tiistai 8. syyskuuta 2015

Minä harrastan...

Puut ne jo kellertää ja lehdet putoilee maahan. Kesä muuttui syksyksi ihan yhdessä yössä.

Juusonkin on vaikea tajuta, että ulkona ei voi hillua enää pikkuvaatteissa, vaan pitää olla takki, pipo, housut ja kengätkin.

Syksyisin alkaa myös useimmiten pyörimään viikottaiset harrastukset ja minäkin ilmottauduin kahdelle Kansalaisopiston kurssille: Huonekalujen kunnostus -kurssille sekä Lapsi-vanhempi -jumppaan Juuson kanssa. Olisin halunnut myös Muskariin Jasperin kanssa, mutta tajusin sen liian myöhään ja jos saan töitä, niin arkipäivinä ei päästä.

Juuson ajattelin kaipaavan vähän jotain tekemistä, muiden lasten seuraa, äidin erityishuomiota ja ehkä jopa buustia puheeseen toisilta lapsilta.

Itse kaipaan jonkinnäköistä aivojen nollausta ja omaa aikaa. Tänään oli ensimmäinen kerta huonekalujen kunnostusta ja kurssi teki tehtävänsä. Ei siinä paljon ajatuksia liikkunut päässä, kun kuumailmapuhaltimella ja lastalla rapsutteli maaleja muutaman tunnin. Hyvinkin terapeuttista!

Harrastaako teidän pikkuiset jotain tai onko teillä joku uusi tai vanha harrastus?

torstai 3. syyskuuta 2015

Hei pitkästä aikaa!


Juuso tykkää hoitaa eläimiä
 On pian puoli vuotta pyörähtänyt viimeisimmästä kirjoituksesta ja nyt syksyn tullen ja kesän hälinöiden kaikotessa aloin innostumaan taas ajatuksesta kirjoittaa tännekin. Muita blogeja olen lukenut enemmän tai vähemmän tänä aikana, ja olen huomannut että todella moni muukin bloggaaja on lopettanut tai jäänyt sitten piiiitkälle tauolle.

Koiranhoitaja, syyskuu -15
Tässä kuvasaldoa tältä kesältä. Paljon ollaan kotona pyöritty, kun tuo eläinkunta vaatii ruokaa monta kertaa päivässä, jolloin spontaanit ja vähemmän spontaanit yön yli -reissut ovat aikalailla mahdottomia.

Kesän aikana Juuso on saatu opetettua päiväkuivaksi (päikkäreillä on useimmiten varuilta vaippa ja automatkoilla sekä tietenkin yöllä). Jasper oppi jo 7kk:n iässä istumaan itse sekä seisomaan ja siitä on opeteltu uusia taitoja koko ajan. Nyt se mokoma (9kk) kävelee jo tuen kanssa hymy korvissa.

Miulla loppuu huomenna vanhempainvapaa ja täytyy alkaa suunnittelemaan työkkäriin astelemista, sillä tienata pitäisi - meille iski kylppäriremppa. :/ Näin ollen pitäisi myös laittaa päivähoitohakemus vetämään, kun en tyhmyyksissäni sitä aiemmin laittanut. Tosin miun piti olla kotihoidontuella vielä ainakin loppuvuosi.

Onko näytön siellä puolella enää ketään?
Mitä teidän kesään ja syksyyn kuuluu? :)

Herra 2vee löysi tussin!

Jasper 9kk touhuilee jo kovasti
omia juttujaan

Kesällä veneilemässä

Maailman suloisin pikkuratsastaja! <3

Kuvasta poiketen oli niin kivaa,
että itku tuli kun piti lopettaa

Eipähän tihuloinut... :D

Käytiin testaamassa kylän leikkipuistot

Mustikkametsässä


Saappaat sujuvasti väärissä jaloissa