torstai 16. tammikuuta 2014

Kyselyikä alá Taija

Minnuu on alkanut mietityttämään nuo ihottumaläiskät Juusolla ja asiaa googleteltuani totesin, että sitä atooppista ihottumaahan se varmaan on. Hoitona ois kylvyt usein, perusrasvaus ja tarvittaessa hydrokortisonia alle 1%:sta kerran päivässä. Pahaan ihottumaan kannattaisi käydä ihotautilääkärillä, mutta nuo Juuson läiskät taitaa olla lievimmästä päästä.

Nyt pakkasten tultua ja siellä ulkoiltua, on posket alkaneet vähän rohtumaan. Ihan Liberon perusvoiteella oon niitä rasvaillut. Tässä mietiskeltyäni tajusin, että olihan miullakin alakouluikäisenä taiveihottumaa ja nytkin ollut kuiva läiskä toisen rinnan yläosassa raskausajasta tähän päivään (synnytyksessä muuttui kirkuvan punaiseksi) sekä kyynerpäät ovat ihan koppurat. Eli atooppinen iho vissiin miulla
Onko kenelläkään muulla atoopikko- vauvaa/-lasta? Minkälaiset oireet ja miten ootte hoitanut?

kin - ahaa-elämys! :P Toivottavasti Juusolla ilmenee yhtä lievänä kuin miulla. Paitsi bonuksena pikkumies saa varmaan isältään psoriasiksen. Mitähän muuta annettas perintönä?

Olen parina päivänä kokkaillut lihoja Juusolle pakkaseen. Broileria taas, jätin vain paljon kökkäreisemmäksi, vähärasvaista jauhelihaa ja samasta tavarasta lihapullia. Jauhelihan kohdalla tajusin että miksi keittämistä suositellaan - rasvat nousivat tietenkin veden pinnalle. Joka päivä oppii jotain uutta :D
Lihapulliin laitoin ripauksen yrttejä mausteeksi, mutta silti maistuivat aika.. mauttomalle. Mitä mausteita voisi käyttää alle vuotiaan ruokiin?

Olen miettinyt Juuson maidon saantia ja imettämistä. Rehellisesti sanoen en nauti imettämisestä enää yhtään! Nimittäin ne neljä valkoista, KOVAA hammasta ja Juuson ote tissistä. Ei se oikeastaan pure, sillälailla kovasti, mutta ne sattuu ja tuntuu että maitoakaan ei enää riitä tarpeeksi, kun vähän ajan kuluttua poika alkaa nyhtämään nännejä. Ekojen hampaiden kohdalla "jäystäminen" jäi uutuuden viehätyksen jälkeen viikossa, mutta tämä jatkuu ja jatkuu. Tissejä aristaa tuntitolkulla imetyksen jälkeen. Au-kiljaisut eivät myöskään auta, niille vain nauretaan eikä hetkellinen keskeyttäminenkään.

Muutenkin olen miettinyt, että taidan imettää liian vähän nykyisin: aamumaito, 1.päiväunimaidot, 2.päiväunimaidot, yöunimaidot ja vielä yhdet yöllä, jos Juuso herää (kuten yleensä herää).. Pitäisiköhän ruokajuomana tarjota vieroitusvalmistetta? Samalla alkaisi siirtyminen asteittain lehmänmaitoa kohti. Miten muiden imettämisen laita hampaiden jälkeen? Ootteko (omaa) hammasta purren vain sietäneet?

www.wallpapers.com
Oon katsonut nyt yhtä jaksoa vaille tähän asti (yöllä) tulleet Sydänmailla-jaksot (Hart of Dixie) ja aivan mahtava sarja. Just miun mieleen!!
Pieni briiffaus sarjaan:  nuori lääkärinainen Zoe Hart ei päässyt erikoistumaan kirurgiksi, vaan joutui tekemään ainakin vuoden yleislääkärin töitä. Zoeta on koittanut useamman vuoden kosiskella klinikalleen pieneen tuppukylään/kaupunkiin töihin eräs tuntematon vanha mies. Vuosien jälkeen pestiin lupautunut Zoe muuttaa Alabaman Bluebelliin New Yorkista. Hän tutustuu entiseen amerikkalaisen jalkapallon tähteen, joka on kaupungin pormestari, lääkäriklinikan toisen omistajan tyttäreen ja etenkin hänen sulhaseensa ja ärsyttävän rakastettavaan renttunaapuriin. Päänäyttelijänä on O.C:stä tuttu Rachel Bilson. Sarja ei keskity sairauksiin, vaan pikkukaupungin ihmisiin ja heidän suhteisiinsa. Niin viihdyttävä sarja ja uppoaa minnuun ihan täysillä, vaikka todella, TODELLA harvoin minkään tv-sarjan "orja" olenkaan.
Sydänmailla tulee arkisin klo: 8:50 MTV3:lla ja AVAlla aloitusajankohtaa vaihdellen 23:05-00:00.

P.s. J muuten osti uuden tietokoneen, mutta en oo uskaltanut sille ladata kamerasta vielä kuvia, kun se on miehen silmäterä ja kuiteskin se alkas valittaa että ei saa täyttää sitä :D Niinpä näppäilin tämänkin vanhalla läppärillä.

4 kommenttia:

  1. Meillä Ande alkoi tällä viikolla syömään samoja ruokia kuin mekin. Toki ilman suolaa, mutta siis jos esim jauhelihakastiketta teemme niin paistamme lihan pienellä lämmöllä pannulla,kuten aina ennenkin itsellemme olemme tehneet.. Lihat on toki niitä vähärasvaisimpia aina! Poika tykkää hirveästi. Oon aina ottanu sen satsin sivuun ennen suolauksen laittamista, mutta muuten syö aikalailla samoja mausteita kun mekin. (pippureita, yrttejä, jne..) Noihin muihin juttuihin en oikein osaa sanoa mitään, kun että vähentäähän nää tän ikäset aika lailla tota maidon juomista, ei meilläkään mene enään kun aina ennen unia eli 3krt/pv 100-200ml kerralla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, oonkohan mie liian varovainen näiden syömisjuttujen suhteen? :D Taidan jatkossa maustaa ruokia vähän enemmän, suolaa toki vältetään. Ite myö tykätään tosi mausteisista eväistä.

      No ehkä Juusokin saa sitten maitoa tarpeeks.. :)

      Poista
    2. Nii voihan sitä alkaa pikkuhiljaa totuttaa jo mausteisiin, tai näin me ainakin ajateltiin :) Mekin tykätään aika mausteisista, mutta sitten lisätään monesti lautasella, jos tuntuu tarviivan.. Mies kun lisää muutenki melkee joka ruokaansa tuoreet chilit jne.. Mä en onneks niin paljoa välitä :p

      Poista
  2. Mulla on atooppinen iho ja pojallekin tuli tosi kuiva iho (etenkin kaula) noin 7kk iässä. Meillä auttoi viikon kortisonikuuri aamuin illoin. Kortisoniahan jurui pitää käyttää kuurina. Eli viikko kortisonirasvaa ja sit viikko taukoa (jolloin sitten perusrasvaa). Taukoviikolla voi kahtena päivänä ylläpitorasvata jos uhkaa kuivaa kovasti. Meidän viikon kuuri jäi ainoaksi, sitten jonkin aikaa tein vain tuota ylläpitorasvausta ja nyt mennään pelkällä perusvoiteella aamuin illoin :) Ostin vielä pakkasvoidetta mitä laitan pojan kasvoille puolisen tuntia ennen ulkoilua :)

    VastaaPoista