keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Närästystä ja toppahousuja

Tänään on raskausviikkoja kasassa 19+2 eli puolivälin tienoilla.

Välillä iskee pieni paniikki että miten kaikki tämä aika on mennyt niin nopeasti ja että miten vauvalle ei ole juuri mitään muuta kuin vaatteita. Ja pinnis. Vaikka aika pitkällehän noilla pötkii, jos oikein ruohonjuuritasolla aattelee. (Katsoin juuri Erilaiset äidit-jakson, missä oli ne luomu-tyypit.) Vaippoja pitäs hommata - kestovaippoja siis. Se on ollut selvä ajatus jo monen vuoden ajan että meillä tullaan kestoilemaan, että jossakin mekin säästetään luontoa ;)

Hankintalistalla myös vaunut (tori.fi:stä varmaan tullaan selailemaan) ja kantoliina (kun tulee kuljettua semmosissa paikoissa mihin vaunuilla ei pääse tai mahdu tai ainakaan se ei ole kätevää).
Ja ainoa isompi asia, joka varmaan tullaan aivan uutena hankkimaan, lienee auton turvakaukalo. Siinä jotenkin haluaa varmistua siitä, että se on ehdottoman kolaroimaton ja turvallinen.

Viimeajan vaivoja on ollut hillitön närästys iltapäivisin ja mielettömät hartiajumit. Joku sanoi, että kun raskauden aikana närästää paljon, niin lapselle tulee paksu tukka. Tätä menoa sieltä tulee gorilla-vauva. Tai joku luulee, että me ollaan otettu toinen koira :P

Hartiajumeja on saanut mies hieroa aina kun on ollut kotona ja ihanan kiltisti se on mukisematta hieronutkin. Ja iso lihaspaukku siellä senkuin muljuu. Työ päiväkodissa pienten ryhmässä ei ole kaikkein ergonomisinta hommaa, kun toimitaan "minimaailmassa" koko päivä - kykitään lattiatasolla neuvomassa kuinka housut puetaan jalkaan ja syödään polvenkorkuisten pöytien ääressä.

Toinen vaikuttava tekijä on varmaan ollut myös huonot rintaliivit. Miun tähän mennessä kahdet luotto-liivit (vuosi sitten Lindexistä hankitut) ovat alkaneet olemaan todella epäsopivat, joten tänään vihdoin marssin Meritta Brahan ja sanoin, että nyt tartteis liivit ja koosta ei haisuakaan. Otettiin rinnan alta ympärysmitta ja hetihän se myyjä osu oikeeseen ja edelliset 80D:t vaihtuivat 80F:ään! Tuntuivat niin taivaallisilta päällä ja päätin että hintaa en huokaile. Ulkonäöstäkään ei tarvinnut tinkiä, sillä sieltä löytyi  myös kivoja värillisiä, pitsisiä ja topattuja liivejä. Hinta vaihteli paljon (kokeilemissani 50-102e hinta) ja lopuksi köyhdyin 90 euroa pelkistään yksistä liiveistä. On ne kyllä kauniit ja aivan mielettömät päällä!! :) Ja tissitkin on terhakat ja erottuu mahasta :D
Saman sarjan housujakin myyjä esitteli 45 euron hintaan, mutta totesin mielessäni että samaa sävyä löydän monestakin tusinaketjusta alle 10 eurolla. Tästä lähin varmaan loppuelämäni käytän oikeita liiviliikkeitä. Sen puoleen, ei oikein kokojakaan ole löytynyt ennen raskauttakaan perusliikkeistä aikoihin.

Lisäksi on tullut muutenkin vähän shoppailtua... :D Mm. olennainen työasu talvella on toppahousut. Entinen kumilenkkiviritys napinlävestä nappiin ei enää oikein riitä, joten päätin laiskuuttani (etten kierrellyt kirppareita) käydä ostamassa uudet jättikokoa. Vaatimuksena oli tilaa mahalle ja henkselit, että mikäli tila loppuu ja joutuu sepalusta pitämään auki, niin housut kuitenkin pysyy jalassa. Luhta Outletissä oli ihanan värisiä Icepeakin toppahousuja, mutta niissä tuntuu olevan niin kapea mitoitus että suurin löytämäni koko oli tällä hetkellä hyvä miun päällä. Ja vaikka olivat alennuksessa, niin ei ollut järkeä ostaa.
Mies halusi käydä Erätukussa ja mie löysin sitten sieltä kaivatunlaiset toppahousut. Väriksi tuli valittua ruskea-pinkki musta-harmaan tai pelkän mustan sijaan. Ne on vain koomisen näköiset, kun persauksessa on niin paljon tilaa (vyöärössä ei niinkään), että tulee klovni mieleen. Voinkin viihdyttää töissä lapsia vetämällä housuistani silkkihuiveja, ilmapalloja tai kaneja ja kyyhkysiä :D




Viikonloppuna on myös vähän hienompaa menoa ja nyt on tullut ostettua pari pitkää neuletta (Seppälä,  Luhta Outlet) ja parit mama-sukkahousut (H&M), joista valita. Myös pari ekopuuvillaista, pitkähihaista t-paitaa tarttui mukaan Seppälästä. Töihin olen kaivannut ihan peruspaitoja. Väriksi valikoitui (harvinaista kyllä) musta, koska välillä on ollut niin törkeät hikiläikät että HUH HUH!

Ja pakko kai se on sanoa nyt tuntevansa liikkeitä. Tunnen ne tosiaan sellaisina muljahduksina mahassa, tai tarkemmin kohdun seinämissä. Niitä ne sitten ovatkin olleet, eikä vaeltava pieru :D Ne tuntuu (tai niihin kiinnittää huomiota) silloin kun rauhoittuu sohvalle, sänkyyn tai töissä nukuttamaan lapsia.

Olisi kiva laittaa kuvia ostoksista, mutta tänään ei jaksa. Kenties lisään ne tähän samaan myöhemmin :)


2 kommenttia:

  1. Eiköhän vaaville tule muutenkin paksu tukka jos ees 1/10 osa äitiinsä tulee;). Hihi. Myö kans tilattiin kestiksiä (fuzzy bunz) ja testaillaan sit niitä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kanssa aattelin, että siinä tapauksessa varmaan äitiinsä tulee, että tukkaa riittää.
      Me saadaan paljon kestovaippoja J:n siskolta, niin ei tartteekaan alkaa niitä sittenkään haalimaan. :)

      Poista