Lauantaipäivänä kävin talkoilemassa agilityepiksissä, mutta onneksi pääsin ajoissa pois. Juuso oli kummitädin hoivassa sen aikaa meillä ja hienosti pikku-ukko oli käyttäytynyt. Oikein esitellyt parhaat puolensa, kun ei ollut kiukun eikä protestoinnin häiväkään pukiessa tai vaippaa vaihtaessa.
Syötiin sitten porukalla hyvää savulohta, perunamuusia ja Creme Bonjourista jalostettua kastiketta vihersalaatin kera. Hyvää! Jälkkäriksi appelsiini-suklaajuustokakkua. Ihan hyvää sekin. Ja illalla naisten kesken pelattiin Scrabblea ja miehet saunoivat tuntitolkulla. Kerrottiin kuulumisia, parannettiin maailmaa ja lujennettiin ystävyyssuhteita. Onni on ihanat ystävät! :) Juuri mainio viikonloppu.
Toiselta ystävältä sain lahjakortin royal-tuote.com -kangasverkkokauppaan, kun tuskastelin taas syttynyttä inspiraatiotani ompeluun, mutta rahaa ei ollut ostaa kankaita. Samassa paketissa oli myös kestotiskirättejä! Pyykkiä pyörii kumminkin 60 asteessa paljon, joten sinne joukkoon on helppo heittää ne pyörimään niiden likastuttua.
Ihottuman tilanne perjantaina |
Epäillään J:n kanssa Juuson ihottumien pahenemisen aiheuttajaksi vehnäallergiaa, joten jätkä on nyt neljättä päivää vehnättömällä ruokavaliolla. Vielä ei ole ihottuma muuttunut suuntaan eikä toiseen. Torstaina taisi vihdoin olla se neuvolakin, niin päästään tätä dalmatialaisuutta esittelemään neuvolan tädillekin.
Maitohan on toinen helposti tämänikäisiä lapsia allergisoiva, mutta uskoisin että se olisi ilmennyt jo aivan pikkuvauvana, koska itse olen sellainen maitovasikka että menee litrakin päivässä maitoa ja täysimetin silloin.
Mutta tällainen ihana viikonloppu meillä! Nyt alkaa sääkin kirkastumaan, eikä tuo 10 sentin lumi"hankikaan" haittaa. Voisi vaikka lähteä lenkille kohta.
Tähänkin blogiin on löytynyt kivasti rekisteröityneitä lukijoita ja voisin luvata, että jos joskus 40 täyttyy, niin minäkin pidän täällä arvonnan :)
Teillä on kyllä ollut ihanan kuuloinen viikonloppu! Toivottavasti Juuson ihottuma alkaa helpottamaan ja selvä syy löytyy. Odottelen innolla sun ompelupostausta, nimimerkillä ompelukärpänen on puraissut muakin ;)
VastaaPoistaNiin toivon miekin. Ja vähän paremmalta tuo Juuson iho nyt jo näyttää :)
PoistaOmpeluon kyllä kivaa (ainakin silloin kun onnistuu). On vain niin vähän aikaa ja ompelu yleensä tarvitsee useamman tunnin omistautumisen putkeen.
Onnea Taija! <3
VastaaPoistaIhana tuo vuoka!!
Kiitos!!
PoistaTuo vuoka on <3