torstai 3. syyskuuta 2015

Hei pitkästä aikaa!


Juuso tykkää hoitaa eläimiä
 On pian puoli vuotta pyörähtänyt viimeisimmästä kirjoituksesta ja nyt syksyn tullen ja kesän hälinöiden kaikotessa aloin innostumaan taas ajatuksesta kirjoittaa tännekin. Muita blogeja olen lukenut enemmän tai vähemmän tänä aikana, ja olen huomannut että todella moni muukin bloggaaja on lopettanut tai jäänyt sitten piiiitkälle tauolle.

Koiranhoitaja, syyskuu -15
Tässä kuvasaldoa tältä kesältä. Paljon ollaan kotona pyöritty, kun tuo eläinkunta vaatii ruokaa monta kertaa päivässä, jolloin spontaanit ja vähemmän spontaanit yön yli -reissut ovat aikalailla mahdottomia.

Kesän aikana Juuso on saatu opetettua päiväkuivaksi (päikkäreillä on useimmiten varuilta vaippa ja automatkoilla sekä tietenkin yöllä). Jasper oppi jo 7kk:n iässä istumaan itse sekä seisomaan ja siitä on opeteltu uusia taitoja koko ajan. Nyt se mokoma (9kk) kävelee jo tuen kanssa hymy korvissa.

Miulla loppuu huomenna vanhempainvapaa ja täytyy alkaa suunnittelemaan työkkäriin astelemista, sillä tienata pitäisi - meille iski kylppäriremppa. :/ Näin ollen pitäisi myös laittaa päivähoitohakemus vetämään, kun en tyhmyyksissäni sitä aiemmin laittanut. Tosin miun piti olla kotihoidontuella vielä ainakin loppuvuosi.

Onko näytön siellä puolella enää ketään?
Mitä teidän kesään ja syksyyn kuuluu? :)

Herra 2vee löysi tussin!

Jasper 9kk touhuilee jo kovasti
omia juttujaan

Kesällä veneilemässä

Maailman suloisin pikkuratsastaja! <3

Kuvasta poiketen oli niin kivaa,
että itku tuli kun piti lopettaa

Eipähän tihuloinut... :D

Käytiin testaamassa kylän leikkipuistot

Mustikkametsässä


Saappaat sujuvasti väärissä jaloissa

4 kommenttia:

  1. Hei! Kiva kuulla taas teidän kuulumisia! :) ootte ollut paljon mielessä ja miun ihan oikeesti piti piti kysyä josko oltais kesällä tavattu, mutta niin se vaan hurahti mennä ohi.. yllättäen! Nyt vieressä tuhisee seitsemän tunnin ikäinen poitsu, eli ihan heti ei taas olla liikenteessä, mut josko sitä kuitenkin saisi aikaan nähdä jossain vaiheessa? :D t. Niina, Tyyne ja poitsu
    Ainiin! Ootteko olleet edelleen tyytyväisiä emmaljungan double vikingeihin? Meidän odottaa hakemistaan kaupasta, päädyttiin myös niihin vaunuihin :)

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä pikkupojasta! :) Täytyy tavata kunhan teillä vähän laantuu lähipiirin vauvanuuskuttelut. Tai millon siusta vaan tuntuu hyvältä. Miullakin ois nyt auto käytössä, joten miekin voisin tulla teillä käymään.

    Vaunut ovat olleet ihan unelmat. Oon vain ajatellut laittaa myyntiin, kun Juuso kävelee jo niin pitkiäkin matkoja. Mutta eipä sitä silloin osannut arvata. Minkä väriset vankkurit ostitte? :)

    VastaaPoista
  3. Olevinaan jo kirjoitin vastauksen, vaan se taisi hävitä jonnekin, mut jos tämä tulee toiseen kertaan niin elä ihmettele ;)
    Kiitos :) joo kiva, kunhan tilanne ja arki asettuu uomiinsa, niin sovitaan treffit :)

    Huippua kuulla että kyllä ne hyvät vaunut on! :D myö päädyttiin harmaisiin, ei oo ihan niin likaherkät sitten. Mutta vähän tekisi mieli piristää jollain kivan risillä kuomuilla sitä ilmettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut kuin kerran siun vastaus.

      Meillä on kanssa ne harmaat.Hirveesti ois tehnyt mieli kans niitä eri värisiä kuomuja, mutta kun ei samaan tilannut, niin sitten on jäänyt ne hommaamatta.

      Poista