sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

"Sur rur ja lähtee, unen sinistä maata päin"

Voi vitsi taas viime yötä. Heräsin kolmelta vessaan, pyörin sitten sängyssä, kävin taas neljältä vessassa, pyörin lisää. Niskoihin ja hartioihin vähän särki, eikä särkylääkkeetkään auttaneet. Viideltä menin sitten kuumaan suihkuun. Sen jälkeen olikin rennompi ja parempi olla ja nukahdin joskus kuudelta. Tää on varmaan sitä paljon puhuttua kehon ja mielen valmistautumista vauvan yöherätyksiin. Sitten aamulla parin tunnin hereillä olon jälkeen nukahdinkin sohvalle pariksi tunniksi. Nyt on ollut sitten koko päivän ihan ameeba-olo.

Parina viime päivinä on ompelukone ollut kovalla käytöllä. Olen suristellut ajaa kolmet tyynynpäälliset uutta, ihanaa sohvasänkyäni varten. Täytyisi vielä löytää erilainen kangas loppuihin. :) Sitten tein rätin vaunujen suojaksi, kun sattui niin mukava kangas eteen (luontoteema sopiikin meidän maastovaunuihin) ja sitten taas yhden pussilakanan ja pari liinatyynyä (ei voi sanoa tyynyliinaa, kun ei ole tyynyä :D), joita sitten vaihtaa kun vauva kuolaa/puklaa tms. Nyt loppuikin sitten kankaat, niin on täytynyt keksiä muuta puuhaa.

Pakkaillahan se pitäisi, mutta kun ei oikein tiedä mistä aloittaisi. Tavaraa on niin paljon ja tietystihän kaikki pitää sinne viedä, mutta kun ensin aloittaa pikkuhiljaa viemään tavaroita tuolla meidän farmari-autolla, niin sitten ne kaikki pikkutavarat on siellä tiellä kun isoja kuskataan. Miten mie osaan tehdä tästäkin ongelman?

Huomennahan ne avaimet VIHDOIN pitäisi saada käteen. Jee! :)

Keskiviikkona kävin muuten neuvolassa.
Painoa oli kertynyt viikossa 100g ja sf-mittaa ei yhtään. Vauva oli taas vissiin laskeutunut lisää ja neuvolatäti sanoikin, että varmasti vauva on kasvanut, mutta kun se laskeutuu niin mitta ei välttämättä kasva.
Myös verikokeen tulokset tulivat ja raskaushepatoosia ei ole ja hyvä niin.

Mutta se streptokokki B-näyte oli positiivinen. Se siis tarkoittaa sitä, että n. 4 tuntia ennen vauvan syntymää miulle laitetaan antibiootti suoneen, ettei se tarttuisi vauvaan ja vauva saisi mitään infektioita. Googletellessani löysin tietenkin myös sen pahimman, http://valkoinenperhonen.blogspot.fi/2012/10/b-streptokokki.html . :\ Pitää vaan olla onnellinen, että tää on tiedossa ja saa sitten sitä antibioottia. Nyt vaan pitää toivoa, ettei ole mikään syöksysynnytys, vaikka varmasti mie vaeltelen sen 48h avautuessa :D

Mutta on välillä olo, että oon ihan kelvoton yksilö kun vikalista senkuin kasvaa. Raskausdiabetes, anemia, streptokokki B... Tietysti vielä se ylipainokin siellä. *huoh* Vaikka itsellähän olo on hyvä ja esim. sokeriarvot ovat olleet ihanteellisia. Mutta kun äiti voi hyvin, vauva voi hyvin. Niinhän sitä sanotaan.

Lähden nyt esittelemään novascotiannoutajaa rotuna työkaverille ja hänen perheelleen, kun siellä on kovasti koirakuumetta ilmassa ja tolleri on kuulema yksi vakavasti harkittu rotu. Sissi saa laittaa parastaan :D
Rakas pikku-tyyppi
<3

4 kommenttia:

  1. Suosittelisin, että et lue netistä mitän, sillä sinne päätyy aina ne kamalimmat kauhutarinat, kun kuitenkin valtaosa tapauksista on ihan positiivisia.

    Mullakin tuli rv30 tienoilla hätä käteen, kun sain remppahommissa sähköiskun, mies sitten googletteli ja löysi tietysti jonkun kauhujutun. No, käytiin sairaalassa tarkastuksessa, ja kaikki hyvin, ja kun myöhemmin googlettelin, niin olihan siellä ihan positiivisiakin kokemuksia, tai siis sellaisia, että ei ollut muuta kuin säikähdys tapahtunut, mutta aina silmiin osuu nuo hurjimmat jutut. Mutta mies on ollut siit lähtien kaikesta huolimatta paniikissa ja huolissaa, että jos sillä sitttenkin on ollut joku vaikutus sillä sähköiskulla lapseen. Itse luotan siihen, että sairaalassa osasivat katsoa ja hoitaa, ja olisivat sanoneet, jos syytä huoleen.

    Joten: pysy kaukana keskustelupalstoista yms. ja luota hoitohenkilökuntaan. Varsinkin kun nykyään tuo streptokokki testataan kaikilta odottajilta ennakkoon, niin ei ole mitään syytä huoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Aina jos jotain oirettakin googlettaa mistä tahansa, niin joku syöpähän se ekana siellä osuu silmiin :P

      Viimeks panikoitiin keskiviikko-iltana/torstai-aamuna, kun koira käytti miun mahaa ponnahdusalustana (ilmaisjakelut tuli postiluukusta) ja sitten vauvan liikkeitä ei tuntunutkaan, kun vasta pitkällä torstai-aamuna. Kyllä sitä osaa panikoida loppuun asti.

      Sitten kun vauva on ulkomaailmassa, niin pelkään varmaan kätkyt-kuolemaa.

      Poista
  2. Meidän prinsessa syntyi tänään klo.14.58, 3740gr/50cm ja on tietysti maailman täydellisin pieni tyttö:) Terv. R, tänään rv39+4 synnyttänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihanaa!! :)
      Paljon onnea pienen prinsessan johdosta koko perheelle! Nyt vain nauttimaan elosta vauvan kanssa.

      Kerro ihmeessä jatkossakin kuulumisiasi, kun siulla ei taida omaakaan blogia olla :)

      Poista