Synnytyskertomus

Kylläpä aika rientää nopeasti - synnytyksestä on jo 3,5 viikkoa aikaa. Kovasti olen aikonut tännekin kirjoittaa, mutta yksinkertaisesti ei vain ole ollut aikaa ja jos on ollut aikaa, olen käyttänyt sen fiksummin kuin koneella istumiseen (puutarhahommat, nukkuminen, kutsukorttien väsääminen ristiäisiin, kotityöt). Lisäksi vieraita on riittänyt joka viikolle useampikin sakki. Ei ole päässyt iskemään tekemisen puute.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta palataanpas nyt ajassa taaksepäin..

25.4. meiltä lähti viimeiset vieraat, jotka auttelivat muuton jälkeisessä kaaoksessa. Eli äiti, isä ja mummi olivat auttamassa edellisen kämpän loppusiivouksessa ja nykyisen kämpän käyttöönotto-siivouksessa. Päätettiin J:n kanssa sitten viettää romanttinen loppuilta kahdestaan, kun viikon ajan oli porukkaa ollut apuna (ja iso apu olikin, kiitos kaikille osallisille) ja pyörimässä meillä.

Käytiin hakemassa vuokraamosta leffa, syötiin pizzaa ja herkuteltiin. Leffan jälkeen (yöllä) kävin vielä ihastelemassa blogissani jo kuuluisaa sohvasänkyä ja pötkötteliin siinä. Mahan yläosasta kuului *naps* ja mietin hetken että voisiko se olla.. Kun joku joskus oli kertonut että oli kuulunut napsahdus ja lapsivedet menneet. Nousin seisomaan ja niinhän siinä sitten kävi että lapsivedet lorisivat pitkin kinttuja (ihankuin olisi kussut housuunsa). J oli jo menossa nukkumaan ja hihkaisin että "J*****, oho!" "Menikö vedet?" "Joo.."

 Kello oli 0:50 (eli 26.4 ja rv. 39+4) ja J onneksi sen hoksasi katsoa. Katottiin jännittyneinä toisiimme hetki, mie menin sitten lorisemaan vessaan ja J soittamaan synnärille (onneks olin tehnyt jääkaapin oveen muistilistan, mitä vielä mukaan ja synnärin numero jne.). Sen positiivisen streptokokki B:n vuoksi ne pyysivät tulemaan sairaalaan kunhan ehditään, vaikkei supistuksia ollutkaan.

Melkein tunti saatiin aikaa kulumaan lähtövalmisteluissa ja sitten lähdettiin. Ulkona oli tähtikirkas yö ja varmaan vuorokautta vaille täysikuu. Puhuttiin autossa, kuinka ei olla viime viikkoina ehditty keskittyä ja ajatella koko vauva-asiaa, kun muutto oli vienyt kaiken huomion. Miekin sanoin, kuinka oli tarkoitus lukea jotain synnytyskirjoja jne., mutta että eipähän enää ehdi. Jännittihän se, että nyt sitä mennään! Matkan aikana tuli muutama supistus, mutta ne eivät tuntuneet missään.

Oltiin noin klo. 2 sairaalalla ja kätilö otti verenpaineet ja äitiyskortin, sain sairaalan ihanan mekon ja verkkohousut "vaippoineen", tutki kohdunsuun tilanteen  ja kun ei osannut sanoa, niin sitten tutki toinenkin kätilö (olisinkohan ollut 1-1,5 senttiä auki) ja lopuksi laittoi miut käyrälle puoleksi tuntia. Mie jännäsin ja J torkkui. Supistuksia alkoi olla jo säännöllisesti n. 10 minuutin välein.

Sitten miut siirrettiin tarkkailuhuoneeseen lepäämään ja avautumaan ja J lähti kotiin. Se yö oli pitkä ja tuskallinen. Supisteli jo 5 minuutin välein, maha oli kuralla. Sain supon kipuun, mutta se ehti vaikuttaa vain 45 min ennenkuin luonto kutsui taas. Sitten sain oraaliliuoksena kipulääkettä, mutta melkein heti oksensin. Jokaisen supistuksen jälkeen tuli etova olo ja oksentelin moneen kertaan.  Kiva vain, kun kukaan ei ollut näyttänyt oksennuspusseja heti alkuunsa joten ensimmäisen kerran oksensin lavuaariin ja kivasti pizzat siellä lilluivat. Sairaala-apulainen kiitti. Lämpögeeli-pussi toi vähän lohtua supistuksiin.

En saanut nukuttua yhtään koko yönä, kun supistukset olivat niin kipeitä ja tulivat tiheästi. Kätilö kävi välillä tarkistamassa kohdunsuun tilanteen. Joskus klo 9 olin 4 senttiä auki ja siirryin synnytyssaliin. Sain ilokaasua supistuksiin ja olin aivan poikki. Jossain vaiheessa J:kin tuli sairaalaan, mutta jaksoin vaivoin raottaa silmiäni. Mitään en jaksanut sanoa. Muutenkin sinä aamupäivänä ei silmät olleet auki varmaan montaa minuuttia yhteensä.

Miulle laitettiin epiduraali ja se oli taivaanlahja! Oikean reiden etuosa meni tunnottomaksi ja pyysin lupaa saada kääntyä, kun tuntui että vain oikea puoli puutui (olisivat vissiin saaneet kääntää vähän aiemmin, että puudutus leviää tasaisesti), mutta tasottui se sitten. Sain levättyä (en tosin kuitenkaan nukuttua) pari tuntia. Kun puudutus alkoi loppua ja supistukset tuntua taas, kätilö totesi että olen jo niin paljon auki että lisää puudutetta ei laiteta ja että saan vetää enää ilokaasua.

Supistukset olivat siinä vaiheessa aivan järkyttäviä ja mie vaan huusin siihen maskiin. Tuntui että se ei auta yhtään, mutta en viitsinyt kokeilla miltä tuntuu ilmankaan, jos se kuitenkin olisi pahempi.

Jossain vaiheessa alkoi tuntua, kuin kakattaisi ja se oli siis se ponnistustarve. Tehtiin muutamia harjoitusponnistuksia supistusten aikaan ja kätilö opasti, kuinka hengittää ja minnepäin työntää jne. Huutaa ei saisi, mutta väkisinkin tuli karjaistua aina ponnistuksen lopuksi.  Silloin en saanut enää ottaa ilokaasuaakaan, vaan pelkästään happea ponnistusten välissä. Eli periaatteessa siinä vaiheessa ei sitten ollut mitään kivunlievitystä. Alettiin sitten vissiin ponnistaa oikeasti ja kätilö pyysi sitten toisen kätilön kaveriksi. Sieltä tuli sitten hänen mukanaan mies-ensihoitajaopiskelija - J:n luokkakaveri! :D Että terve.. Meikä vaan äheltää toosa paljaana ja pojat juttelee mukavia, mikäs siinä.

Ponnistin, ponnistin ja ponnistin. Tuntui että olin ponnistanut ikuisuuden kunnes kätilö sanoo, että päätä näkyy jo kolikon verran. Mie vaan: "Mitä hittoa! Eikö vielä sen enempää?!" Ponnistin, ponnistin ja ponnistin kuin viikon vanhaa kakkaa, kuten kätilö sanoi. :D Sitten kätilö napsaisi miulta välilihan ja ponnistin ja sieltä tuli pää ja sitten sluipahti loppu ukko. Käsi poskella se sieltä syntyi klo. 13:21. Ponnekkaasti alkoi rääkymään heti ja siitä ei meinannut loppua tulla! Sain ukkelin hetkiseksi rinnalleni. Pisteitä ukkeli sai 9/10/10. J sai leikata napanuoran ja olla mukana mittaus- ja kylvetyspuuhissa.

Sillä aikaa miulla synty 14 minuuttia ukkelin jälkeen istukka ja oli täydellinen ja sopivan kokoinen. Sittenpä kätilö alkoikin parsimaan minua kasaan. 14:20 oli sitten ensi-imetys ja siinä se olento oli - pieni ihminen, jonka jalka oli aina miun kyljessä niin, että siitä olisi voinut napata kiinni. Se, joka sheikkas pyllyä miun mahassa iltaisin kun kävin nukkumaan.

Saatiin sitten jäädä rauhassa ihmettelemään pikku-ukkoa. Jonkin tunnin kuluttua uudessa vuorossa oleva kätilö auttoi miut käymään suihkussa ja sen jälkeen meille tuotiin synttärikahvit ja -tee. Seuraavaks siirryttiinkin vuodeosastolle ja seuraavien kätilöiden huomiin.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Synnytys oli siinä mielessä rankka, kun ei ollut nukkunut n.30 tuntiin. Ja vaikka en ollut mitään käsikirjoitusta kirjoittanutkaan tai edes suunnitellut synnytystä, mutta olin ajatellut että avautumisvaiheessa olisi kiva liikkua, kokeilla palloa ja ehkä ammettakin. Ei onnistunut, huonon olon vuoksi vain makasin/istuin sängyssä. Ponnistaa olin ajatellut nelinkontian tai sängyn päätyä vasten, mutta kätilön sitä ehdottaessa totesin että on niin voimaton olo, että jalat eivät varmaan kanna.