torstai 7. maaliskuuta 2013

Mahapäivitystä

32+3
 No tänään sain aikaseks napata uusia kuvia. (Kuvassa uusi lempipaitani <3 vaikka ennen olen karttanut sinistä kun se ei ole mielestäni käynyt miulle)

Eli tänään raskausviikkoja on kasassa 32+3 ja alkaa jo jännittää, sillä laskettuun aikaanhan on vajaa 7 viikkoa! Vaikka veikkaan että menee yli, ellei sitä sitten suuren koon takia käynnistetä aiemmin.

Sf-mittahan menee silti yläkäyrän yläpuolella, mutta ei enää niin paljoa kuin sen lääkärin mittaamana kolmisen viikkoa sitten. Eli lääkäri mittasi 33cm ja terveydenhoitaja perjantaina 33,5 cm.

Ensin aika ei kulkenut millään ja sitten niin vauhdilla, että hyvä että mukana pysyy.

Otin kuvan edestäkin päin ja välttämättä ei mahaa siitä suunnasta erottaisi, ellei  olisi raitapaita. Melkein samanlainen pöllykkähän siinä oli ennen raskauttakin. :D

Ja tuli otettua kuva paljaastakin masusta, kun siinä ei ole (vielä) niitä raskausarpia. Tääkin aamu alkoi öljyä hölväämällä. Ja olipahan pikkutyypillä hirmuiset jamit masussa herätessäni. Varmaan puoli tuntia harrasti potkunyrkkeilyä <3 Vitsi kun ois röntgenkatse ja näkis pikkuisen puuhat :D

Tänään tuli käytyä koiran kanssa tunnin lenkillä jäällä. Aurinko paistoi ihanasti ja välillä tuli tukalan kuuma paksussa toppatakissa, vaikka olikin hirmuinen tuuli. Nyt on aurinko pilvessä ja lunta sataa.

Taidan alkaa leipomaan työkavereille, kun käyn huomenna hakemassa tavarat ja vien saikkutodistuksen. 

2 kommenttia:

  1. Jejejee! Ei enää kauan, kun beijbi on maailmassa!! Huippua. ;D Hey jos satutte jns, niin soittele..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, aika ja viikot kuluu niin nopeaan ettei edes huomaakaan. En oo juuri ollenkaan orientoitunut vielä synnyttämään :P

      Mutta ollaan vissiin tulossa vielä tässä kuussa Joensuuhun, kun Volvo pitää uusintakatsastaa. Pitääpä soitella, että missä viipotat sitten ;)

      Poista