Poika on syntynyt maailmaan

Poika näki päivänvalon 24.11 klo.13:37.
Pituutta on 49,5cm, painoa 3320g ja pään ympärys 34,5cm.
Synnytys lähti käyntiin 24.11 klo. 4:45 säännöllisillä supistuksilla (3min välein). Soittelin klo. 7 sairaalaan ja oltiin siellä n. yhdeksältä. Olin silloin 5-6 cm auki. Sain ilokaasua ja alettiin puuhaamaan epiduraalia. Sitä ennen sanoin, että on tunne perseessä ja olinkin jo kahdeksan senttiä auki. Sainkin lopulta spinaaalin (kolmannella yrityksellä, tippareikiä on kuus yritystä). Se oli ihan loistava - autto heti ja en tuntenut mitään. Juteltiin vain mukavia J:n ja (taas) ensihoitajaopiskelijan kanssa. Supistukset alkoivat tuntua n.1,5 tunnin päästä, jolloin myös puhkaistiin kalvot ja olin täysin auki. Lapsivesi oli vähän vihreää ja alettiin ponnistamaan. Ponnistin, ponnistin ja ponnistin ja huomattiin että poika on avotarjonnassa eli syntymässä kasvot ylöspäin, minkä takia vaihe ei tuntunut etenevän. Lääkärikin kävi sen toteamassa. Aikani ponnistettua kätilö kutsui jo lääkärin laittamaan imukuppia, mutta sain pojan ponnistettua ennen lääkärin tuloa. Ponnistusvaihe kesti 1t 22min.


Nyt on kaikki hyvin. Iskää ja Juusoa odotellaan saapuvaksi. Kuvaa en saa puhelimella tähän laitetuksi :/

Laskettu aika

Tänään on laskettu aika eli 40+0. Lisäksi on miun ja J:n 8.vuosipäivä eli kiva päivämäärä silläkin saralla.

Tänään on tuntunut mahassa ja alapäässä vihlontaa, juilintaa ja painetta ja mahakin toiminut pitkästä aikaa kunnolla. Kaipa näitä supistuksiksi voisi sanoa, ainakin tekisi mieli sellaista lämmintä kaurapussia mahalle (mutta yhyy, meillä ei ole sellaista!). Ja ne tulee ja menee. Ihan uusi tunne tämä, kun Juusosta meni silloin vedet ja kun supistukset alkoivat, ne alkoivat aika kovina ja säännöllisesti heti tunnin kuluttua vesien menosta.

Tämän päivän ohjelmassa olisi käydä suihkussa (kunhan J tulee Venäjältä tankkaamasta) ja lähteä Joensuuhun joulukauden avajaisiin, mikäli tämä tulokas päättääkin olla tulematta. Käytiin perjantaina katsomassa Tohmajärven joulukauden avajaiset ja ilotulitus oli ainakin hieno!

Ehkä kaiken varalta nappaan sairaalakassinkin autoon mukaan, jos jäädään sille tielleen. Nyt nimittäin tätäkin kirjoittaessa alkaa siltä tuntua, että parempi kaivella esiin kamat. Kyllä nämä ovat supistuksia.

Taidankin lopetella, täytyy taas kiirehtiä vessaan! :D

Taaperoisen elämää

"auva"

Kertoillaanhan välillä Juuson kuulumisia puhelimesta löytyvien kuvien kera.

Juuso on alkanut vihdoin tapailemaan enemmän sanoja, muutamien tuttujen ja turvallisten sanojen lisäksi. Kirjoja katsellessa ja lukiessa täytyy nimetä kaikki Juuson osoittelemat kohdat (ja ne samat toistuu ja toistuu). Muutenkin kaiken nimeäminen on tämän hetken in - luonnollisesti, niiinhän sitä oppii :).

Uusi, usein tuleva sana on vauva, joka usein kuulostaa "auva". Juuso myös bongaa lehdistä ja telkkarista kaikki vauvojen kuvat ja hoksaa myös, kun ollaan esim. sanottu sitteristä että se on vauvalle, mutta ei osaa kuitenkaan yhdistää asiaa mitenkään miun mahaan.

Juusosta on tullut myös loukkaantuja ja esi-uhmis. Tavarat lentelee ja kokee kovia, jos joku ei mene mieltä myöten, ruoka on "väärää", ei saakaan juoda pelkkää piimää ruoan sijasta, kielletään jostain (ja sitähän meillä tapahtuu), vaihdetaan vaippaa väärään aikaan tms. Myös satuttamistarkoitus on keksitty; äitiä ja iskää saatetaan raapia, lyödä tai purra (miullakin navan vieressä mustelma, kun hammastahnatuubista oli luovuttava nukkumaan mentäessä). Ennen luulin että nekin tavat malliopitaan jostain, mutta ilmeisesti ne on meihin ihmisiin sisäänasennettu ominaisuus (kuten voin nuoleminenkin leivältä).

Isänpäiväkortteja maalailemassa

Mutta on Juuso oikeasti aika kultapoika. Hymyilee, hassuttelee ja on mukana arjen askareissa innokkaasti (välillä vähän liiankin... :D). Juuso saa viedä esim.tiskikonetta tyhjentäessä pakasterasiat, niiden kannet, kattilat ja niiden kannet kaappeihin paikoilleen tai pöytää kattaessa viedä astioita pöydälle, ja voi sitä ylpeyttä pienen pojan olemuksessa <3


Juuso syö ruokansa itse joko teelusikalla tai nyt parina kertana on onnistunut jopa pienellä haarukalla ja juo omista mukeistaan, ilman nokkaa. Tarvittaessa myös onnistuu Kartio-lasista juominen, mutta pelkään niiden särkyvän siinä tohinassa :D

Pottailut jäivät jotenkin muuton jälkeen vähälle ja nyt ollaan koitettu vähän tsemppailla. Tosin tässä on alkanut iskemään myös uhma mukaan kuvioihin. Päiväunien jälkeen heti saadaan yleensä pissa pottaan, mutta muulloin saatetaan istua 10 minuuttiakin ja kun luovutetaan ja laitetaan vaippa, niin muutama minuutti - ja pissa tai kakka on vaipassa. Vaikka kuinka aina pidetään riemubileet pottapissien jälkeen. Mutta kyllä se siitä sitten, omalla painollaan.

1,5v-neuvolassa ei olla käyty, kun se olisi sattunut samalle päivälle vauvan kokoarvion kanssa ja peruin sen. Ja koska neuvolan puhelinaika on typerä 8-10, niin muistan asian aina aikaisintaan klo.10:10, joten en ole saanut sitä aikaiseksi varata. Mutta viimeistään sitten, kun vauvan kanssa siirrytään lastenneuvolan puolelle, varataan joku tupla-aika. Juuso kuitenkin kehittyy normaalisti ja meillä ei ole huolta mistään.

Hampaita on nyt putkahtelemassa useampi kerrallaan, ainakin kulmahampaat. Läpi taitaa olla 11 hammasta ja kolme tuloillaan.

Ja pian rakkaasta esikoisestamme tulee isoveli! <3

Askartelin kortteja yöllä ja tajusin liiman olevan alakerrassa, enkä halunnut
vahingossakaan herättää ketään, joten nohevana tyttönä ompelin kortit kasaan.

Lumen syöminen on myös oivallettu -
mikä tärkeä selviytymistaito!

Tarkkailkaa päitä, meillä oli täitä!

Toivottavasti voin kirjoittaa menneessä aikamuodossa tästä asiasta jatkossakin.

Eli vietiin Juuso tädilleen hoitoon, kun olimme menossa sairaalaan masuvauvan liikehälytyksen vuoksi. Loppujen lopuksi emme siis menneetkään ja soitimme, että tullaan pizzojen kanssa hakemaan lapsi. Juuson täti sanoo, että käykääs apteekin kautta, Juusolla on täitä. Vähän aikaa epäiltiin, mutta koska miulla on kutkuttanut päänahkaa jo pidemmän aikaa, ei se tuntunut mahdottomalta ajatukselta.

Kuva:
http://www.licener.com/fi/paatait-ja-saivareet/

J jo joskus aiemmin tarkisti miulta päänahan, kun ihmettelin järkyttävää kutinaa, mutta ei se silloin mitään huomannut. Loppujen lopuksi on arvoitus mistä ja milloin ollaan mokomat syöpäläiset saatu, mutta kyllä niitä jonkin aikaa on ollut, sillä miun pehkossa oli kokonainen yhdyskunta!

Ja hyi helvetti suorastaan, kun niitä täikammalla kampaili ennen täipesua todetakseen tartunnan. Ällöttäviä ja miten saastaiseksi itsensä tunsikaan! Miten ei ole voinut itse huomata melkein puolen sentin ötököitä päässään? Ja todennäköisesti ne ovat olleet pitkään. :-o

Lyhyt hiusmalli

Kaikilta meiltä kolmelta niitä löytyi, miulta luonnollisesti eniten tästä tukkapäästä. Ajeltiin J:n hiukset ihan millisängeksi, Juuson hiukset olinkin viikko, pari aiemmin leikannutkin (miten en silloinkaan huomannut?! Tosin huone oli hämärä.) ja "shokissa" leikkasin itsekin itseltäni 15-20 cm tukkaa pois mentaliteetillä "mahdollisimman vähän elinolosuhteita". Siksipä miunkin hiusmalli onkin lyhyempi kuin ikinä (jos ei oteta huomioon 2.lk:n poikatukkaa). Hyvä etten miekin siiliksi melkein vetänyt pahimmassa paniikissa. Nyt kun pääsis tämän hieman tätimäisen lookin vielä kampaajalle muuttamaan.


Pojat pesi päänsä Bevitamedillä, mie taas Paranixillä, koska se ainakin oli tutkittu raskauden aikana sopivaksi, molempien piti  koteloida/tappaa myös munat. Miesväeltä ei ole sen jälkeen löytynyt mitään, mutta mie parin päivän päästä löysin päästäni elävän nymfi-vaiheisen täin ja paniikissa pesin toisen kerran pääni. Ja sama oli taas pari päivää edellisestä jolloin pesin sitten poikien täishampoon jämällä pääni, enkä sen jälkeen ole eläviä löytänyt. Ylireagointiako? Mutta ilmeisesti tepsi.

Google on ollut kovassa käytössä. Pesin kaiken, minkä vähänkin arvelin kestävän, 90 asteessa, vaikka 60 asteen pesun luvattiin riittävän. Sohvatyynyt ja riippukeinu ulkoilevat edelleen n.kahden viikon jälkeen, sohvan päälliset pesin, koira ei saanut tulla sohvalle (vaikka päätäi ei koirassa lisäännykään, mutta käsittääkseni ne siinä voivat elää n. viikon), lakanat vaihdoin jokaisen elävän löydöksen jälkeen ja tyynyliinat siitä huolimatta päivittäin. Pakastimet olivat täynnä takkeja, pipoja, hanskoja yms. Pehmolelut (niin lapsen kuin koirankin) ovat karanteenissa varastossa ja saavat miun puolesta ollakin vaikka kuukauden kaiken varalta.

Pitkäpiikkinen täikampa ja vanulappu ovat olleet ahkerassa
käytössä viime aikoina.

(Niillä lyhytpiikkisillä täikammoilla ei tee mitään,
varsinkaan pitkään tukkaan.)

Kammattu on päitä ahkerasti ja moneen päivään ei ole enää kuolleitakaan kampaan jäänyt. Aivan hullu pakastus- ja pyykkirumba ollut ja onneksi vauva ei sattunut tähän saumaan syntymään. Nyt toivon hartaasti, ettei oo mitään ninja-munia tässä taloudessa, jotka olisivat tästä kaikesta selviytyneet.



Toivon pyhästi että tämä olisi nyt ohi ja vastaavaa ei tulisi enää ikinä! Vastuullisina ihmisinä sitten ilmoitimme vielä kaikille läheisille, joiden kanssa olimme lähiaikoina olleet tekemisissä (eli mm. koko tupariporukalle), että meiltä on saattanut saada täitä, jotta osaavat varautua ja tekevät löydökset ajoissa jos sellaisia on, jolloin on helpompi sota noita sittisontiaisia vastaan.

Kai joku muukin uskaltaa tunnustaa, että joskus on täitä löytynyt?

Päätäi - Potilaan lääkärilehti (hyvä infopaketti kaikille!)
Terveyskirjasto - päätäit

Synnyttämään valmistautumista

Sepä se, viimeisiä raskausviikkoja viedään. Tällä hetkellä mennään jo 39+0 (HUI!) ja lähtö voi tulla milloin tahansa tai sitten vasta liki kuukauden päästä.

Pakkasin jo pari päivää sitten sairaalakassinkin, pesin vauvan kaukalon päälliset ja valittiin J:n kanssa kotiutumisvaatteet vauvalle.

Sairaalakassiin päätyi:
* omia sukkia! (Sairaalan ovat ihan kauheita)
* vaatekerta kotiinlähtöä varten mm. imetyspaita
* pehmeät imetysliivit
* liivinsuojia (kertakäyttöisiä ja kestoja)
* rintakumit (todennäköisesti tulee niille tälläkin kertaa käyttöä)
* deodorantti (voi sitä hormonihikoilun määrää)
* hammasharja ja -tahna
* shampoo (pieni ja kätevä HeadShoulders Pampers-laatikosta)
* puoli kiloa irtokarkkeja :D

Vielä pitäisi kameran kuvat tyhjentää ja ladata akku, ostaa ehkä joku lehti tai ottaa joku kirja mukaan, koska vuodeosastolla J tuskin hengailee niin paljoa miun seurana kun on tuo pikkumies kotona, joka kaipaa varmasti iskää tai äitiä pidemmän päälle.

Täytyisi myös tehdä Juuson päivärytmistä lappunen, ruokaa pakkaseen Juusolle ja lapsenvahdille/iskälle ja varmaan kanojenkin hoito-ohje, jos me ollaankin synnyttämässä vaikka monta päivää.

Raskasta Joulua-konserttiin lähdössä.
Ei sekään käynnistänyt synnytystä :D

4.11 säikähdin, kun vauva ei juurikaan liikkunut illalla. Söin jäätelöä, join mehua ja herättelin ja liikelaskennassa sain hieman vajaat 10 liikettä. Tietenkin J sattui olemaan töissä ja Juuso nukkumassa, joten ei siinä oikein mikään auttanut. Kuitenkin vauva liikkui liki vaaditun täyteen, joten uskalsin rueta nukkumaan.

Seuraavanakaan aamuna ei vauva liikkunut kuin 5 liikettä 1,5 tunnissa ja J:n palatessa töistä, lähdettiin ajamaan kaupunkiin sairaalaan käyrille. Jätettiin Juuso hoitoon tädilleen ja heti sen jälkeen alkoi hirmuiset monotukset ja mylläämiset. Soitimme melkein sairaalan ovelta, että tartteeko meidän tulla, ja seuraavana päivänä olisi vielä kokoarviokin ja saimme luvan olla tulematta. Käskivät kuitenkin olemaan nyt erityisen herkillä liikkeiden suhteen.

6.11 oli siis kokoarvio. Ensimmäisenä miut otettiin käyrille ja liikelaskentaan edellispäiväisen liikehälytyksen takia ja kaikki oli sillä saralla mainiosti. Sen jälkeen pääsin lääkärille. Kohdunkaulaa oli jäljellä 2,5cm eli vielä aika reilusti ja vissiin sormelle, kahdelle auki. Ultratessa kokoarvioksi sai ensimmäinen lääkäri 2800g ja koska hän ei luottanut omaan arvioonsa, niin kutsui toisen lääkärin joka sai 3040g eli ei mikään jättiläinen joka tapauksessa. Hikkakin pienellä oli ultran aikaan, eli senkin vuoksi mitat vaihtelivat.

Kolmoishermosärystäkin puhuttiin, mutta ei kyllä kovin hääppöistä vastausta saatu mahdollisiin kivunlievitysmahdollisuuksiin. Lääkäri ja kätilöt eivät selvästikään olleet perillä koko sairaudesta. Lupasivat kuitenkin kirjata asian sinne, että osaisivat synnytyksen aikaan ottaa asian huomioon, esim. anestesialääkäri.

Neuvolatäti on sitä mieltä, ettei vauva ole vielä kolmikiloinenkaan.

Sf-mitta oli (38+3) noussut 34cm:iin, vaikka kuulema oli hankala mitata, kun häpyluun korkeinta kohtaa ei meinannut löytyä kun lantio on jo niin löystynyt että puoliskot ovat erillään. En yhtään ihmettele, sen verran se naksuu ja on kipeä, esim. kylkeä kääntäessä.

Hemoglobiini oli vähän taas laskenut 109:ään ja nyt pitäisi syödä taas rautaa, että jaksaa sitten synnytyksen ja sen jälkitilan.
Streptokokki b oli taas positiivinen, eli sairaalaan menoa ei pidä hirmuisen kauan odotella. Kun vain synnytys lähtisi käyntiin taas vesien menolla, niin tietäisi varmasti milloin lähteä.

Nyt vaan odotellaan, että milloin aika tulee lähteä hakemaan pikkuista mahan ulkopuolelle. :)