maanantai 12. marraskuuta 2012

Huimailin

Perjantai-aamuna kun heräsin, huimasi ihan mielettömästi ja laitoinkin töihin viestiä että tulen myöhemmin, kun huimaa niin hurjasti. Istuin sängyssä ja nojasin seinään, makasin sängyssä jalat seinällä, tuuletin huonetta, join mehua ja söin leipää eikä mikään auttanut. Laitoin viestiä töihin, että tulen vielä  myöhemmin ja 1,5 tunnin kuluttua soitin pomolle etten pääse töihin. Puhelun jälkeen meninkin oksentamaan sämpylät ja meetvurstit veke. Sen jälkeen kärsi vähän pötkötellä pää ylhäällä, mutta myöhemmin taas vähän ruokaa syötyä, kävin juttelemassa wc-pytylle. Loppupäivän olikin semmonen hömelö olo, vaikka pahin huimaus helpottikin puolen päivän tienoilla. Ja en syönyt kiinteitä ruokia. Neuvolatäti veikkasi alhaista verenpainetta tai lievää mahapöpöä, kun sinnekin soitin.

Mutta se onneksi kesti vain yhden päivän ja seuraavana päivänä olinkin jo aamusta iltaan koirahommissa ja aivan loppuillasta sitten leffailtaa koiraharrastuskaverini Nean kanssa. Molemmat oltiin siinä vaiheessa iltaa kuolemanväsyneitä pitkästä päivästä, mutta olihan se katottava, kun leffasta oli maksettu.

Tänään sain sitten vihdoin ja viimein varattua sen rakenneultra-ajan! Wipii \o/ !! 17.12 klo. 14:00 näkee taas kuka mukula se siellä mahassa aiheuttaa outoja oloja ja saa mahan nykyisin niin pömpöttämään <3 Ja mahollisesti saadaan tietää sukupuoli, ollaan aateltu että jotenkin se etenkin näin ekan kohalla ois kiva tietää.

Tänään 16+0 ja ekaa kertaa oli eilen äitiyshousut jalassa ja tänään jo sitten töissäkin. Alkaa tavan farkkujen reuna painamaan, varsinkin kun on syönyt jotain. Kotona parhaiten viihdynkin ihan vain pitkissä kalsareissa :D

Eilen lueskelin muutamaa odotusblogia ja en mie ookkaan niin paha, kun oon "muutamat" bodyt ostellut. Jotkut olivat hommanneet suurinpiirtein raskausviikoilla 10-12 jo pinnasängyt, hoitopöydät jne. Ja yhdillä se oli jo huoneen pinnis nurkassa odottamassakin, vaikka eivät tainneet olla edes puolivälissä. En tiiä oonko vaan niin pessimisti vai realisti, että kaikki ei välttämättä mee hyvin, joten ei liian aikaseen pidä hankkia kaikkea. Mielestäni sen rv. 25 jälkeen, jolloin vauvalla on mahdollisuudet selvitä ulkomaailmassa, uskallan mennä hankkimaan esim. vaunut. Pinnikseksi saadaan varmaan suvussa jo yli 50 vuotta kiertänyt :)
Bodyja olen ostanut, mutta niissä on vielä laput paikoillaan. Voihan ne antaa vaikka toisten vauvoille, jos omalle jotain kävisikin.

Toki haaveilen, että "sitten kun -- on laskettu aika --- on vauva -- olen äitiyslomalla --" jne., mutta ei pidä unohtaa että elämä osaa olla julmakin. Mutta voisin mie semmosen "nää jo on vauvalle"-postauksen tehä tässä lähiaikoina.

Näihin tunnelmiin ;)

4 kommenttia:

  1. Heiii, nyt vasta tajusin/löysin tänne! Mielenkiintosta seurata miten erilainen raskaus on toisilla.:) Ps. miksei voi liittyy lukijaks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :) Miekään en aiemmin viittinyt kommentoida, kun Eeva lukee siun blogia ja sille en ollut vielä päässyt naamakkain asiaa kertomaan, etten olisi paljastunut. Mutta nyt on asia hoidettu :D

      Tarkistin asetuksetkin, pitäs voida liittyä lukijaks, ainakin blogi on kaikille avoin.

      Poista
    2. No mie en ainakkaa löydä tästä sitä lue näppäintä tai liity lukijaksi. : oo T.Blondi

      Poista
    3. No eikös ainakin tuosta Bloggerin "home"-sivulla pysty lisäämään lukulistaan ihan vain painamalla nappia "lisää" ja kopioimalla blogin osotteen...? Vai onko sekin jotenkin kadoksissa?

      Poista