten vanhempien reaktioita, joille en ole kertonut. Viimeistään miun loman jälkeen luulis että näkyy.
Töissä itseasiassa yksi lapsi taputteli miun mahaa ja sano "siulla on iso maha". Sitten sanoin, että sielläpä onkin vauva, siks se on iso. Lapsi meni ihan häpsingilleen ja sanoi "Mie en nää sitä. Sinne ei voi mennä." :D Hymyilytti.

Mutta huomenna sitten varmaan tuun kertomaan tänne rakenneultran kuulumisia.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Mutkuja mahassa




Uu, tätä blogiani on luettu jo yli 1050 kertaa ja omia katselmuksiani mukaanlukematta! Ja blogi ollut pystyssä reilu 3kk.. :D "Hieman" suositumpi kuin koiraharrastusblogini (joka on nyt ollut vähän jäissä) :D

Tänään mennään 20+1! Aina kun iltaisin sohvalle istahtaa, niin alkaa mylläys ja mutkuttelu tuolla mahassa. Aika mahtavaa! :) Nyt kun liikkeet tuntee voimakkaampinakin. <3

Tänään tuli Elloksen 50%ale-kuponki ja ajattelin tilata sitten jotkut kalliit ja hyvät äitiyshousut puoleen hintaan, mutta ei sieltä nyt mitään löytynytkään. Aiemmin tilasin jotain Elloksen oman äitiysmalliston housuja kokeillakseni, mutta ihme retkuloita. Palautukseen meni.
Siinä ois housut miun mieleen ja tyyliin nelly.comista.
Hintana 144,95e - ei tuu kauppoja :/

Sitten ajattelin käydä H&M:n nettisivuilta tilaamassa kivat bootcut-lahkeiset mamma-farkut, mutta eipä siellä enää ollutkaan sellaisia, vaikka syksymmällä tuntui olevan toistakymmentä mallia erilaisia farkkuja. Eikö ihmiset voi olla raskaana talvella?! Damn. Kun paikallisesta H&M:stä löytyy yksi malli suoralahkeista äitiysfarkkkua. Bootcutista turha haaveillakaan, pelkkää pillilahjetta tarjolla. Ja näihin reisiin ei pilliä pueta, johan naurais hevosetkin!

Mutta ihan epistä - miks odotushousujen on oltava niin kalliita? Hirveetä riistoa! Tiedän, odotusajan housuja saisi mm. huuto.netistä, tori.fistä jne., mutta kun se on arpapeliä käykö ne omalle kropalle (kuten sain huomata FB:n  kirpparin kautta hankkimieni kanssa) ja eri kokoja ei voi samasta mallista sovittaa. Kohta kuljen pelkissä kalsareissa silloin kun nämä ainoat sopivat H&M:n mammafarkut on pesussa :D
Kuva tuotteesta Sobea woman/mama yoga housut velour -musta
Näyttää maailman mukavimmilta päällä!
http://www.mamamia.fi/

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Närästystä ja toppahousuja

Tänään on raskausviikkoja kasassa 19+2 eli puolivälin tienoilla.

Välillä iskee pieni paniikki että miten kaikki tämä aika on mennyt niin nopeasti ja että miten vauvalle ei ole juuri mitään muuta kuin vaatteita. Ja pinnis. Vaikka aika pitkällehän noilla pötkii, jos oikein ruohonjuuritasolla aattelee. (Katsoin juuri Erilaiset äidit-jakson, missä oli ne luomu-tyypit.) Vaippoja pitäs hommata - kestovaippoja siis. Se on ollut selvä ajatus jo monen vuoden ajan että meillä tullaan kestoilemaan, että jossakin mekin säästetään luontoa ;)

Hankintalistalla myös vaunut (tori.fi:stä varmaan tullaan selailemaan) ja kantoliina (kun tulee kuljettua semmosissa paikoissa mihin vaunuilla ei pääse tai mahdu tai ainakaan se ei ole kätevää).
Ja ainoa isompi asia, joka varmaan tullaan aivan uutena hankkimaan, lienee auton turvakaukalo. Siinä jotenkin haluaa varmistua siitä, että se on ehdottoman kolaroimaton ja turvallinen.

Viimeajan vaivoja on ollut hillitön närästys iltapäivisin ja mielettömät hartiajumit. Joku sanoi, että kun raskauden aikana närästää paljon, niin lapselle tulee paksu tukka. Tätä menoa sieltä tulee gorilla-vauva. Tai joku luulee, että me ollaan otettu toinen koira :P

Hartiajumeja on saanut mies hieroa aina kun on ollut kotona ja ihanan kiltisti se on mukisematta hieronutkin. Ja iso lihaspaukku siellä senkuin muljuu. Työ päiväkodissa pienten ryhmässä ei ole kaikkein ergonomisinta hommaa, kun toimitaan "minimaailmassa" koko päivä - kykitään lattiatasolla neuvomassa kuinka housut puetaan jalkaan ja syödään polvenkorkuisten pöytien ääressä.

Toinen vaikuttava tekijä on varmaan ollut myös huonot rintaliivit. Miun tähän mennessä kahdet luotto-liivit (vuosi sitten Lindexistä hankitut) ovat alkaneet olemaan todella epäsopivat, joten tänään vihdoin marssin Meritta Brahan ja sanoin, että nyt tartteis liivit ja koosta ei haisuakaan. Otettiin rinnan alta ympärysmitta ja hetihän se myyjä osu oikeeseen ja edelliset 80D:t vaihtuivat 80F:ään! Tuntuivat niin taivaallisilta päällä ja päätin että hintaa en huokaile. Ulkonäöstäkään ei tarvinnut tinkiä, sillä sieltä löytyi  myös kivoja värillisiä, pitsisiä ja topattuja liivejä. Hinta vaihteli paljon (kokeilemissani 50-102e hinta) ja lopuksi köyhdyin 90 euroa pelkistään yksistä liiveistä. On ne kyllä kauniit ja aivan mielettömät päällä!! :) Ja tissitkin on terhakat ja erottuu mahasta :D
Saman sarjan housujakin myyjä esitteli 45 euron hintaan, mutta totesin mielessäni että samaa sävyä löydän monestakin tusinaketjusta alle 10 eurolla. Tästä lähin varmaan loppuelämäni käytän oikeita liiviliikkeitä. Sen puoleen, ei oikein kokojakaan ole löytynyt ennen raskauttakaan perusliikkeistä aikoihin.

Lisäksi on tullut muutenkin vähän shoppailtua... :D Mm. olennainen työasu talvella on toppahousut. Entinen kumilenkkiviritys napinlävestä nappiin ei enää oikein riitä, joten päätin laiskuuttani (etten kierrellyt kirppareita) käydä ostamassa uudet jättikokoa. Vaatimuksena oli tilaa mahalle ja henkselit, että mikäli tila loppuu ja joutuu sepalusta pitämään auki, niin housut kuitenkin pysyy jalassa. Luhta Outletissä oli ihanan värisiä Icepeakin toppahousuja, mutta niissä tuntuu olevan niin kapea mitoitus että suurin löytämäni koko oli tällä hetkellä hyvä miun päällä. Ja vaikka olivat alennuksessa, niin ei ollut järkeä ostaa.
Mies halusi käydä Erätukussa ja mie löysin sitten sieltä kaivatunlaiset toppahousut. Väriksi tuli valittua ruskea-pinkki musta-harmaan tai pelkän mustan sijaan. Ne on vain koomisen näköiset, kun persauksessa on niin paljon tilaa (vyöärössä ei niinkään), että tulee klovni mieleen. Voinkin viihdyttää töissä lapsia vetämällä housuistani silkkihuiveja, ilmapalloja tai kaneja ja kyyhkysiä :D




Viikonloppuna on myös vähän hienompaa menoa ja nyt on tullut ostettua pari pitkää neuletta (Seppälä,  Luhta Outlet) ja parit mama-sukkahousut (H&M), joista valita. Myös pari ekopuuvillaista, pitkähihaista t-paitaa tarttui mukaan Seppälästä. Töihin olen kaivannut ihan peruspaitoja. Väriksi valikoitui (harvinaista kyllä) musta, koska välillä on ollut niin törkeät hikiläikät että HUH HUH!

Ja pakko kai se on sanoa nyt tuntevansa liikkeitä. Tunnen ne tosiaan sellaisina muljahduksina mahassa, tai tarkemmin kohdun seinämissä. Niitä ne sitten ovatkin olleet, eikä vaeltava pieru :D Ne tuntuu (tai niihin kiinnittää huomiota) silloin kun rauhoittuu sohvalle, sänkyyn tai töissä nukuttamaan lapsia.

Olisi kiva laittaa kuvia ostoksista, mutta tänään ei jaksa. Kenties lisään ne tähän samaan myöhemmin :)